Meidät tunnetaan tuotemerkeistä, joita suomalaiset rakastavat. Haluamme tehdä tuotteita, jotka saavat arjen maistumaan paremmalta.
Olemme mukana koululaisen välipalalla, kahvitauolla, eväsretkillä, työpaikkaruokalassa, treffi-illallisilla, treeneissä, lapsuuden kesissä, myyjäisissä, siinä täydellisessä hääkakussa ja sottaisissa suupielissä. Suomalaisessa arjessa ja juhlassa. Makumuistoissa.
Ruoassa on tärkeintä maku ja se, että se ravitsee. Parhaimmillaan se on myös kestävästi tuotettua. On meidän tehtävämme miettiä, miten siihen päästään. Kun valitset Valion tuotteen, voit olla varma, että se on valmistettu Suomessa suomalaisesta maidosta, puhtaasti.
Olemme suomalaisten maidontuottajien omistama yritys ja kaikki tuottomme maksetaan kotimaisille maitotilallisille. Suomen kielessä valio tarkoittaa lajinsa parasta. Ja sellainen me haluamme olla. Maailman paras ja innovatiivisin maito- ja ruokatalo.
Valio Herkku, Valio Hedelmätarha, Valio Gefilus, Valiojogurtti, A+, Valio Fanny vanukkaat, Valio Luostari, Valio Grandi … Meidät tunnetaan tuotemerkeistä, joita suomalaiset rakastavat.
Kun Valio vuonna 1905 perustettiin voinvientiliikkeeksi, maailma oli hyvin erilainen kuin nyt. Koska yrityksemme on vanhempi kuin Suomi, matkamme varrelle mahtuu monenlaisia vaiheita. Alusta asti Valiota yrityksenä on kuitenkin ohjannut kekseliäisyys ja uudistuminen.
Maamme toistaiseksi ainoa Nobelin kemianpalkinnon saaja A. I. Virtanen johti Valion laboratorioita lähes 50 vuotta, ja hänen perintönsä elää vahvana tuotekehityksessämme tänäkin päivänä. Haluamme edelleen olla maailman innovatiivisin maito- ja ruokatalo.
Kekseliäisyyden ja uteliaisuuden polulle meitä on johdattanut sekin, että maidon mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Maito on niin monipuolinen ja ihmeellinen raaka-aine, että siitä voi valmistaa monenlaista juotavaa, lusikoitavaa ja haukattavaa sekä käyttää monipuolisesti ruoan valmistuksessa.
Maidon lisäksi valikoimassamme on jo pitkään ollut kasvipohjaisia tuotteita, kuten hedelmä- ja marjakeittoja sekä mehuja. Viime vuosina valikoimamme on täydentynyt myös kasvipohjaisilla kaurajuomilla ja välipaloilla. Katsotaan, minne seuraavat vuosikymmenet meitä vievät.
Valio Herkku, Valio Hedelmätarha, Valio Gefilus, Valiojogurtti, A+, Valio Fanny vanukkaat, Valio Luostari, Valio Grandi … Meidät tunnetaan tuotemerkeistä, joita suomalaiset rakastavat.