Anna Jalas-Karjalainen
Valio Markkinointi
Anna uskoo, että parastakin soppaa kannattaa hiukan hämmentää.
Ensin poistimme kaikista Valio PROfeel® pakkauksista muovikannet ja -lusikat. Nyt Valio PROfeel® proteiinirahkat siirtyvät asteittain kartonkikierrätykseen soveltuviin pikareihin.
Ensimmäisinä uuden kartonkipakkauksen saavat syksyn sokeroimaton uutuusmaku, omena-kaneli sekä sokerilla makeutetut maut mansikka, vadelma, mustikka ja vanilja. Nämä pakkaukset voi jatkossa laittaa huuhdeltuina kartonkikierrätykseen.
Vuodessa 46 000 kg vähemmän muovia.
”Siirtymällä näissä tuotteissa kokonaan kartonkikierrätykseen sopiviin pikareihin vähennämme vuodessa muovia 46 000 kg. Määrä vastaa noin 2,2 miljoonaa muovikassia”, kertoo liiketoimintapäällikkö Kaisu Vuokko Valiolta.
”Pakkausmuutos tapahtuu asteittain, jotta voimme hyödyntää jo hankkimamme pakkausmateriaalin tuottamatta hävikkiä. Jokaisen tuotteen kohdalla täytyy myös tutkia pakkausmateriaalin vaikutus esimerkiksi tuotteen säilyvyyteen. Seuraavat proteiinirahkat siirtyvät kartonkipikareihin näillä näkymin alkuvuodesta 2023, ja teemme kovasti töitä muidenkin Valio PROfeel® tuotteiden suhteen, jotta saisimme nekin siirrettyä kartonkipikareihin mahdollisimman pian.”
”Valion pakkaukset muuttuvat askel kerrallaan uusiutuvista, kasvipohjaisista materiaaleista valmistetuiksi ja paremmin kierrätettäviksi − ja yhä enemmän myös kierrätysmateriaaleista valmistetuiksi. Korvaamme fossiilisia muoveja uusiutuvilla, kasvipohjaisilla ratkaisuilla sekä kierrätysmateriaaleilla kuten kierrätysmuovilla ja -kartongilla. Tavoitteemme on, että tulevaisuudessa kaikki tuotepakkauksemme on valmistettu kasvipohjaisista tai kierrätetystä materiaaleista ja että ne ovat sataprosenttisesti kierrätettäviä”, kertoo Valion pakkauskehityksestä vastaava Juhana Pilkama.
Pakkauksen tärkein tehtävä on suojata tuotetta, varmistaa sen turvallisuus ja säilyvyys – ja näin ehkäistä todellista ilmastopahista, ruokahävikkiä.
Kaikissa käyttämissämme kartonkisissa elintarvikepakkauksissa on oltava muovikalvo varmistamassa, että tuote pysyy varmasti pakkauksen sisäpuolella eikä mene pilalle.
Muovia tarvitaan edelleen elintarvikkeiden pakkaamisessa, eikä sitä voi täysin korvata.