Kasvata oma yrttitarha

Haaveiletko runsaasta yrttitarhasta, josta napsia tuoretta makua vaikka joka aterialle? Listasimme yrttien kasvatusohjeet ja vinkit, joilla saat kaupan yrtit kukoistamaan. Toimii myös yrttien kasvatukseen sisällä!

Tuoreet ja itsekasvatetut yrtit tuovat kotiin tuoksua, makua ja vehreyttä. Yrttitarhurina saat ihailla itse hoivaamasi yrtin kasvua, ja kokatessa pääset hyödyntämään omaa satoa. Yrttien kasvattamiseen et välttämättä tarvitse pihaa tai edes terassia: yrttitarhan voi rakentaa vaikka ikkunalaudalle. Olennaista yrttitarhan paikan valinnassa on se, että matka keittiöön olisi mahdollisimman lyhyt. Näin yrttejä tulee hyödynnettyä usein.

Yrtit voi kasvattaa itse siemenestä alkaen. Silloin tarvitset vähän kärsivällisyyttä ja aikaa, mutta saat seurata yrtin kasvua alusta saakka. Nopea tapa saada yrttisatoa on istuttaa kaupan yrttiruukku tai puutarhamyymälän yrttitaimi isompaan ruukkuun.

Yrtin kasvattaminen siemenestä

Yrttejä on helppoa ja hauskaa kasvattaa itse siemenestä. Oikea aika kylvää siemenet on maalis–huhtikuussa, kun valo lisääntyy. Jos kylvät ensimmäistä kertaa, kokeile jotain helppona pidettyä yrttiä, kuten vaikka basilikaa, ruohosipulia, minttua, persiljaa, timjamia, tilliä, minttua ja sitruunamelissaa.

Näin kylvät yrtit siemenestä:

  1. Hanki yrttien siemeniä, kylvö- tai taimikasvatusmultaa ja esimerkiksi maitotölkkejä kylvöastioiksi. Leikkaa maitotölkit keskeltä poikki ja tee astioiden pohjiin reikiä, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan ulos. Aseta purkit vettä pitävälle alustalle, kuten tarjottimelle. Täytä kylvöpurkit mullalla ja kastele hyvin.
  2. Tarkista siemenien tarkat kylvöohjeet siemenpussista: esimerkiksi persiljan siemeniä kannattaa liottaa vedessä yön yli. Pääsääntöisesti siemenet ripotellaan harvakseltaan mullan pinnalle ja peitetään ohuella multakerroksella. Kastele multa hyvin sumutepullolla.
  3. Peitä kylvöpurkit muovikelmulla, jotta multa pysyy riittävän kosteana. Tee muoviin ilmareikiä esimerkiksi saksilla. Nosta purkit lämpimään paikkaan, esimerkiksi kylpyhuoneen lattialle tai vedottomalle ikkunalaudalle. Pidä multa kosteana sumuttelemalla.
  4. Kun siemenet ovat itäneet, poista kelmu ja nosta kylvökset valoisaan paikkaan, kuten ikkunalaudalle. Jatka kastelua sumutepullolla.
  5. Kun taimissa on muutamia lehtiä, kouli ne, eli siirrä taimet varovasti taimimultaan omiin ruukkuihinsa – koosta riippuen ruukkuun saattaa sopia useampikin taimi. Kasaa ruukkujen pohjalle kiviä tai ruukunpalasia salaojaksi, jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois. Lannoita yrttejä pari viikkoa koulimisen jälkeen.
  6. Jotta yrtit kasvavat tuuheiksi, niitä tulee latvoa, eli katkaista verson latvoja. Jätä latvoessa yrttiin aina myös lehtiä. Mitä ahkerammin latvot, sitä enemmän taimi haaroittuu.
  7. Nauti kasvun ihmettelystä ja yrttisadosta!

Nopeampi reitti yrttitarhuriksi – kaupan yrtit kasvamaan

Myös ruokakaupan yrtit voi saada tuottamaan satoa kotona, kunhan valitsee elinvoimaisimmat yksilöt, istuttaa ne heti ja kastelee hyvin. Näin se käy:

  1. Hanki kaupasta terhakoita ja tuuheita yrttejä. Valmiiksi nahistuneita yrttejä ei kannata yrittää kasvattaa. Lisäksi tarvitset hiekansekaista yrtti- tai kaktusmultaa, kiviä tai lekasoraa sekä aluslautasia ja maitopurkeista leikattuja astioita, joiden pohjaan on tehty reikiä, tai pohjareiällisiä ruukkuja.
  2. Täytä ruukun tai maitopurkin pohja kivillä tai esimerkiksi lekasoralla, jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois. Jos yrtissä on muoviruukku, leikkaa se varovasti irti. Istuta yrtti multaan ja kastele hyvin – kaupan yrtit ovat kasvatusvaiheessa tottuneet reippaaseen vedensaantiin, joten kastelu auttaa niitä sopeutumaan.
  3. Nosta yrtti valoisalle paikalle, johon ei vedä ja johon aurinko ei paahda liikaa.
  4. Aloita yrtin lannoitus muutaman viikon kuluttua, kun yrtti on kunnolla juurtunut.

Kaupan yrttejä tukevampia, valmiita yrttitaimia, voi ostaa esimerkiksi puutarhamyymälöistä tai torilta.

Säilö kesän yrtit

Kasvoiko yrttejä yli oman tarpeen? Yrttejä voi säilöä esimerkiksi pakastamalla silputut yrtit pienissä pusseissa. Yrtit voi pakastaa myös öljyyn: täytä jääpalamuotin kolot yrttisilpulla ja kaada päälle öljyä. Pakasta, irrota jäätyneet kuutiot ja siirrä ne pakasterasiaan ja -pussiin. Erityisesti kovavartisia yrttejä, kuten meiramia ja rosmariinia, voi säilöä myös kuivattamalla kasvikuivurilla tai ritilällä huoneenlämmössä.

Ruokavinkit
Makua ja väriä lautaselle – näin käytät tuoreita yrttejä ruoanlaitossa
Tuotteen takana
Viljele hyvää