

tekee arjesta leikkiä
Parasta aikaa on aika, jota vietetään yhdessä – perheiden yhteinen aika on monenlaista mahtavuutta, myllerrystä ja kommellusta täynnä.
Onneksi sekä arjen hauskimmissa että harmaammissa hetkissä kulkee rinnalla koko perheen apuri, Herra Oltermanni, mukanaan mielikuvituksen ja leikin voima.


aito ja oikea valio oltermanni®
Suomen suosituin kermajuusto, Valio Oltermanni®, valmistetaan Valion Haapaveden juustolassa lähitilojen maidosta. Oltermanni® tehtiin alun perin vuonna 1980 valiolaisille maidontuottajille Valion 75-vuotislahjaksi. Se sai niin hyvän vastaanoton, että sitä päätettiin ryhtyä myymään myös vähittäiskaupassa vuonna 1981.
Valio Oltermanni® kermajuustosta on 40 vuodessa tullut suosittu koko perheen juusto.
uutuus! Valio Oltermanni® 17 % kasviöljy
Parempi valinta koko perheelle. Höylää leivän päälle ja tue samalla terveellistä elämäntapaa ja ravitsemussuositusten mukaista rasvojen saantia. Tuote valmistetaan maidosta, mutta sen sisältämää maitorasvaa on korvattu kasviöljyllä rasvojen laadun parantamiseksi.

Tutut suosikit
Klassinen, sylinterin muotoinen ja keltaiseen kääreeseen pakattu Valio Oltermanni® on vuosien varrella saanut rinnalleen useita vaihtoehtoja. Kaikkia tuotteita yhdistää lempeän mieto maku, joka miellyttää koko perhettä.
Valio Oltermanni® kermajuusto
Valio Oltermanni® 17 % kermajuusto
Valio Oltermanni® Monterey Jack juusto
Valio Oltermanni® 17 % kasviöljy
Valio Oltermanni® ValSa® kermajuustoviipale
Valio Oltermanni® Savu kermajuustoviipale
Valio Oltermanni® Port Salut viipale
Valio Oltermanni® sulatejuusto laktoositon
Lähde mukaan herra Oltermannin seikkailuihin
Valio Oltermanni® Monterey Jack on lempeän täyteläinen kermajuusto koko perheen makuun.
Hyppää mukaan Valio Oltermanni® seikkailuun ja matkaa maailman ympäri!
Valio Oltermanni® Port Salut tehdään ranskalaiseen tapaan, suomalaiseen makuun.
Valio Oltermanni® kevyempi Cheddar ValSa® keventää tunnelmaa herkullisuudellaan.
Hyvästä maidosta syntyy hyvä juusto
Suomalainen maito on tutkitusti EU:n puhtainta. Valio Oltermanni® juustoon käytettävä maito kerätään noin 650 maitotilalta. Ne sijaitsevat keskimäärin 50 kilometrin päässä Haapaveden meijeriltä Pohjanmaalla.
Kun maito tulee läheltä, on sillä suuri merkitys myös paikalliselle elinkeinolle. Valio Oltermanni® luo työpaikkoja sadoille ihmisille maitotiloilla, Valion juustolassa ja esimerkiksi maitoauton ratissa.