Siirry sisältöön

13.3.2019

Valion yhteistoimintaneuvottelut päättyivät

Valion pääkonttori

Valio Oy:n pääkonttoritoimintojen tuotannollis-taloudellisista syistä aloitetut yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 12.3.2019.

Neuvotteluiden piirissä oli noin 660 henkilöä. Neuvotteluiden tuloksena päädyttiin 80 henkilön vähennykseen. Irtisanomisten ohella vähennykset toteutetaan määräaikaisten tehtävien lopettamisella ja eläkejärjestelyillä. Neuvotteluiden alussa henkilöstön vähennystarpeeksi arvioitiin 80-100 henkilöä.

– Erityisenä painopisteenämme yhteistoimintaneuvotteluiden päättymisen jälkeen on irtisanottujen henkilöiden tukeminen uudelleentyöllistymisessä. Panostamme muutosvalmennukseen työllistymismahdollisuuksien nopeuttamiseksi ja lisäksi yhteistoimintaneuvotteluiden lopputulemana syntyi uusia rooleja, joita ensisijaisesti tarjotaan vähennysten piirissä oleville henkilöille, kertoo Valion henkilöstöjohtaja Marianne Tammela.

Toteutettava muutos on osa Valion toiminnan sopeuttamisen 3-vuotista hankekokonaisuutta, jolla tavoitellaan kilpailukyvyn ja liiketoiminnan kannattavuuden parantamista. Uusi organisaatio astuu voimaan 1.4.2019.

Valio on noin 5000 maitotilayrittäjän osuuskuntien kautta omistama yritys, joka maksaa kaiken tuottonsa takaisin maitotilayrittäjille maidon tilityshinnassa. 

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search