Siirry sisältöön
Tuotteen takana

Valio Emmental juustojen menestys syntyy pitkästä ammattitaidosta

Valio Emmental juustojen menestys syntyy pitkästä ammattitaidosta

Valio Emmental on jo vuodesta 1908 saakka ihmisiä maullaan ihastuttanut klassikko. Sen pähkinäinen aromi on palkittu niin kotimaassa kuin kansainvälisissäkin kilpailuissa. Maun salaisuus piilee pitkässä valmistushistoriassa ja ainutlaatuisessa juusto-osaamisessa.

Pitkäjänteistä kehitystyötä

Valio aloitti juustokaupan jo vuonna 1908. Vuosisadan alussa juustonvalmistus oli tapahtunut pääosin sveitsiläisten juustomestarien opeilla, mutta Valio päätti kartuttaa omaa osaamistaan perustamalla alan harjoittelulaitoksen 1910-luvulla.

Valio Emmentalin korkean laadun saavuttamisen eteen haluttiin tehdä töitä. Valion 1917 perustamassa laboratoriossa ryhdyttiin A.I. Virtasen johdolla tekemään pitkäjänteistä laadunkehitystä, joka vei useita vuosikymmeniä. Työ kuitenkin kantoi hedelmää: nykyinen Valio Emmental ja sen korkea laatu saavat kiittää motivoituneita valiolaisia ja heidän synnyttämiään juuria, joiden pohjalle nykyinen juustomestarien ja muiden juustonvalmistajien ammattitaito perustuu.

Tip icon

Emmentalin juuret ovat Sveitsissä

  • Emmentaljuusto on kotoisin Sveitsin Emme-joen laaksosta, missä sitä on valmistettu jo yli 900 vuotta sitten. Suomeen resepti kulkeutui sveitsiläisten juustomestarien mukana 1800-luvun puolivälissä.

  • Aidon emmentalin tunnistaa juuston pähkinäisestä mausta, kovasta rakenteesta ja suurista koloista. Nämä ominaispiirteet syntyvät, kun juustoa kypsytetään ensin matalassa, sitten korkeassa ja lopuksi viileässä lämpötilassa. Monivaiheisen kypsytysprosessin takia emmentalia pidetään yhtenä vaikeimmista juustoista valmistaa.

”Kilpailuissa menestyminen on yksi osoitus Valio Emmentalien upeasta laadusta.”

Tip icon

Rakastettu ja palkittu Valio Emmental

  • Emmental kuuluu Suomen suosituimpiin juustoihin edamin ja kermajuuston rinnalla. Arjessa suomalaisille maistuvat parhaiten Valio Emmental punaleima ja sinileima, kun taas Valio Mustaleima™ kuuluu etenkin viikonlopun ja juhlien juustopöytään.

  • Valion emmentaljuustojen makua arvostetaan myös ulkomailla. Tiesitkö esimerkiksi, että Valion Yhdysvaltojen tytäryhtiö Finlandia Cheese perustettiin 1950-luvulla juuri laadukkaan emmentalin suuren kysynnän takia? Yhdysvalloissa Finlandia® Swiss nimellä tunnettu emmental on edelleen tuttu näky amerikkalaisten delimyymälöiden juustotiskeissä.

Search