4/1/2015

Vuoden kokki valittiin jälleen, Valio näkyi keittiössä ja ruokapöydässä

Ravintola-alan parhaat kruunattiin jälleen Helsingin Messukeskuksessa järjestettyjen Kevätmessujen yhteydessä 27. maaliskuuta. Vuoden Kokki 2015 on Ismo Sipeläinen ravintola G.W. Sundmansista Helsingistä. Vuoden Tarjoilijaksi valittiin Saara Alander ravintola Rouxista Lahdesta. Valio näkyi kilpailun keittiössä ja ruokapöydässä, sillä sekä kokki- että tarjoilijakilpailussa Valion tuotteet olivat vahvasti mukana.

Jälkiruokaa Valio Luomu™ vanhanajan täysmaidosta

Vuoden Kokki -finaalissa kilpaili kuusi huippukokkia, jotka olivat valikoituneet loppukilpailuun tiukan esikarsinnan ja semifinaalin kautta. Finaalissa testattiin kilpailijoiden kykyä valmistaa lyhyessä ajassa yllättävistä raaka-aineista kiinnostava kokonaisuus. Valio Luomu™ vanhanajan täysmaito oli jälkiruoan yllätysraaka-aine maitosuklaan ja tyrnin ohella. Alkuruoan pakolliset raaka-aineet olivat muikku ja maa-artisokka, pääruoan rypsiporsaan sisäfile ja luuton kylki.

– Vuoden Kokiksi valittu Ismo Sipeläinen erottautui rohkeudella ja raaka-aineiden taidokkaalla käytöllä. Voiton ratkaisi raaka-aineen ymmärrys – varsinkin muikku teki eron kilpailijoiden välille, kilpailun tuomaristosta kerrotaan.

Tarjoilijat valitsivat Valion juustoista

Vuoden Tarjoilija -kilpailussa finalistien tehtävänä oli tarjoilla päivällinen ruokajuomineen viiden hengen seurueelle. Lisäksi tarjoilijoiden tuli valita menuun sopivat viinit ja tarjoiltavat juustot, valmistaa ja tarjoilla tilatut kahvit sekä esitellä ja tarjoilla avec-juomat.

Juustovalikoima tuli pääosin Valiolta. Vaihtoehtoina tarjoilijoilla oli Valio Mustaleima™, Valio Salaneuvos®, Valio AURA® Gold, Valio Ritari® ja Valio Kappeli®.

Tarjoilijakisa oli tasainen, ja tuomarit kiinnittivät erityistä huomiota asiakaspalvelun laatuun, luonnollisuuteen ja heittäytymiskykyyn.

– Oman persoonan esiintuominen asiakaspalvelutilanteessa ja vieraiden viihtyvyydestä huolehtiminen korostuivat kärkikolmikon työssä. Tarkastelimme erityisesti kilpailijoiden läsnäoloa ja heittäytymistä, tuomaristo summaa.

Valio on kilpailujen pääyhteistyökumppani

Valio on Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen pääyhteistyökumppani. Kisakeittiössä kokkien käytössä oli monenlaisia Valion tuotteita, kuten Valio voita ja kermaa. Tarjoilijat taas hyödynsivät Valion kahvimaitoja ja juustoja.

– Valio haluaa olla mukana edistämässä suomalaista ruokakulttuuria. Teemme siksi yhteistyötä Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen sekä niiden järjestäjän Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön kanssa. Tämä on myös hyvä tapa lisätä Valion tuotteiden tunnettuutta suurkeittiöalan ammattilaisten keskuudessa, Valio Food Servicen kenttämyyntipäällikkö Jani Lamminperä kertoo.

Vuoden Tarjoilija ja Vuoden Kokki ovat alojensa suomenmestaruuskilpailut, joiden järjestämisestä vastaa Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö yhteistyökumppaneineen. Vuoden Kokki -kilpailu on toiminut uran ponnahduslautana monelle nuorelle kokille. Kilpailussa ovat menestyneet esimerkiksi Hans Välimäki ja Tomi Björk.