Ranskalainen omenapiirakka muutti suomalais-ranskalaisen Prisca Leclercin elämän.

Mitä Pariisissa asuva suomalainen mannekiini voi tehdä, kun arki käy tylsäksi? Yksi vaihtoehto on sukeltaminen ranskalaisen keittiön saloihin. Näin kävi ruokatoimittaja Prisca Leclercin äidille.

– Äiti opetteli kokkaamaan Julia Childin Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjasta. Joka viikonloppu hän kutsui ystäviä syömään ja suunnitteli menua koko viikon. Kävimme toreilla hakemassa raaka-aineet, ja samalla ranskalainen isänikin innostui ruuanlaitosta.

Kun Prisca muutti kolmevuotiaana äitinsä kanssa Suomeen, ranskalainen ruoka muutti mukana. Kotona ei juurikaan syöty suomalaisia arkiruokia.

– Maistoin siskonmakkarakeittoa ja makaronilaatikkoa ensimmäisen kerran vasta ala-asteella luokkakavereiden luona.

Kesälomilla Pariisissa isoäiti puki ensitöikseen Priscan ranskalaisen pikkutytön vaatteisiin ja lakerikenkiin, veti letit tiukalle ja vei tervehtimään liha- ja vihanneskauppiaita.

– Se tuntui aina paluulta normaalin. Olen lapsesta asti pitänyt ranskalaista kivijalkakauppakulttuuria luonnollisempana kuin suomalaisia supermarketteja.

Ranskassa isä teki ruoat. Priscan tehtävänä oli käydä yrttimaalla ja sekoitella kastikkeita.

– Isä teki paljon töitä, joten yhteiset hetkemme pyörivät ruoanlaiton ympärillä. Kävimme yhdessä myös kalassa. Tunnen edelleen villimintun tuoksun, kun muistelen niitä retkiä.

Omenainen oivallus

Tänä päivänä Prisca on yksi Suomen rakastetuimmista ruokatoimittajista, mutta matka ruoka-alalle on ollut monipolvinen.

– Olin kaksikymmentä vuotta meikkaaja-kampaaja. Halusin tehdä muutakin, ja aloin kirjoittaa lifestyle-blogia. Jaoin blogissa tekemiäni reseptejä ja otin ruokakuvat itse.

Seuraajien määrä kasvoi pikkuhiljaa useampaan sataan tuhanteen. Myös Priscan naapurilla oli suosittu blogi, ja yhdessä ystävykset loivat kotoilusta ilmiön. Sama naapuri pyysi Priscaa mukaan myös Ratula-ohjelman tuottamiseen.

– Toimin tuotannon oikeana kätenä ja aloin tehdä myös ohjelman reseptit ja ruokakuvat, mikä sytytti kunnolla innostukseni ruoan visuaalisuuteen.

Ruokarakkauden jakaminen isolle yleisölle tuntui tärkeältä ja luontevalta. Käänteentekevä hetki koitti, kun Prisca sai ystävältään lahjaksi kasan omenoita.

”Eteläranskalainen, kasviksia ja kalaa pursuileva keittiö vahvoine ja raikkaine makuineen on ihana.”

– Yhtäkkiä hoksasin, että vanhempani tekivät usein tarte tatinia. Etsin netistä ohjeen ja kun aloin karamellisoida omenoita, kaikki palasi mieleeni. En tarvinnutkaan reseptiä. Muistin, miltä missäkin kohtaa tuoksuu ja milloin leivonnainen on valmis.

Muistojen ja tunteiden tulva synnytti idean Tarte Tatin -keittokirjasta.

– Kirjan tekeminen oli tutkimusmatka sekä Ranskan suvun että äitini ruokiin. Isä lahjoitti minulle kaikki reseptinsä.

Reseptiikkaa riitti, sillä ahkera kotikokki oli toteuttanut varhaiseläkkeellä haaveensa ja perustanut ravintolan Etelä-Ranskaan.

Prisca alkoi selvittää sukulaisiltaan, miten rakkaat, lapsuudesta tutut ruoat valmistettiin.

– Kukaan ei osannut sanoa tarkkaan, miten isoäiti valmisti broileria tai miten suklaakakku leivottiin. Kaikki antoivat tiedonmurusia, joista koostin reseptejä. Näin syntyi keittokirjani Tarte Tatin.

Ruoka-ala alkoi tuntua omalta, ja tie vei mediatalon kautta lisäoppiin ravintolakoulu Perhoon. Koulu toi itsevarmuutta ja lisätaitoja, joiden pohjalta syntyi seuraava kirja Brasserie.

– Kirja juhlistaa pariisilaista brasserie-tyylistä ruokaa, jota rakastan. Myös eteläranskalainen, kasviksia ja kalaa pursuileva keittiö vahvoine ja raikkaine makuineen on ihana.

Prisca muistelee lämmöllä etenkin isänsä ravintolan erikoisuutta, makua pursuilevaa bouillabaissea, jonka raaka-aineet tilattiin pari päivää aikaisemmin paikallisilta kalastajilta.

– Ikävä isää kohtaan on ollut merkittävä tekijä työssäni ja siinä, että haluan tehdä ranskalaista keittiötä helposti lähestyttävämmäksi. Näin pidän Ranskan lähelläni myös Suomessa. 

Jeesuksia ja tuulihattuja

Kulinaristien maassa ruoalla on suuri merkitys niin arjessa kuin juhlassa. Vuoden isoin ruokajuhla on joulu, jolloin pöydästä löytyy ankkaa, hanhenmaksaa ja mereneläviä, kuten ostereita. Jälkiruokana syödään jouluhalko eli Bûche de Noël, joita saattaa olla pöydässä kolmekin erilaista. Joulunaikaan kuuluvat myös kastanjat, joita nautitaan sekä suolaisina että makeina.

– Lapsena rakastin siirapissa kypsennettyjä mureita ja makeita kastanjoita, joita sai ostaa pienissä peltipurkeissa.

Loppiaisena herkutellaan Galette des rois -kakulla. Itämaan tietäjiä juhlistava voitaikinaleivonnainen täytetään mantelikreemillä, johon piilotetaan pieni Jeesus-patsas tai eläinfiguuri. Yllätyksen löytäjä saa päähänsä loppupäiväksi paperikruunun ja on päivän ajan kuningas. Pääsiäinen on yhtä suuri juhla kuin joulu, ja silloin syödään lammasta ja runsaasti suklaata.

Ravintolassa käymistä ei jätetä juhlien yhteyteen, vaan ne ovat kiinteä osa arkea.

– Nykyään, kun käyn Ranskassa, haluan löytää uusia elämyksiä. Joka kerta on kuitenkin saatava suklaavaahtoa, omeletti ja vuohenjuustosalaatti. Unohtamatta leivonnaisia, joita Suomesta ei saa, ainakin éclair au chocolat, Paris Brest ja tuore patonki.

Priscan mukaan ranskalainen ruoka on yksinkertaisempaa kuin moni luulee. Usean klassikon juuret juontavat pula-aikaan ja keittiötekniikoissa on kyse makujen rakentamisesta yksinkertaisilla raaka-aineilla. Tärkeintä on ymmärtää perusteet, joiden avulla pääsee jo pitkälle.

– Ranskalaiset ymmärtävät, miksi kaikkea ei heitetä yhtä aikaa pannulle tai miten maut tiivistyvät ruoanlaiton eri vaiheissa.

Rakkaat raaka-aineet

Ranskalaiseen ruokakulttuuriin liittyvistä tavoista Prisca toisi Suomeen raaka-aineiden arvostamista ja ruoka-aikojen rukkaamista myöhemmäksi.

– Päivällinen syödään Suomessa aivan liian aikaisin. Olen onnistunut jo vähän siirtämään sitä, kun lapset ovat kasvaneet.

Prisca arvostaa myös ranskalaista tapaa opettaa lapsille ruoan ja yhdessä syömisen arvo.

– Ranskassa kun tulet tiettyyn ikään, saat pikkuhiljaa luvan tulla yhä useammin aikuisten pöytään. Se on iso kunnia ja kasvamisen riitti.

Suomessa ranskalaisuus näkyy Priscan kotona etenkin maustamisessa ja siinä, että kotikeittiössä valmistuu usein pitkään hautuneita patoja. Hyvä leipä on tärkeää ja jäkaapista löytyy hyviä juustoja.

– Jos kokkaisin juhlaillallisen, tarjoaisin alkuruoaksi haudutettua purjoa tai sipulikeiton. Pääruokana olisi isoäidin reseptillä tehtyä paahdettua kanaa tai burgundinpataa perunamuusin kanssa.

Jälkiruoaksi tarjoiltaisiin suklaavaahto tai Îles flottantes eli kelluvat saaret.

– Rouskuvan sokerin, pilvenpehmeän valkuaisvaahdon ja itse tehdyn, silkkisen vaniljakastikkeen yhdistelmä on aivan ihana.

Kaikista eniten Prisca nauttii ruoista, joissa aterian osaset tarjoillaan erikseen. Tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi lounasta, jossa on jauhelihapihvin lisäksi vihreitä papuja ja hyvä kastike.

– Näin ruoka pääsee loistamaan ja maistuu siltä, mitä se on. Kun muistaa kunnioittaa raaka-aineita, ruoan laittaminen ei ole loppujen lopuksi sen monimutkaisempaa.     

”Päivällinen syödään Suomessa aivan liian aikaisin.”

 

  

Jakso katsottavissa Valio-sovelluksessa 3.2. alkaen!