Valion liikevaihto kääntyi kasvu-uralle vuonna 2017

Valion vuosi 2017 oli hyvä liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta: liikevaihto kasvoi 4,3 prosenttia ja Valio pystyi maksamaan osuuskunnille tasaista maidonhintaa haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Valio toi markkinoille yli 100 uutta tuotetta ja ylläpiti positiivisen kasvutrendin lisäarvotuotteissa niin Suomessa kuin viennissä. Olemassa olevien vientimarkkinoiden lisäksi saimme auki myös uusia kuluttajamarkkinoita. Muita vuoden merkittäviä asioita olivat maailman moderneimman välipalatehtaan käynnistyminen Riihimäellä sekä eläinten hyvinvointia parantava historiallisen laaja laatu- ja tuotantotapauudistus.

Valio valittiin vuonna 2017 neljännen kerran peräkkäin Suomen vastuullisimmaksi yritykseksi Skandinavian suurimmassa Sustainable Brand Index™ -yritysvastuututkimuksessa. Hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen lisäksi Valio julkaisee tänään vuoden 2017 Vastuullisuusraportin.

Haastava tilanne maitomarkkinoilla

Valio-konsernin liikevaihto oli 1 708 miljoonaa euroa (1 638 milj. euroa vuonna 2016). Kotimaan liikevaihto pysyi ennallaan, ja ulkomaan liikevaihto kasvoi 12,4 prosenttia. Valio jatkoi kasvua erityisesti Ruotsissa, Baltiassa, Venäjällä ja Kiinassa. Maitokatetta** kertyi 797 miljoonaa euroa (772 milj. euroa) ja maitotuotto* oli 37,9 senttiä litralta. Tilanne maitomarkkinoilla pysyi haastavana yleisestä talouden kasvusta huolimatta.

- Suurimmat haasteet tulevat meijeriteollisuuden toimintaympäristöstä. Maailmanmarkkinoiden epätasapaino jatkuu, ja maidontuotannon odotetaan edelleen kasvavan nopeammin kuin maitotuotteiden kysynnän, Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme sanoo.

Valion kannattavuutta eli maitotuottoa nakersivat viime vuonna erityisesti maitojauheen erittäin alhainen hinta sekä alkuvuoden huippulukemista laskenut teollisuusvoin hinta. Tilanteen odotetaan jatkuvan, sillä maitojauhetta on EU:n maitojauheen interventiovarastoissa edelleen paljon. Kehityksen taustalla on maidon ylituotanto niin EU:ssa kuin maailmanlaajuisesti. Valion raakamaidosta noin 35-40 prosenttia menee jauheiksi ja voiksi, joten niiden tuottokyvyn muutokset vaikuttavat suoraan Valion kannattavuuteen. Raakamaidon kanavoitumista näihin teollisuustuotteisiin lisää maitotuotteiden käytön aleneva kokonaistrendi Suomen markkinoilla. Tämän vuoksi viennin kasvattaminen Suomen rajojen ulkopuolella on tärkeää.

- Uusien vientimarkkinoiden avaaminen ja kannattavan kasvun aikaansaaminen vaatii meiltä tulevina vuosina investointipanostuksia niin henkilöstöön kuin markkinointiin. Tämän vuoksi etsimme jatkuvasti uusia tapoja tehdä asioita ketterämmmin ja tehokkaammin. Uusien vientimarkkinoiden avaamisessa ei ole tarjolla pikavoittoja, sillä se vaatii viranomaisten lupaprosessin lisäksi myös pitkäjänteistä tunnettuuden rakentamista, Hurme toteaa.

Tavoitteena EU:n paras ja mahdollisimman tasainen maidon hinta

5 500 valiolaista maitotilayrittäjää omistavat Valion 16 osuuskunnan kautta. Valion tavoitteena on maksaa mahdollisimman tasaista, ennakoitavaa ja EU:n parasta hintaa omistajaosuuskunnille. Valion maksama hinta on pysytellyt keskimääräistä EU-hintaa korkeampana koko 2000-luvun ajan. Keskimääräiseksi tuottajamaidosta maksetuksi hinnaksi tuli viime vuonna 39,0 senttiä litralta (38,1). Vuodelta 2017 päätettin maksaa jälkitiliä 0,5 senttiä litralta. Maitoraaka-aineesta tilitettiin omistajille kaiken kaikkiaan yhdeksän miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

- Kaikki mitä liiketoiminnalla saadaan aikaan, maksetaan kulujen ja liiketoiminnan kehittämiseen varattujen varojen jälkeen omistajayrittäjille. Lisäksi on hyvä muistaa, että omistajiemme investointien avulla pystymme luomaan korkealaatuisia tuotteita ja tulevaisuuden uusia suosikkeja, Hurme toteaa. 

Vastuullisuuslisä eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi

Vuonna 2017 Valio toteutti historiansa laajimman laatu- ja tuotantotapauudistuksen. Tammikuusta 2018 alkaen Valio on maksanut maitolitrasta sentin vastuullisuuslisää eläinten hyvinvoinnin parantamiseen sitoutuneille yrittäjille. Tavoitteena on, että kaikki maitotilat ovat uuden sopimuksen piirissä vuoteen 2020 mennessä. Maaliskuussa 2018 noin 90 prosenttia Valion vastaanottamista maitolitroista hankittiin vastuullisuuslisän piirissä olevilta tiloilta.

Vastuullisuuslisä edellyttää, että maitotila sitoutuu muun muassa eläinten suunnitelmalliseen terveydenhuoltoon, sorkkien säännölliseen hoitoon sekä puudutuksen, kivunlievityksen ja rauhoituksen käyttöön nupoutuksessa. Lisäksi uuden navetan tulee olla pihatto.

100 vuotta ravitsemuksen innovaatioita

Vuonna 2017 tuli kuluneeksi 100 vuotta Valion ensimmäisen tutkimuslaboratorion perustamisesta. Nobelisti Artturi Ilmari Virtanen aloitti elämäntyönsä Valion laboratoriossa vuonna 1919 ja johti laboratoriota lähes 50 vuotta.

Valion uusimmat innovaatiot kuten Valio ValSa® maitosuola ja vähempisokeriset välipalat vastaavat maailmanlaajuisiin ravitsemushaasteisiin. Valio päivitti vuonna 2017 suolan- ja sokerinvähennystavoitteitaan. Tavoitteet ovat osa Valion ravitsemussitoumusta, joka taas kytkeytyy YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Syyskuussa 2016 markkinoille tullut Valio MiFU® paistettava ruokarae toi maitoproteiinin pääproteiininlähteeksi myös ruokalautaselle. Tuotteisto laajeni, kun Valio MiFU® suikaleet saapuivat kauppoihin syyskuussa 2017.

Vuoden päättyessä Valio kertoi tuovansa kauppoihin täysin kasviperäisen Valio Oddlygood® tuoteperheen. Uutuudet ovat vastaus kuluttajakäyttäytymisen isoon trendiin: suomalaiset haluavat tehdä monipuolisia ja ruokailuun vaihtelua tuovia valintoja. Valio hyödyntää uudessa tuotekategoriassa vuosikymmenten tuotekehitys- ja teknologiaosaamistaan.

Maailman modernein välipalatehdas Riihimäellä

Syyskuussa 2017 avattu Riihimäen R2-välipalatehdas on suurin yksittäinen investointi Valion historiassa. Tehtaan valmistuskapasiteetti on 120 miljoonaa kiloa vuodessa, ja se työllistää noin 70 ihmistä. Meijerin energia-, logistiikka- ja vedenkäyttöratkaisut ovat hävikkiä vähentäviä ja luonnonvaroja säästäviä, ja yli kolme neljäsosaa uudella tehtaalla käytettävästä lämpöenergiasta tuotetaan uusiutuvalla polttoaineella. Maailman modernein lämmön talteenottojärjestelmä säästää 30 prosenttia energiaa Riihimäen vanhaan tehtaaseen verrattuna.

Suomen vastuullisin yritys

Vuonna 2017 Valio äänestettiin Suomen vastuullisimmaksi yritykseksi Skandinavian suurimmassa Sustainable Brand Index™ -yritysvastuututkimuksessa neljännen kerran peräkkäin. Valio tutki sidosryhmien näkemyksiä myös omassa vastuullisuustutkimuksessa  joulukuussa 2017, johon osallistui yli 1 000 kuluttajan lisäksi Valion henkilöstöä ja omistajayrittäjiä, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita sekä yhteiskunnallisia vaikuttajia.

Suurin osa kaikista vastaajaryhmistä piti Valiota vastuullisesti toimivana yrityksenä. Tärkeimpinä vastuullisen toiminnan teemoina pidettiin Valion taloudellisia vaikutuksia eli työllistävyyttä ja maitoelinkeinon säilyttämistä Suomessa, tuotteiden turvallisuutta, hankintojen läpinäkyvyyttä, huoltovarmuutta sekä eläinten hyvinvointia. 

- Jatkamme työskentelyä muun muassa näiden asioiden parissa. Tämän vuoden aikana tulemme lisäämään entisestään myös viestintää Valion konkreettisten vastuullisuustekojen ympärillä. Aktiivinen, avoin vuoropuhelu ja konkreettiset teot ovat valtavan tärkeitä luottamukseen vaikuttavia asioita, Hurme lopettaa.

Valio-konsernin tunnusluvut vuonna 2017

  2017 2016 Muutos
Liikevaihto, M€ 1 708 1 638 +4,3%
Maitokate, M€ 797 772 +3,2%
Maitotuotto, snt/l 37,9 36,1 +5,0%
Maitomäärä, ML 1 837 1 861 -1,3%
Omavaraisuusaste 45% 43 % +2,0%-yks.
Investoinnit, M€ 98 127 -22,8%

**Maitokate: Liikevaihdosta vähennetään kaikki muut kulut paitsi omistajille maksettu maidon tuottajahinta, osakaslainojen korot, suunnitelman mukaiset poistot, eläkekassan lisäkannatusmaksut, eläkemaksupalautukset ja varsinaisesta liiketoiminnasta poikkeavat erät, kuten liiketoimintakauppojen myyntivoitot ja pakolliset varaukset. Maitokatteissa on huomioitu tilinpäätössiirtojen verot sekä Valio Oy:n tuloksen verovaikutus vähennettynä keskimääräisellä osakepääomasta lasketun osingonjakoprosentin mukaisen tuloksen vero-osuudella.

*Maitotuotto: Maitokatteesta vähennetään arvioitu investointien rahoitustarve ja saatu luku jaetaan Valio Oy:n omistajilta vastaanotetulla maitomäärällä.

Lue lisää: Valion vastuullisuusraportti 2017


Energiatarpeesi