Siirry sisältöön

1.6.2018

Valion vastaavalle tutkijalle Päivi Mylläriselle eduskunnan merkittävä innovaatiopalkinto

Päivi Myllärinen

Valion vastaavalle tutkijalle ja elintarviketieteiden tohtori Päivi Mylläriselle on myönnetty Suomen eduskunnan merkittävä, naisille suunnattu innovaatiopalkinto. Myllärinen sai palkinnon uraauurtavasta tutkimustyöstään meijeriteknologian kehittämiseksi. Luonnon omia biologisia prosesseja sekä prosessitekniikkaa yhdistämällä hän on luonut täysin uudenlaisia elintarviketeknologian menetelmiä ja niihin pohjautuvia tuotteita.

Eduskunnan innovaatiopalkinnon tavoitteena on tuoda esille innovaatioiden tärkeyttä sekä naisten merkittävää osuutta uusien innovaatioiden tuottamasta talouskasvusta teknologian ja talouden aloilla. Eduskunnan puhemies Paula Risikko luovutti palkinnon Päivi Mylläriselle 1. kesäkuuta 2018. Samalla juhlistettiin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vuosipäivää.

– Päivi Myllärisen panos Valion tuotekehitykselle ja koko suomalaiselle elintarvikealalle on ollut huomattava. Hän on ollut keksijänä 17:ssä meijerialaan liittyvässä patentissa tai patenttihakemuksessa ja hänen tekemiensä innovaatioiden pohjalta Valiolle on syntynyt uutta liikevaihtoa yli 100 miljoonan euron edestä, Valion tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi kertoo.

– Valion tavoitteena on tarjota kuluttajille terveyttä ja hyvinvointia tukevia tuotteita, joiden maku ja suutuntuma ovat erinomaisen hyviä. Meidät tunnetaan ainutlaatuisesta tuotekehitysosaamisestamme, jonka perustana on Valion laboratoriota lähes 50 vuoden ajan johtaneen A.I. Virtasen Nobel-palkittu tutkimustyö. Päivi jatkaa tätä yli satavuotista perinnettä. Päivin innovaatioiden ansiosta voimme valmistaa esimerkiksi välipaloja, joissa on täyteläinen maku, mutta paljon proteiinia ja vähän rasvaa, Salusjärvi jatkaa.

Uteliaisuus ohjasi tutkijan uralle

Myllärinen valmistui elintarviketieteiden tohtoriksi vuonna 2004. Hän on työskennellyt 20 vuoden ajan viljateknologian ja nyt viimeisen 13 vuoden ajan meijeriteknologian parissa. Alalle ohjannut kiinnostus elintarvikkeiden raaka-aineita ja niiden ominaisuuksia kohtaan ei ole laantunut 33 vuoden aikana.

– On äärimmäisen kiehtovaa, miten niin yksinkertaisista raaka-aineista kuin ruisjauhoista ja vedestä voi syntyä jotain niin ihanaa kuin ruisleipä. Sama koskee maitoa: miten se muuttuu nesteestä erilaisiin muotoihin jogurtista juustoon, Päivi Myllärinen sanoo.

– Valiolla olen saanut tehdä kunnianhimoista tutkimustyötä yhdessä maailman parhaiden elintarvikealan osaajien kanssa. Innovaatiot eivät synny koskaan vain yhden tutkijan pöydällä, vaan porukassa, jossa on aina meidän tutkijoiden lisäksi myös esimerkiksi tuotannon asiantuntijoita tehtailtamme. On ollut hienoa olla mukana myös useissa kansainvälisissä tutkimushankkeissa, joissa yritykset, yliopistot ja tutkimusorganisaatiot ovat yhdessä vieneet elintarvikealaa eteenpäin, Myllärinen summaa uraansa.

Myllärisen tutkimustyö on keskittynyt raaka-aineiden käyttäytymiseen erilaisiin valmistusmenetelmiin ja muihin ainesosiin yhdistettynä. Tutkimustyön pohjalta on syntynyt ainutlaatuisia uutuustuotteita, kuten Valio PROfeel® proteiinituotteet, Valio MiFU® maitoproteiinituotteet ja kaurapohjaiset Valio Oddlygood® välipalat ja juomat.

Naisille lisää rohkeutta

Palkinnosta Myllärinen on otettu ja ylpeä.

– Tämä on hieno tunnustus koko alalle, sillä se viestittää, että elintarvikealan tutkimus- ja tuotekehitystyö nähdään myös yhteiskunnallisesti merkittävänä asiana, Myllärinen sanoo.

Naisten asemaa Suomen tiedemaailmassa Myllärinen pitää hyvänä. Kanssatutkijoille hän toivoo lisää rohkeutta ottaa vastaan isompia haasteita ja vaativampia tehtävänkuvia.

– Tutkimustyön haastavuus ja samalla mielenkiintoisuus syntyy siitä, ettei alussa voi ikinä tietää, mikä lopputulos tulee olemaan. Sen takia haasteita ja myös epäonnistumisia tulee aina. Niiden ei kuitenkaan kannata antaa lannistaa itseään, vaan pitää suunta määrätietoisesti kohti tavoitetta, Myllärinen kannustaa.  

Palkinto tieteellisesti merkittävästä innovaatiosta

Palkinto on suuruudeltaan 110 000 euroa ja se myönnetään vuosina 2017, 2018 ja 2019. Palkinto voidaan myöntää naiselle tai naisista koostuvalle ryhmälle tieteellisesti merkittävästä innovaatiosta teknologian tai talouden alalta.

Palkintoprosessin on järjestänyt käytännössä Tekniikan Akatemia -säätiö. Eduskunnan kansliatoimikunta on valinnut voittajan parhaiksi arvioitujen ehdokkaiden joukosta.

Lisää aiheesta:

Päivi Myllärisen haastatteluvideo

Palkintotilaisuuden videotallenne

100 vuotta suomalaisia keksintöjä – Valion T&K täyttää 100 vuotta

Artturi Ilmari Virtanen loi perustan Valion tutkimukselle ja tuotekehitykselle

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search