Siirry sisältöön
Energiatehokkuustoimilla turvataan energian riittävyyttä ja pienennetään päästöjä
Vastuullisuus

Energiatehokkuustoimilla turvataan energian riittävyyttä ja pienennetään päästöjä

Energiankulutuksen tehostaminen on nyt kaikkien mielessä, eikä ihme, sillä energianhinnat ovat ennätyskorkealla ja vaikuttavat jokaisen yrityksen ja perheen arkeen. Olemme Valiolla tehneet monenlaisia energiatehokkuutta parantavia toimia osana tavoitettamme nollata hiilijalanjälkemme vuoteen 2035 mennessä. Vuoden 2022 aikana olemme tehneet merkittäviä energiainvestointeja muun muassa Riihimäen, Seinäjoen ja Lapinlahden tehtailla.

Lapinlahden tehtaan piipusta lämpö talteen

Lapinlahden tehtaalla valmistuvat muun muassa herkulliset juustot ja laadukkaat lastenruokien raaka-aineet. Tehtaalla valmistui tänä vuonna Valion historian suurin energiatehokkuusinvestointi: savukaasulauhdutin. Se nappaa tehtaan piipusta lämmön talteen pesten samalla savukaasun puhtaammaksi. Tehtaan energiankulutus pienenee yli 10 prosenttia ja kasvihuonekaasupäästöt noin 10 000 CO2 tonnia vuodessa – eli noin 4 900 henkilöauton vuotuisten päästöjen verran*.

“Kaikista tehtaistamme juuri Lapinlahdella kokonaisenergian kulutus on suurin, joten oli luonnollista tehdä myös suurin energiatehokkuusinvestointimme sinne. On hienoa, että noin 150-asteisen savun sisältämä lämpö voidaan nyt hyödyntää – ei ole viisasta päästää sitä harakoille,” Peter Fabritius sanoo.

Seinäjoen tehtaalla turpeen käyttö minimiin

Seinäjoella sijaitsee yksi Valion monipuolisimmista tehtaista, jossa valmistetaan muun muassa tutut suosikit kuten Oivariini® levitteet, rahkat, raejuustot ja kreikkalaiset jogurtit sekä MiFU® tuotteet.

Tehtaalla on otettu käyttöön kotimaiset biopolttoaineet energiantuotannossa. Näin turve voidaan korvata uusiutuvalla bioenergialla kuten hakkeella, kuorella ja sahanpurulla. Tämä vähentää merkittävästi tehtaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

“Huoltovarmuuden takia säilytämme mahdollisuuden käyttää turvetta, mutta energiantuotannon uudistus pienentää CO2-päästöjä lähes 20 000 tonnia vuodessa. Se vastaa noin neljännestä lämmöntuotantomme valtakunnallisia kokonaispäästöjä”, Peter Fabritius kertoo.

Turengin tehtaan uusi biolämpölaitos poistaa riippuvuuden maakaasusta

Valion Turengin tehtaalla otettiin käyttöön uusi pellettejä polttava laitos, joka auttaa tehdasta siirtymään uusiutuviin biopolttoaineisiin ja leikkaa näin hiilidioksidipäästöjä viisi miljoonaa kiloa vuodessa. Biopolttoaineen avulla Turengin tehtaalla saavutetaan myös merkittäviä kustannussäästöjä ja polttoaineen saatavuus paranee. Maakaasun hinnan jyrkkä nousu ja epävarmuus saatavuudesta ovat vahvistaneet uskoa investointipäätökseen.

– Ensisijaisesti meille tässä on kyse fossiilisista polttoaineista luopumisesta ja toiseksi tuotantovarmuuden lisäämisestä, sanoo Valion energiapäällikkö Peter Fabritius.

Riihimäen tehtaalla luovuttiin maakaasusta

Riihimäellä on kaksi tuotantolaitosta: vuonna 2017 valmistunut välipalatehdas ja 1960-luvun alusta lähtien toiminut Riihimäen tehdas, jossa valmistetaan muun muassa maitoja, piimää ja kermaa.

Tehtailla on jo aiemmin otettu käytöön biopolttoaineita ja maakaasua on käytetty lämmitykseen pääosin kylmimpään aikaan. Nyt maakaasun käytöstä tullaan luopumaan korvaamalla maakaasukattilat sähkökattiloilla. Uuden sähkökattilan hyötysuhde on paljon korkeampi kuin vanhojen maakaasukattiloiden. Sähkökattila tulee tulevaisuudessa käyttämään hiilineutraalia sähköä, mikä edelleen auttaa pienentämään hiilidioksidipäästöjä noin 1 700 tonnilla vuodessa.


Search