Valion toimitusjohtaja, vuorineuvos Annikka Hurme on saanut Vuoden Yritysjohtaja 2026 -palkinnon. Tunnustus annettiin hänen kyvystään yhdistää Valion vahvat perinteet rohkeaan uudistumiseen.
Hurme on työskennellyt Valiolla vuodesta 1989 ja johtanut yhtiötä toimitusjohtajana vuodesta 2014 alkaen. Hän aloitti tehtävässä poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, kun Venäjän-viennin äkillinen pysähtyminen vei Valiolta noin 400 miljoonan euron liikevaihdon. Kriisivuosien jälkeen Hurme johdatti Valion uuteen kasvuvaiheeseen.
Hurmeen toimitusjohtajakaudella Valio on kehittynyt perinteikkäästä meijeriyhtiöstä kansainväliseksi ruokataloksi. Yhtiö on vahvistanut kuluttajatuotteiden rinnalla muun muassa hotelli-, ravintola-, vähittäiskauppa- ja elintarviketeollisuusasiakkuuksia sekä laajentanut liiketoimintaansa maidon rinnalla myös muihin raaka-aineisiin.
Valion mittakaava ja vaikuttavuus ovat vahvistuneet Hurmeen kaudella. Vuonna 2025 Valio-konsernin liikevaihto nousi 2,4 miljardiin euroon, ja Valion vienti vastasi noin neljännestä Suomen koko elintarvikeviennistä. Valion taloudellista onnistumista kuvaava maitokate oli viime vuonna ennätyksellisesti yli miljardi euroa.
Hurme jää kuluvan vuoden lopussa eläkkeelle omasta tahdostaan 37 vuoden Valio-uran jälkeen. Hänelle myönnettiin vuonna 2025 myös vuorineuvoksen arvonimi tunnustuksena pitkäjänteisestä työstä suomalaisen elintarviketeollisuuden ja yhteiskunnan hyväksi.
Valio onnittelee lämpimästi Annikka Hurmetta merkittävästä tunnustuksesta ja kiittää häntä hänen poikkeuksellisen pitkäjänteisestä työstään Valion, suomalaisten maitotilayrittäjien ja koko suomalaisen elintarvikealan hyväksi.
Vuoden Yritysjohtaja -palkinto myönnetään henkilölle, joka on edistänyt kestävää menestystä liike-elämässä. Palkittava on osoittanut kykyä uudistaa liiketoimintaa pitkäjänteisesti, saavuttanut tuloksia pitkällä aikavälillä sekä toiminut esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä.
Suomen Liikemies-Yhdistys ry palkitsi vuosina 1980–2020 ansioituneita yritysjohtajia Vuoden Liikemies -palkinnolla. Vuonna 2021 palkinnon nimi päivitettiin muotoon Vuoden Yritysjohtaja. Valinta tehdään yhteistyössä Kauppalehden ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa.
