Valio aloittaa Tampereen meijerissä tuotannon ja sen tukitoimintojen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut tuotannollis-taloudellisista syistä sopeuttaakseen tuotantokapasiteettia vastaamaan nykyistä markkinatilannetta. Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä on noin 50 henkilöä.
Neuvottelujen tavoitteena on Tampereen meijerin tuotannollisen toiminnan lopettaminen.
Valio on menettänyt merkittävän määrän perusmaitojen myynnistään viimeisen reilun 3 vuoden aikana Suomessa. Viime vuonna perusmaitojen valmistus siirrettiin Tampereelta Valion muihin meijereihin. Tampereelle jäi erikoismaitojen ja Kotijuuston valmistusta.
Maitomarkkinoiden suhdanne on jatkunut erittäin vaikeana: Venäjä jatkaa EU:n vastaisia pakotteitaan. Maailmanlaajuisesta maidon ylituotannosta ja vaimeasta globaalista kysynnästä johtuen maitotuotteiden hinnat ovat erittäin alhaisella tasolla. EU:ssa maitokiintiöiden poistuminen pahensi tilannetta. Suomi ei ole suljettu markkina, joten alhaiset hintatasot heijastuvat suoraan niin tuontiin kuin vientiin.
Valion on käytettävä nyt kaikki keinot toiminnan tehostamiseksi, jotta pystymme maksamaan maitotilayrittäjillemme heidän elinkeinonsa jatkumisen turvaavaa tilityshintaa. Valion omistajayrittäjät ovat todellisissa vaikeuksissa. Valion muiden tuoretuotemeijerien kapasiteetti riittää sekä perus- että erikoismaitomäärämme jalostamiseen, perustelee Tuotanto ja logistiikka -vastuualueen johtaja Mika Koskinen Valiosta.