Maitotiloilla arki jatkuu poikkeustilasta huolimatta
Vaikka maailma on koronaviruksen leviämisen takia mennyt kovin erilaiseen asentoon, jatkuu arki Valion maitotiloilla pitkälti samaan tapaan kuin ennenkin. Miten maidontuotannon jatkuvuus turvataan koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanteen aikana?
Valion maitotiloilla toimitaan poikkeusaikana pitkälti samalla tavalla kuin tavallisestikin. Hygieniavaatimukset ovat tiukat myös normaalisti, mutta poikkeusoloissa noudatetaan toki entistä tarkempaa hygieniaa, jotta tilalla työskentelevät pysyvät terveinä.
“Eläimet täytyy päivittäin hoitaa ja maitoa toimittaa, oli poikkeustilanne tai ei. Eroa tavalliseen arkeen tuovat normaaliakin tarkempi hygieniaohjeistus, turvavälin pitäminen ihmisten välillä sekä omasta terveydestä huolehtiminen. Maitoauton kuljettajan kanssa vältetään lähikontaktia eikä jäädä jutustelemaan kuten tavallisesti saatetaan tehdä. Tilalla käyvien ulkopuolisten määrä on rajoitettu minimiin. Myös poikkeusaikoina navetassa säännöllisesti vierailevien eläinlääkäreiden, seminologien ja lomittajien osalta noudatetaan erityistä varovaisuutta pitämällä ihmisten välillä riittävät turvavälit, desinfioimalla kädet ja varusteet sekä suojautumalla esimerkiksi kumihanskoin”, kertoo Valion terveydenhuoltoeläinlääkäri Kristiina Sarjokari (kuvassa alla).
Tiesitkö että maitotilat ovat Valion omistajia ?
4 700 suomalaista maitotilaa omistaa Valion ja maksamme toimintamme koko tuoton maitotiloille. Kiitos siis, kun valitset kauppareissulla suomalaista, vastuullisesti tuotettua ruokaa − niin tavallisina kuin poikkeuksellisinakin aikoina.
Yhdessä varmistamme, että pellot pysyvät viljeltyinä, tuottajien ammattitaito korkealla ja tehtaiden pyörät pyörimässä.