Pinaattiletut on kaikkien rakastama helppo arkiruokasuosikki, jonka voi valmistaa kätevästi myös uunipellillä. Värikäs ja maukas pinaattilettupelti nautitaan puolukkahillon ja raejuuston kera.
Pinaattilettuja rakastavat kaiken ikäiset. Mieluisa ja nostalginen ruoka on monille tuttu jo lapsuudesta ja kouluajoilta asti. Vihreitä ohukaisia on paistettu kotitaloustunneilla vuosikymmeniä, ja ne ovat erinomainen esimerkki siitä, miten helposti kasviksia voi sujauttaa mukaan tuttuun ruokaan. Pinaattia ei lisätä lettutaikinaan ainoastaan värin vuoksi, vaan pinaatti sisältää myös paljon hyödyllisiä vitamiineja ja kivennäisaineita.
Pinaattiletut nautitaan usein puolukkahillon tai -survoksen kera ja kylkeen lusikoidaan kernaasti myös keko raejuustoa.
Kerralla kunnon satsi
Itse tehty pinaattilettutaikina on mahtavan helppo tehdä ja ilahduttaa raikkaalla vihreydellään.
Lättyjen paisteluun sen sijaan ei aina ole aikaa muiden kiireiden lomassa, joten arkikokkailun sankari oikaisee paistamalla pinaattiletut näppärästi uunipellillä! Samalla kertaa taikinaa voi tehdä reippaamman satsin ja paistaa kiertoilmauunissa kaksi pellillistä – mikä voi olla kätevämpää?
Valmisteluun ei mene viittä minuuttia kauempaa, ja uuni hoitaa lopun: Pakastepinaatti sulatetaan ja joukkoon sekoitetaan muut ainesosat. Sitten taikina kaadetaan kahdelle uunipellille ja lykätään pellit uuniin alle puoleksi tunniksi – ja ihana lemppariruoka on valmis!
Pinaattilettupelti maistuu niin makean kuin suolaisenkin täytteen kanssa! Ripottele päälle sokeria ja nauti jälkkärinä – tai tarjoa pinaattilettupellin kanssa lämminsavulohta tai jauhelihaa, jolloin se on mukavasti täyttävä lounas.
Vinkin antoi reseptin kehittänyt Sanna Mäenpää Valio Koekeittiöstä.