Presidenttejä ja ruokakulttuuria

2012—2024: Sauli Niinistö

Sauli Väinämö Niinistö on Suomen tasavallan 12. Presidentti ja kirjoitushetkellä valtaa pitävä presidenttimme. Hän astui virkaansa 1. maaliskuuta 2012.

Sauli Niinistö syntyi Salossa 24. elokuuta 1948. Hän eli pitkään Turun seudulla, ensin opiskelemalla Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja myöhemmin kandidaatiksi valmistuttuaan toimi mm. nimismiehenä ja tuomioistuinjuristina Turun hovioikeudessa. Hän pääsi kolmannella yrittämällä kansanedustajaksi vuonna 1987. Eduskunnassa hän toimi mm. perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, oikeusministerinä ja pääministerin sijaisena. Vuonna 1996 Niinistö siirtyi valtiovarainministeriöön, ja hänestä tuli Suomen pitkäaikaisin valtiovarainministerimme.

Vuonna 2003 Niinistö aloitti työt Luxemburgissa Euroopan Investointipankin varapääjohtajana, jonka vastuulla oli tutkimuksen ja kehityksen rahoitus sekä rahoitustoimet Pohjoismaissa ja Venäjällä. Lisäksi hän toimi puheenjohtajana Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuusohjelmassa, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin hallintoneuvoston jäsenenä ja puheenjohtajana sekä Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean (IMFC) jäsenenä.

Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Sauli Niinistö oli Kokoomuksen ehdokkaana ja hävisi toisella kierroksella Tarja Haloselle. Hän palasi eduskuntaan seuraavan vuoden vaaleissa ja sai kaikkien aikojen äänivyöryn, 60 563 ääntä. Toimiessaan eduskunnan puhemiehenä 2007-2011 hän otti etäisyyttä puolueeseensa. Seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2012 Niinistö oli ylivoimainen ennakkosuosikki maamme tulevaksi päämieheksi, ja myös sai ylivoimaisesti eniten ääniä sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella.

Presidenttinä Niinistö on ottanut kantaa moniin ulkopoliittisiin ja kotimaan asioihin maltillisella tavalla. Tätä kirjoittaessa Niinistö on asettunut ehdolle seuraaviin presidentinvaaleihin valitsijayhdistyksen kautta. Seuraavat vaalit järjestetään tammikuussa 2018. Samaan aikaan Niinistö odottaa yhdessä vaimonsa, Jenni Haukion kanssa ensimmäistä yhteistä lastaan, jonka odotetaan syntyvän helmikuussa.

Ruokakulttuuri

Voidaan sanoa, että suomalainen ruokakulttuuri elää nyt uutta tulemistaan. Lähiruoka, luomu ja kotimaisuus ovat suuressa arvossa. Lasten kyselytuokiossa Niinistö paljasti lempiruoakseen kaalikääryleet. Suomalainen ruoka on arvossaan myös linnassa. Ulkomaalaisille vieraille tarjoillaankin usein kotimaisista raaka-aineista valmistettuja herkkuja ja linnanjuhlien tarjoilu koostetaan maakuntien parhaiden paikallistuottajien antimista. Vuoden 2016 Linnanjuhlissa tarjoiltiin mm. mäti-kalavoileipäkakkua, mätivohvelipikareita, lohi-ruispiirasta, muikku-ruispiirasta ja hauki-ruischipsejä sekä pienpanimo-oluita ja nyhtökaura-suppilovahvero-ohukaiskääryleitä.

Toki tämä viimeisin vuosikymmenen on myös nopeasti muuttuvien ruokatrendien aikakautta. Ruokabloggaajat ja sosiaalinen media nostavat esille nopealla syklillä uusia villityksiä, joista voisi mainita vaikkapa avokadopastan, villiyrtit ja kulhoruoat kuten smoothiebowlit. Street food ja ns. sormin syöminen alkoi nousta pinnalle 2000-luvun taitteessa. Parempi pikaruoka kuten ribsit, possunkylki ja jopa kebab muuttuivat salonkikelpoisiksi tarjottaviksi rennoissa juhlissa. Jälkiruoaksi nousi macaronsit, jotka olivat yhtä äkkiä kaikkien huulilla.

2000—2012: Tarja Halonen

Tarja Halonen valittiin helmikuussa 2000 ensimmäisenä naisena Suomen tasavallan presidentin virkaan. Tämän lisäksi hän oli myös ensimmäinen pääkaupunkiseudulta valittu presidentti. Tarja Halonen on helsinkiläisen työläiskaupunginosan Kallion kasvatti, joka valmistui oikeustieteen kandidaatiksi pääaineenaan rikosoikeus 1968. Ennen presidenttiyttä hänellä oli pitkä kokemus sekä kansanedustajan että ministerin tehtävistä ja poikkeuksellisen laaja kansalaisjärjestötausta.

Ministeriuransa Tarja Halonen aloitti 1987, sosiaalihuolto-, alkoholi- ja tasa-arvoasioista vastaavana sosiaaliministerinä. Lisäksi hän hoiti myös pohjoismaisen yhteistyöministerin tehtävää, ja oli ensimmäinen naispuolinen oikeusministeri. Halonen oli tämän lisäksi myös ensimmäinen naispuolinen ulkoasiainministerimme. Halonen toimi ulkoasiainministerinä aina presidentiksi valitsemiseensa saakka.

Vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella hän sai 51,6 % äänistä ja voitti vastaehdokkaansa, Esko Ahon niukasti. Vaalien tulos on sikäli historiallinen, että tuohon aikaan vain neljässä maassa koko maailmassa oli ollut naispuolinen presidentti ennen Tarja Halosta.

Presidentti Halosen vasemmistolainen tausta, arvot ja asenteet heijastuivat ensimmäisissä Linnanjuhlissa, joissa oli vieraana aikaisempaa enemmän nuoria vaikuttajia, kansalaisjärjestöjen edustajia ja kulttuuriväkeä.

Halosen aikana tuli voimaan uusi presidentin valtaoikeuksia supistanut perustuslaki. Hän kuitenkin puolusti sen mukaisia valtaoikeuksiaan määrätietoisesti toteamalla, että presidentin tulee olla laillinen, vahva ja yhteistyökykyinen. Hän toimi tiiviisti mukana ulkopolitiikissa ja otti kantaa talouden asioihin. Tarja Halonen valittiin toiselle presidenttikaudelle.

Viimeisimpien virkavuosiensa aikana hän toimi entistä tiiviimmin YK:ta lähellä olevissa organisaatioissa. Vuonna 2009 Halonen nimettiin Kansainvälisen naisjohtajaverkoston puheenjohtajaksi ja 2011 YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin neuvonantajapaneelin puheenjohtajaksi.

Uuden vuoden puheissa presidentti Halonen nosti esille kansallisen politiikan asioita. Hän korosti Suomen kansanvaltaisen järjestelmän lujuutta ja pyrkimystä pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin säilyttämiseen sekä vahvan oikeusvaltion periaatteita. Tähän kuului heikommista huolenpitäminen ja Halonen kantoi myös huolta asenteiden kovenemisesta.

Ruokakulttuuri

2000-luvun ruokatrendeistä suurin oli terveysvaikutteisuus ja terveellisyys ylipäätänsä. Funktionaaliset elintarvikkeet ja kevyttuotteet sekä myöhemmin myös karppaus ja superfoodit olivat pinnalla. Kotona käytettiin valmistuotteita, kanasuikaleita ja jauhelihaa, kun haluttiin säästää aikaa. Ravintolamaailmassa nähtiin arjen helppouden vastakohtana molekyyligastronomiaa ja TV:stä tutut keittiömestarit nousivat julkisuuden henkilöiksi. Juustokakut olivat yksi ajan nouseva ilmiö ja ehkä suurin uusi hitti oli wrapit, kokeile esim. riista-puolukkawrappia tai kipparin kinkkuwrapia. Vuosituhannen vaihteessa alettiin syödä lounaalla ”jotain kevyttä”, salaatit ja uuniperunat olivat tuttu näky listoilla.

Suuri keskustelu suomalaisesta ruokakulttuurista nousi vuonna 2005, kiitos Italian silloisen presidentin, Silvio Berlusconin. Hän erehtyi haukkumaan suomalaista ruokaa ja sai kansan takajaloilleen. Ehkä tarvitsimme ulkopuolisen tönäisyn, että opimme arvostamaan omaa ruokakulttuuria?

1994—2000: Martti Ahtisaari

Martti Ahtisaari tunnetaan rauhantekijänä ja hän vei Suomen vahvasti osaksi Länsi-Eurooppaa.

Martti Oiva Kalevi Ahtisaari syntyi 23. kesäkuuta 1937 Viipurissa. Perhe lähti sotaa pakoon ja lapsuutensa Ahtisaari vietti ensin Kuopiossa ja myöhemmin Oulussa. Opettajaksi valmistunut nuori Ahtisaari ehti työskennellä ammatissaan vain vuoden ennen kuin kansainvälinen ura vei maailmalle. Ahtisaari onkin työskennellyt rauhan ja sovinnon puolesta yli kolme vuosikymmentä ja siitä työstään hänet tunnetaan jopa presidenttiyttä paremmin.

Ennen presidenttiyttä Ahtisaari työskenteli YK:n alaisissa tehtävissä, joissa hän pääsi mm. auttamaan Namibiaa itsenäistymään. Yhdessä perustamansa CMI:n kanssa Ahtisaari johti vuonna 2000 Achehin autonomiaan johtaneita rauhanneuvotteluita, lisäksi hänellä oli merkittävä rooli Kosovon konfliktin ratkaisussa vuonna 1999 ja vuosina 2005-2007. Hän oli mukana myös rauhanneuvotteluissa Afrikan sarvessa ja Pohjois-Irlannissa.

Ahtisaari oli vuonna 1994 ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu presidentti. Hän tuli ehdokkaaksi puoluekoneistojen ohi aikana, jolloin syvässä lamassa elävän kansan luottamus perinteisiin valtarakennelmiin oli heikko.

Ahtisaari käytti runsaasti aikaansa ulkomailla muun muassa luomassa ulkomaankaupan kannalta tärkeitä yhteyksiä. Kotimaisilla maakuntamatkoillaan hän lunasti vaalikampanjan aikana antamansa lupauksen pitää yllä keskusteluyhteyttä ”tavallisten” suomalaisten kanssa. Kun 16. lokakuuta 1994 järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys EU-jäsenyydestä, kansa asettui jäsenyyden kannalle ja tammikuussa 1995 jäsenyys astui voimaan. Suomi oli nyt selkeästi osa läntistä Eurooppaa.

Ahtisaaren presidenttikauden huippukohdaksi voidaan lukea Kosovon sodan rauhansopimuksen välittäjänä toimiminen. Onnistuneiden neuvotteluiden jälkeen Ahtisaari, ja samalla Suomi sai maineen rauhanvälittäjänä.

Ahtisaari päätti olla asettumasta ehdolle toiselle kaudelle, joten hänen uransa presidenttinä päättyi vuonna 2000. Tämän jälkeen hän perusti Crisis Management Initiative (CMI) konfliktinratkaisujärjestön, joka on nykyään yksi maailman johtavista toimijoista alallaan.

Ahtisaarelle myönnettiin vuonna 2008 UNESCOn Félix Houphöuet-Boigny -rauhanpalkinto pitkästä työstään rauhan puolesta ja myöhemmin samana vuonna hän voitti myös Nobelin rauhanpalkinnon. Kun vuonna 2017 Ahtisaari täytti 80 vuotta, kansalaiset ja erilaiset yhteisöt keräsivät hänelle syntymäpäivälahjaksi yli 600 000 euroa lahjoituksena, joka tukee CMI:n tulevaa rauhanneuvottelutoimintaa.

Ruokakulttuuri

Suomen EU-jäsenyys avasi markkinoita ja näkyi myös kansalaisten ruokalautasella. Eksoottiset maailman maut tulivat ruokakauppoihin valmiskastikkeina ja muina puolivalmisteina, mikä helpotti kiireisiä. Tacot ja tortillat sekä intialainen ja kiinalainen ruoka kiinnostivat suomalaisia. Ruokaa höystettiin myös tuoreilla yrteillä ja sitruksilla, ja kiinankaalin sijaan käytettiin myös mitä erilaisimpia salaatteja. Mm. bok choy tuli hienommissa ravintoloissa korvaamaan tuttua ryppylehtistä lehtivihannesta, kuten tässä mausteisessa lohiriisissä.

Ruoka alettiin nähdä herkutteluna ja harrastuksena, mikä näkyi myös telkkarin kokkiohjelmissa. Erilaiset vinegretit salaattien, leipien ja lämpimien ruokien koristeena oli ajalle tyypillistä hifistelyä, kokeile vaikka vadelmavinegretteä. Glögi on aina maistunut suomalaisille joulujuomana, mutta 90-luvulla sille alettiin keksiä muitakin käyttökohteita. Glögistä tehtiin jäätelöitä ja sorbetteja, mutta se tuli mukaan myös ruoanlaittoon.

Eksoottisten makujen lisäksi kotimainen ruoka piti suosionsa. Sanotaan, että Ahtisaaren lempiruokaa ovat ahvenfileet. Kokeile esimerkiksi paahdettua ahventa mantelivoilla. Ahtisaaren ensimmäisissä linnanjuhlissa tarjoiltiin hyvinkin perinteisiä hannantädin kakkuja, voileipäkakkuina oli mm. mätikakkua ja savuporokakkua. Linnassa maisteltiin myös lohipiirakkaa ja peruna-voitaikinaan tehtyä kinkkupiirakkaa.

1982—1994: Mauno Koivisto

Suomen yhdeksäs presidentti, koko kansan ”Manu” johdatti Suomen länteen.

Mauno Henrik Koiviston (1923–2017) hautajaisten yhteydessä hänen elämänkaartaan verrattiin itsenäisen Suomen kehityskaareen. Vaatimattomissa olosuhteissa Turussa kasvaneen Koiviston nuoruus mullistui sodan myötä. Jalkaväkirykmentissä rintamalla palvellut ja sen jälkeen sataman työmiehenä työskennellyt Koivisto opiskeli Turun yliopistossa päivätyön ohessa väitellen lopulta filosofian tohtoriksi. Pankkimiehestä tuli poliitikko 60-luvun puolivälissä kun hänet nimitettiin valtiovarainministeriksi. Koivisto toimi urallaan kaksi kertaa valtiovarainministerinä, pääministerinä sekä Suomen pankin pääjohtajana ennen kuin hänet valittiin tasavallan presidentiksi Urho Kekkosen pitkän valtakauden jälkeen.

Tasavallan presidenttinä Mauno Koivisto alkoi pikkuhiljaa purkaa edeltäjänsä luomaa valtarakennetta. Hän uudisti presidentin valtaa kohti parlamentarismia, joka siirsi enemmän vastuuta maan hallituksen johtajalle eli pääministerille. Koiviston kahden presidenttikauden aikaa kuvaa parhaiten tavoitteelliset askeleet kohti Länsi-Eurooppaa ja halu vakiinnuttaa Suomen asema muuttuneessa maailmassa. Hänen presidenttivuosinaan kylmä sota päättyi, Neuvostoliitto hajosi, Baltian maat itsenäistyivät, Saksat yhdistyivät ja Suomi aloitti EU-jäsenyysneuvottelut.

Presidentin valtajärjestelmää uusittiin ensimmäinen kerran 1987. Uudet presidentinvaalit olivat valitsijamiesvaalin ja suoran kansanvaalin sekajärjestelmä, jossa äänioikeutetut äänestivät sekä suoraan presidenttiehdokasta että valitsijamiesehdokasta. Presidentin toimikaudet rajattiin maksimissaan kahteen. Vaikka uudistus ei koskenutkaan Koivistoa, niin hän näytti esimerkkiä eikä asettunut ehdolle vuonna 1994.

Politiikassa ja talouselämässä kokenutta Koivistoa pidettiin huumorintajuisena ja satamavuosiensa ansiosta hänet miellettiin kansan mieheksi. Hänen fundeeraava ja diplomaattinen tyyli puri pitkään jatkuneen lähes yksinvaltiuden ja myllykirjeillä johtamisen jälkeen. Koivisto hoiti ulkopolitiikkaa edelleen tiiviisti, mutta ei sotkeutunut sisäpolitiikkaan. Ulkoministerin ja muiden ministereiden ulkopolitiikkaa koskevat puheenvuorot kiersivät edelleen presidentin kautta.

Presidenttikauden jälkeen Koivisto otti toisinaan kantaa poliittiseen keskusteluun ja hänen mielipiteensä sai vastakaikua. Pidetyn presidentin hautajaisia seurasivat tuhannet ihmiset kesällä 2017.

Ruokakulttuuri

80-luvulla myös suomalainen ruokakulttuuri otti harppauksen länteen. Pizza, pasta ja hampurilaiset rynnivät ruokalistoille ja pian joka kylästä löytyi oma pizzeria tai hampurilaisbaari. Kouluissa syötiin edelleen tillilihaa, mutta myös uudempia ruokalajeja kuten risottoa, Meksikon ja Italian pataa sekä kanaviillokkia. Uusia raaka-aineita olivat kiinankaali ja eksoottisia hedelmiä, kuten ananasta, kiiviä, karambolaa ja ananaskirsikoita alkoi löytyä marketeista. Ruoanvalmistus koki myös mullistuksen, kun lähes joka kotiin tuli mikro ja joihinkin myös leipäkone. Aikakauden lounassuosikkeja olivat: porsaanleike ja kermaperunat, makaronilaatikko, pippuripihvi, liha-perunasoselaatikko, pinaattikeitto, mansikka-appelsiinikiisseli, ananasleivokset, katkarapucocktail.

1956—1982: Urho Kaleva Kekkonen

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen… Presidentti, jonka vaikutusvalta nousi lähes itsehallitsijan mittoihin. Kekkonen piti valtaa tiukassa otteessaan 25 vuotta. Kekkonen kuului maalta tulleeseen ensi polven sivistyneistöön. Presidenttiaikanaan hän rakensi kannattajiensa avulla itsestään henkilömyyttiä kansansyvistä riveistä nousseena urheilullisena erämiehenä, joka osasi käsitellä jopa Neuvostoliiton johtoa niin, että Suomi pysyi osana Länsimaita. Supliikkina seuramiehenä hänen laajat, moniin kansanryhmiin ulottuvat verkostonsa tukivat hänen valtaansa.

Kekkosen puoluepoliittinen elämänsä alkoi vuonna 1933, jolloin hän liittyi Maalaisliiton jäseneksi, siirtyi maatalousministeriön virkamieheksi ja yritti ensimmäisen kerran eduskuntaan. Eduskuntaan Kekkonen pääsi toisella yrittämällä 1936. Saman tien hänestä tuli oikeusministeri Kyösti Kallion hallitukseen. Lopullisen läpimurtonsa politiikan sisäpiiriin Urho Kekkonen teki, kun hänet valittiin J. K. Paasikiven hallituksen oikeusministeriksi marraskuussa 1944. Hänen vastuulleen tuli sotasyyllisyyskysymyksen hoitaminen. Pääministerinä Kekkonen korosti Neuvostoliiton kanssa solmittua YYA-sopimusta ”kaiken perustana”. Hän rakensi idänsuhteista merkittävimmän poliittisen työvälineensä, vipusimen, jolla onnistui kerta toisensa jälkeen torjumaan niin hallitusten kaatoyritykset kuin henkilökohtaisen syrjäyttämisensäkin.

Kekkonen valittiin presidentiksi 1956 kahden äänen enemmistöllä. Hänen presidenttikautensa merkitsi uuteen aikakauteen siirtymistä. Kukaan hänen edeltäjänsä ei enää ollut hengissä. Taktisilla kyvyillään hän hallitsi suvereenisti politiikan kenttää laidasta laitaan, ulkopolitiikasta tiedeorganisaatioiden järjestelyihin, Lapin kehittämisestä oikeuspolitiikkaan ja virkanimityksiin.

Kekkonen suunnitteli jo huhtikuussa 1961 eduskunnan hajotusta vaikuttaakseen presidentinvaaleissa vastaehdokkaaksi nostetun, entisen oikeuskanslerin Olavi Hongan takana olevaan liittoutumaan. Neuvostoliitto lähetti Suomelle nootin, jossa vedottiin maiden välisen YYA-sopimuksen mukaiseen sodan uhkaan. Tämän nk. noottikriisin tarkemmista taustatekijöistä eivät edes historioitsijat pääse yksimielisyyteen, mutta yleisesti motiivina pidetään Neuvostoliiton halua varmistaa, että Kekkonen pysyisi vallassa.

Noottikriisin seurauksena Kekkosen vaikutusvalta kasvoi, kun häneltä käytännössä katosi oppositio. Ulkopolitiikkaa Kekkonen harjoitti yksin, vain muutama uskollinen avustaja apunaan. Presidentin tavoitteena oli välttää YYA-sopimuksen sotilaallisten artiklojen soveltaminen ja siten vahvistaa Suomen puolueettomuuspolitiikkaa. Vastineeksi hänen oli hyväksyttävä Neuvostoliiton vaikutusvallan tunkeutuminen maamme sisäpolitiikkaan.

Tshekkoslovakian miehityksen jälkeen Kekkonen ilmoitti venäläisille 1970, ettei hän jatka presidenttinä, eikä YYA-sopimusta jatketa, ellei Neuvostoliitto tunnusta Suomen puolueettomuutta. Hän katsoi olevansa ainoa, joka voisi torjua Neuvostoliiton suunnalta kasvavan paineen. Hän sai jopa aikaan sen, että hänen presidenttikauttaan jatkettiin neljällä vuodella 1973 säädetyllä poikkeuslailla, ilman vaaleja.

Vuonna 1975 Kekkonen oli hajottanut eduskunnan ja isännöi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen (ETYK) Helsingissä presidentinhallituksen avustamana. Kokous vahvisti Suomen puolueettomuutta, mutta heti kokouksen jälkeen Neuvostoliitto pyrki YYA-sopimukseen vedoten sitomaan Suomen tiukemmin etupiiriinsä. Kekkonen onnistui jälleen erollaan uhkaamalla torjumaan vyörytyksen ja hän torjui myös puolustusministeri Dimitri Ustinovin ehdotuksen Suomen ja Neuvostoliiton yhteisistä sotaharjoituksista.

Valtapolitiikan näkökulmasta vuoden 1978 presidentinvaalit olivat enää näytös. Kekkosen terveys oli alkanut horjua ja hänellä oli muistikatkoksia. Silti hänet houkuteltiin viidennelle kaudelle.

Kekkosen valta alkoi rakoilla huhtikuussa 1981, kun pääministeri Mauno Koivisto kieltäytyi eroamasta, vaikka Tamminiemestä oli kuulunut ehdotuksia tähän suuntaan. Koivisto oli varmistanut hallituksensa sisäisen enemmistön etukäteen, ja samalla rikkoi Kekkosen ajan kaavan vetoamalla julkisuudessa siihen, että ”Suomessa hallituksen tulee nauttia ensi sijassa eduskunnan eikä presidentin luottamusta”.

Elokuussa 1981 Kekkosen terveys petti ja viimein syyskuussa hän jäi sairaslomalle. Eropyyntönsä hän esitti lokakuussa, minkä jälkeen hän ei enää näyttäytynyt julkisuudessa. Kekkonen sairasti Tamminiemessä 1986 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.

Ruokakulttuuri

Kekkonen rakasti suomalaista ruokaa kuten kalaa, riistaa, riistalintuja, marjoja ja sieniä. Lohilaatikko taas on Kekkosen suosikkeihin kuulunut kotoisampi resepti. Ruokajuomana presidentille kelpasi talonpoikainen maito, piimän ja maidon sekoitus. Aikanaan koettiin mullistavaksi, että Linnan pöydässä tarjoiltiin poroa, hirveä ja lammasta. Kaloista suosittiin kotimaista siikaa ja lohta. Jopa muikut pääsivät Linnan pöytään. Kekkonen myös vei suomalaista ruokakulttuuria maailmalle. Puolukkajäädykettä, glamoröösimmin puolukkaparfait, tarjottiin muun muassa Unkarin johtajan Suomen-vierailun kunniaksi järjestetyillä päivällisillä syyskuussa 1973. Tarjoa Kekkosellekin kelpaava illallinen kattamalla alkupalaksi graavilohta, pääruoaksi riistapannua ja jälkiruoaksi puolukka-kinuskijäädykettä.

Kekkosesta liikkuu monenlaista legendaa, joista yksi liittyy kirjoloheen. Tämä saattaa hyvinkin olla totta! Innokkaana kalamiehenä Kekkonen osallistui vuonna 1965 hotellimarskiin kokoustamaan kalankasvattajien kanssa. Kotimaisen kalakannan nykytila ja tulevaisuus olivat päivän puheenaiheet. Sateenkaarirautu oli tuolloin tuttu ruoka suomalaisille, mutta nimi poikkesi muusta kalakannasta. Seuraavana päivänä sanomalehdissä kerrottiin, että itse presidentti oli nimennyt sateenkaariraudun kirjoloheksi.

1946—1956: Juho Kusti Paasikivi

J. K. Paasikivi oli jälleenrakennuskauden presidentti, joka muistetaan ennen kaikkea Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden normalisoijana. Kun marsalkka Mannerheim erosi presidentin tehtävistä maaliskuussa 1946, eduskunta valitsi seuraajaksi presidentinvirkaan Paasikiven. Hän oli jo pääministerin roolissa hoitanut valtion päämiehen tehtäviä presidentin ollessa sairaslomalla.

Itsenäisessä Suomessa J. K. Paasikivi kannatti lujaa hallitusvaltaa ja hän näki valtionpäämiehen ensisijaisena velvollisuutena maan ulkopolitiikan johtamisen kohti riippumatonta toimintavapautta. Kuitenkin hän tarvittaessa puuttui kovalla kädellä myös sisä- ja talouspoliittisiin kysymyksiin, jos hän katsoi niiden liittyvän sisäisten olojen vakauttamiseen.

Toinen maailmansota päättyi Pariisin rauhaan helmikuussa 1947, mikä tarkoitti Suomen kohdalla, että syksyn 1944 välirauhansopimus jäi oleellisin osin voimaan. Stalinin ehdotettua helmikuussa 1948 sopimusta ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta (YYA-sopimus) Paasikivi hyväksyi ajatuksen, mutta vaati, että sopimus laadittiin suomalaisten valmisteleman luonnostelman pohjalta. Sopimus allekirjoitettiin aluksi kymmenen vuoden ajaksi. Sopimus uusittiin siten, että se oli voimassa aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti.

Paasikiven aikana Suomi siirtyi asteittain lähemmäksi Länsi-Eurooppaa ja Pohjoismaita, Neuvostoliittoa unohtamatta. Stalinin kuoleman jälkeen Suomella oli enemmän liikkumavaraa. Suomi liittyi 1955 sekä Pohjoismaiden neuvostoon, että Yhdistyneisiin Kansakuntiin. Paasikiven pitkän uran huipentuma oli hänen matkansa Moskovaan syksyllä 1955 ja siellä sovittu Porkkalan vuokra-alueen palautus. Paasikiven toisen presidenttikauden loppuun mennessä Suomi oli jo päässyt eroon jo lähes kaikista sodan aiheuttamista poikkeustoimista; sotakorvaukset oli maksettu, siirtoväki asutettu ja elintarvikesäännöstely oli päättynyt.

Paasikivi ei enää 1956 asettunut ehdolle presidentinvaaleissa, mutta itse vaalitoimituksen aikana hänet vedettiin mukaan ”mustana hevosena”. Ääniä ei kuitenkaan tullut tarpeeksi, joten Paasikivi erosi 1.3.1956 virastaan 85-vuotiaana. Hänen tarkoituksensa oli jatkaa muistelmiensa kirjoittamista, mutta teos jäi kesken, kun presidentti Paasikivi kuoli joulukuussa 1956.

Ruokakulttuuri

Sodan aikainen säännöstely alkoi olla historiaa, ja syksyllä 1948 jo puolet elintarvikkeista oli säännöstelyn ulkopuolella. Kun tultiin 1950-luvulle, pulaa oli enää ylellisyytenä pidetyistä tavaroista kuten nailonsukista, kotitalouskoneista ja henkilöautoista. Maitotuotteiden, viljan ja lihan kulutus lähti kasvuun. Viimeiset ostoskortit jäivät pois käytöstä, kun kahvi vapautui säännöstelystä eli sen ostoa ei enää rajoitettu vuonna 1954. Kahvin kulutus räjähti ja kupposen kanssa nautittiin pullia ja leivonnaisiakin runsaasti. Myös evakot levittivät omaa ruokakulttuuriaan koko maahan. Vaikka heidän arkiset klimppisopat ja happamat ruoat kummastuttivat paikallisia, niin karjalanpaisti ja -piirakat kelpasivat maan joka kolkassa.

Paasikiven säntillistä päivärytmiä piti yllä tavalliset arkiruoat: puurot, vellit, suolasilakat, sillilaatikko ja kaalikääryleet. Monet nykypäivän arkiruokaklassikot nousivat suosioonsa 1950-luvulla: makaroonilaatikko, makkara- ja nakkikeitto, lihapullat ja -mureke sekä pinaattikeitto. Viikonloppuna sunnuntaisin herkuteltiin. Kokeile esimerkiksi tervagraavattua silakkaa tai köyhiä ritareita.

1944—1946: Carl Gustaf Emil Mannerheim

Gustaf Mannerheimin syntymästä tulee kuluneeksi kesäkuussa150 vuotta ja hän oli maamme kuudes presidentti. Hänen uransa merkittävimmät tapahtumat ajoittuvat jo ajalle ennen presidenttiyttä. Hän toimi puolustusvoimien ylipäällikkönä jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan sodassa ja oli juuri itsenäistyneen Suomen valtionhoitajana ylimenovaiheen ajan 1918-1919. Gustaf Mannerheim oli Venäjän keisarillisen armeijan kenraali, tutkimusmatkailija ja itsenäistyvässä ja itsenäisessä Suomessa kolmen sodan ylipäällikkö ja kaksinkertainen valtionpäämies. Hänestä tuli jo omana aikanaan kotimaassa ja ulkomailla yksi Suomen tunnetuimmista henkilöistä. Siviilihenkilönä Mannerheim piti tärkeänä, että lasten ja nuorison terveydestä huolehditaan. Mannerheimin ja hänen ystäviensä toimin perustettiin nykyisinkin hyvin tunnettu Mannerheimin Lastensuojeluliito.

Suomen sotilaallisen valmiuden kannalta oli tärkeää, että presidentti P. E. Svinhufvud nimitti Mannerheimin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi vuonna 1931. Talvisodan, sen jälkeisen Moskovan rauhan ja jatkosodan ajan Mannerheim oli keskeinen jäsen sisäpiirissä, joka tosiasiallisesti johti maata. Sisäpiiriin kuuluivat mm. Risto Ryti ja Väinö Tanner.

Kesän 1944 kiivaiden torjuntataisteluiden aikana Risto Rytin oli painostuksen alaisena lähetettävä kirje Adolf Hitlerille, jossa hän lupautui jatkamaan sotaa Saksan rinnalla. Lupaus mitätöityi, kun Ryti erosi elokuun alussa presidentin virasta ja Mannerheim valittiin tasavallan presidentiksi. Mannerheim johti rauhanprosessin yhtä aikaa presidenttinä, ylipäällikkönä ja vahvana mielipidejohtajana. Mannerheimin terveys oli horjunut jo raskaiden sotavuosien aikana, minkä vuoksi hän oli halukas luopumaan tehtävistään. Hänen presidenttikautensa jäi 2 vuoden mittaiseksi.

Mannerheim pelkäsi joutuvansa haastetuksi sotasyylliseksi. Hänen haastamisensa ei kuitenkaan vallitsevan epävarmuuden aikana ollut edes Neuvostoliiton intresseissä. Mannerheim vietti viimeiset elinvuotensa Sveitsissä, ja kuoli siellä 83-vuotiaana vuonna 1951.

Ruokakulttuuri

Kulinaristina myös mainetta niittänyt Mannerheim halusi usein tarjota alkuruoaksi esimerkiksi kalakeittoa – seljankaa ja pieniä venäläisiä piirakoita, kokeile esimerkiksi pinaattipiirakoita tai vorshmack piirakkaa. Mannerheimin lempiruokia olivat myös lampaan lihasta tehty vorschmak, kuha Walewska ja jälkiruoista suklaakakku sekä mansikat. Jälkiruoaksi ja kahvipöytään voi suositella myös marskinhattuja. Ylipäällikön suosikkiruoat tunnetaan hyvin vielä tänäkin päivänä, ja monet niistä ovat päätyneet ravintoloiden ruokalistoille Marski- tai Mannerheim-etuliitteellä.

1940—1944: Risto Ryti

Nuorsuomalainen Risto Ryti oli luonteeltaan sisukas, velvollisuudentuntoinen ja kunnianhimoinen mies, joka otti asiat asioina eikä sekoittanut niihin tunteita. Sodan uhan kasvaessa syksyllä 1939, Rydille tarjottiin pääministerin tehtävää. Vaikka Ryti kieltäytyi ensin tehtävästä, presidentti Kallion painostus käänsi hänen päänsä. Pääministeri Rytin raskas velvollisuus oli olla hyväksymässä Neuvostoliiton sanelemat ankarat rauhanehdot Talvisodan päättämiseksi Moskovassa 13.3.1940.

Voimakkaaksi pääministeriksi osoittautunut Risto Ryti oli ainoa presidenttimme, joka ei ollut päivääkään puolustusvoimien ylipäällikkönä. Tämä johtui Gustaf Mannerheimin ylipäällikkyydestä, jota jatkettiin Talvisodan jälkeen vaikeasta yleistilanteesta johtuen. Ryti valittiin alun perin presidentiksi Kyösti Kallion kauden loppuajaksi, mutta sotatilanne esti uusien valitsijamiesvaalien pitämisen. Kun vuoden 1937 valitsijamiehet kokoontuivat vaaliin helmikuussa 1943, Ryti valittiin ylivoimaisella äänienemmistöllä presidentiksi.

Risto Ryti joutui toimimaan presidenttinä itsenäisen Suomen raskaimmalla ajanjaksolla, jatkosodan aikana. Neuvostoliiton suurhyökkäys kesällä 1944 pakotti Rydin hakemaan apua ainoalta mahdolliselta taholta, jonka avulla vihollisen miehitys saataisiin estettyä. Kesällä 1944 Ryti kirjoitti Aadolf Hitlerille osoitetun kirjeen, jossa hän sitoutui olemaan tekemättä rauhaa Neuvostoliiton kanssa ilman Saksan hyväksyntää. Ryti oli kuitenkin varmistanut lainoppineilta, että omalla allekirjoituksellaan kirje sitoisi vain häntä henkilökohtaisesti. Sodan jälkeen Liittoutuneet pitivät Rytiä yhtenä sotasyyllisistä ja suomalainen oikeusistuin langetti hänelle rangaistukseksi 10 vuotta kuritushuonetta. Kun hän presidentti Paasikivi armahti hänet toukokuussa 1949 kolmen rankan vankeusvuoden jälkeen, Rydin terveys oli kuitenkin jo mennyt. Hän kuoli lokakuussa 1956, 67-vuotiaana.

Ruokakulttuuri

Sodanaikaisessa puolustusvoimien muonituksessa Valio Koskenlaskija® sulatejuustoa toimitettiin isoissa puulaatikoissa rintamalle ja kasarmikeittiöihin. Suomen rakastetuin ja ostetuin sulatejuusto toimii vahvan makunsa ansiosta mausteena niin ruoassa kuin ruoassa. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna lounaslistan Koskenlaskija® annokset herättävät takuuvarmaa nostalgiaa ja kiinnostusta asiakaskunnassa. Poimi ideat Koskenlaskija® annoksiin: Koskenlaskijan possupata, Koskenlaskija punasipulipasta, Koskenlaskijan sienipiiras, Koskenlaskijan kalakeitto, Kuuma koskenlaskijakinuski ja jäisiä puolukoita.

1937—1940: Kyösti Kallio

Kyösti Kallio edusti suuriruhtinaskunnan aikana talonpoikaissäätyä ja hänellä oli keskeinen rooli Suomen itsenäistymisprosessissa. Kun sisällissota syttyi, tuleva presidentti tuomitsi jyrkästi punaisten väkivaltaisuudet ja joutui kapinan ajan piileskelemään henkensä edestä punaisessa Helsingissä. Tästä huolimatta hän säilytti malttinsa ja vaati kostotoimista pidättymistä sodan jälkeen.

Presidenttiys huipensi Kyösti Kallion poliittisen elämäntyön ja symboloi itsenäisen Suomen sisäistä eheytymistä. Kallio vieraili puolisonsa Kaisan kanssa eri puolille maata ja heistä tuli kansanomaisuutensa johdosta arvostettu presidenttipari. Kallion ulkopoliittinen linja oli vahvistaa pohjoismaiden yhteistyötä ja yrittää parantaa suhteita Neuvostoliittoon. Hitlerin Saksaan hän suhtautui kielteisesti. Talvisodan aikana ja raskaiden rauhanehtojen jälkeen presidentti rohkaisi kansaa rauhallisella ja vakaalla esiintymisellään.

Kallio pyysi eroa virastaan terveytensä vuoksi 27.11.1940. Helsingin rautatieasemalla järjestetyissä lähtöjuhlallisuuksissa, kunniakomppanian soittaessa Porilaisten marssia, Kyösti Kallio tuupertui adjutanttinsa, eversti Aladár Paasosen käsivarsille ja kuoli.

Ruokakulttuuri

Sotavuodet jättivät leimansa maamme ruokakulttuuriin ja pula-aika muutti kansalaisten ruokailutottumuksia elintarvikkeiden säännöstelyn kautta. Muun muassa sokeri, kahvi ja tee, vilja- ja maitotaloustuotteet sekä lopulta myös lihatuotteet ja kananmunat kuuluivat säännöstelyjärjestelmän piiriin.

Suomalaisten kerrotaan selvinneen vaikeista vuosista perunan avulla, sen kulutus kolminkertaistui. Myös kalaa, riistaa, juureksia, sieniä ja marjoja, yksinkertaisesti oman maan antimia, hyödynnettiin entistä enemmän. Sota-ajan herkkuna maistui Valion voissa paistetut muikut ja perunamuussi.

Aikakauden henkeen sopivaa lounastarjontaa: kesäkeitto, maukas hernesosekeitto ja piparjuurisilakat.

1931—1937: Pehr Evind Svinhufvud

Lempinimellä ”Ukko-Pekka” tunnettu Pehr Evind Svinhufvud oli Suomen tasavallan kolmas presidentti. Puoluetaustaltaan alun perin nuorsuomalainen, sittemmin kokoomuslainen presidentti nautti suurta kansansuosiota. Svinhufvud puolusti poliittisella urallaan raivokkaasti Suomen laillisia oikeuksia ja kutsui presidenttinä ensitöikseen Mannerheimin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi. Hän valtuutti Mannerheimin johtamaan puolustusvoimien operatiivisia valmisteluja sodan varalta ja ylensi tämän sotamarsalkaksi.

Levoton sisäpoliittinen tilanne ja alati kasvava sodan uhka määrittikin vahvasti Svinhufvudin presidenttikautta. Jättäessään presidentin tehtävät Svinhufvud tiivisti poliittisen testamenttinsa: ”Ensin on rajat turvattava, sitten vasta leipää levitettävä.”

Ruokakulttuuri

1930-luvun ruokakulttuuri ei juurikaan eronnut aiemmasta vuosikymmenestä. Kansan tottumukset muuttuivat hitaasti ja ruoka laitettiin lähes aina kotona.

Presidentin vaimo, Ellen Svinhufvud, on kuitenkin jäänyt historiaan ruoan harrastajana ja kotitalousihmisenä. Hänen keräilemistään resepteistä heijastuu 1900-luvun alkupuoliskon porvarisperheen ruokakulttuuri, mutta niissä näkyvät myös pula-aika sekä presidenttikauden upeat juhlaruoat.

Ellen Svinhufvudin keräilemistä ohjeista yli puolet on leivontaohjeita, kuten makeita pikkuleipiä, kakkuja ja torttuja. Myös voileipäpöytä kuului tärkeänä osana juhlatarjoiluihin. Kahvikutsuillaan Helsingissä hän tarjosi Konditoria Stellan valmistamaa mantelipohjista ja kahvinmakuisesta kreemistä valmistettua kakkua, joka tunnetaan 1930-luvulta lähtien Ellen Svinhufvudin kakkuna. Aikamatkalle Ellen Svinhufvudin kutsuille vievät mm. mantelileivät, santakranssi, tasavallan toscakakku ja kinkkuvoileipäkakku.

1925—1931: Lauri Kristian Relander

Uutena valtiona Suomen oli tärkeää muodostaa hyvät suhteet lähinaapureihinsa ja aktiivinen edustaminen oli presidentille tärkeää. Suomen toinen presidentti, Lauri Kristian Relander, saikin kansan keskuudessa nimen ”Reissu-Lasse” matkojensa johdosta. Valtiovierailujen kohdemaissa Relanderia pidettiin sivistyneenä ja sydämellisenä miehenä. Relanderin tilaisuus presidenttiyteen tuli kun K.J. Ståhlberg hieman yllättäen kieltäytyi asettumasta ehdolle toiselle kaudelle. Presidenttikautensa jälkeen hän siirtyi maalaisten paloapuyhdistyksen toimitusjohtajaksi, tehtävään jossa hän toimi kuolemaansa saakka

Ruokakulttuuri

Relanderin kauden aikaan ruoka laitettiin lähes aina kotona ja joukkoruokailussakin sen valmistamisesta vastasivat usein naiset. Naisjärjestöjen kotitalousliikkeillä oli iso merkitys sen aikaisen Suomen kulutus- ja kotitalousvalistukseen. Koti- ja keittiöapulaiset sekä kaupunkiasuntojen keskuskeittiöt olivat ilmentymiä kulutusyhteiskunnan esiasteesta ja taloudellisesta kasvusta.

Maito oli 1920–1930-luvuilla suosituin juoma ja sitä laitettiin myös ruokaan. Aikakauden suosituimpina ruokina jatkoivat edelleen erilaiset keitot, kuten hernekeitto, kalakeitto, lihakeitto ja kaalikeitto. Näiden lisäksi syötiin valkoista kastiketta perunoilla, sylttyä, läskisoosia, maksakastiketta, lihapullia, laatikoita, suolakalaa, tillilihaa, nakkikastiketta ja kaalikääryleitä. Myös puurot maistuivat suomalaisille.

Perinteisien reseptien moderneja versioita löydät täältä.

1919—1925: K.J. Ståhlberg

Kaarlo Juhani Ståhlberg oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti. Hän oli itsenäisyyden alkuvaiheina keskeinen tasavaltalaisten johtohenkilö, joka vastusti jyrkästi vuoden 1918 monarkiahanketta. Ståhlbergin presidenttikauden keskeiset ongelmat olivat Suomen sisällissodan jälkiselvittelyt, vuoden 1921 suojeluskuntakriisi ja ristiriidat kommunistien kanssa. Hän oli presidenttikautensakin jälkeen merkittävä hahmo, jolta kysyttiin neuvoja ja lausuntoja.

Ruokakulttuuri

1920-luvulla suosituiksi tulivat erilaiset sormin syötävät alkupalat. Etenkin hienostopiirien ihmiset omaksuivat nämä cocktail-palat ravintoloista koteihinsa. Suomessa suosittuja alkupaloja olivat erilaiset voileivät. Myös salaatit nousivat tänä aikakautena kukoistukseen. Suosituimpia ja kuuluisimpia aikakauden salaatteja olivat Caesar salaatti, Waldorfin salatti ja Cobbin salaatti.

Tavallinen kansa söi erilaisia keittoja, joista suosituimpia olivat hernekeitto, lihakeitto ja kalakeitto. Myös kaalikeitto ja läskisoosi maistuivat suomalaisille ja erilaiset puurot sekä vellit kuuluivat arkiruokaan. Moderneja versioita ajan suosikkiruoista löydät täältä: kaalikääryleet, läskisoosi ja kalakeitto maistuvat edelleen suomalaisille.