Kun on omat maitotilat, tehtaat ja rekat, sitä tietää, ettei yksikään lenkki pellolta kauppaan petä.
Suomessa valmistetut tuotteemme on tehty omasta maidostamme, joka tulee 4 500 maitotilalta ympäri Suomea. Maidontuottajat myös omistavat Valion. Pystymme jäljittämään jokaisen maitolitran, jos ei ihan lehmä-, niin tilakohtaisesti.
Tiedämme joka hetki kellon ympäri, miten tuotteemme valmistetaan, koska teemme ne omissa tehtaissamme tarkkojen prosessiemme ja vastuullisuusstandardiemme mukaisesti. Jokainen purkki jogurttia, jäätelöä, mehua, maitoa, rahkaa, vauvan puuroa tai velliä – mitä vain missä lukee Valio – on saman tiukan laadunvalvonnan alainen.
Valion maito kulkee tilalta meijeriin keskimäärin 77 kilometriä ja meijeriltä kauppaan 88 kilometriä. Lähiruoka, maito, ehtii tilalta kauppaan noin kahdessa vuorokaudessa. Kun kuljetukset on suunniteltu fiksusti, se tarkoittaa pienempiä päästöjä ja hävikkiä. Suunnittelemme maidonkeräilyautojen reitit optimaalisiksi ja vältämme ylimääräistä ajoa. Tuotteiden jakelussa ympäristökuormaa vähentää se, että autot on lastattu mahdollisimman täyteen.
Meillä on tehdas 12 paikkakunnalla. On meijereitä, juustoloita, jäätelötehdas, hillotehdas ja mehutehdas. Se tarkoittaa työtä ympäri Suomea ja mahdollisimman lyhyitä välimatkoja maitotiloilta tehtaisiin ja tehtaista kauppoihin. Ihan kuten ihmisiäkin, pitää maitotiloja, tehtaita ja työpaikkoja olla mielestämme etelästä pohjoiseen, jotta jokaisella on mahdollisuus laadukkaaseen suomalaiseen lähiruokaan – jota riittää.
Meille vastuullisuus on työtä ympäristön, yhteiskunnan, ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Haluamme pitää Suomen elinvoimaisena ja tavoitteemme on nollata maidon hiilijalanjälki vuoteen 2035 mennessä.