Mikko Heikkinen valittiin perustettavan Osuuskunta Maitosuomen hallituksen puheenjohtajaksi

Maanviljelijä Mikko Heikkinen Lapinlahdelta valittiin uuden Osuuskunta Maitosuomen hallituksen puheenjohtajaksi uuden osuuskunnan hallituksen järjestäytymiskokouksessa 4.12.2018. Varapuheenjohtajaksi valittiin Hannu Hokkanen Kangasniemeltä. Ylimenokauden hallituksen tehtävänä on valmistella uuden Osuuskunta Maitosuomen strategiaa ja toimintaa.

Uusi Osuuskunta Maitosuomi aloittaa toimintansa 1.9.2019, kun nykyiset Osuuskunta ItäMaito ja Osuuskunta Maitosuomi yhdistyvät.

- Suomalaisen osuuskuntakentän rakennekehitys on ollut verkkaista suhteessa maitotilojen lukumäärän kehittymiseen. Yhdistyvät osuuskunnat Osuuskunta ItäMaito ja Osuuskunta Maitosuomi ovat olleet edistyksellisiä ja näyttäneet rakennekehityksen suuntaa myös aikaisempina vuosina. Ajassa eläminen on vastuun kantamista, summaa uuden Osuuskunta Maitosuomen ylimenokauden hallituksen puheenjohtaja Mikko Heikkinen.

- Tämä maidontuottajaosuuskuntien yhdistyminen on 20-vuotisen tuottajaurani aikana kuudes fuusio, jossa olen mukana, ja jokainen niistä on vienyt asioita eteenpäin, niin tässä käy nytkin, toteaa Osuuskunta Maitosuomen ylimenokauden hallituksen varapuheenjohtaja Hannu Hokkanen.

Uuden Osuuskunta Maitosuomen toimitusjohtajaksi Ilpo Lukkarinen

Uuden Osuuskunta Maitosuomen ylimenokauden hallitus valitsi 4.12.2018 kokouksessaan uuden Osuuskunta Maitosuomen toimitusjohtajaksi Ilpo Lukkarisen Kuopion Muuruvedeltä. Ilpo Lukkarinen on tällä hetkellä nykyisen Osuuskunta ItäMaidon toimitusjohtaja.

- Osuuskuntien yhdistäminen tuo toimintaan lisää kehittämismahdollisuuksia ja tehokkuutta. Osuuskuntien rakennekehityksen kautta on saavutettavissa hyötyjä korkeintaan sentin kymmenesosia maitolitraa kohden, linjaa toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen.

- Maitotilayrittäjien tilanne on tukala ja maitolitralle pitäisi saada lisää hintaa. Eniten maidon tuottajahintaan vaikuttaa Valion menestys kotimaan ja vientimarkkinoilla. Valio ei pysty vaikuttamaan siihen, miten EU:n maitopolitiikka ja maitomäärät kehittyvät tai hävisikö kuluttajatuotteilta Venäjällä markkina Venäjän pakotteiden vuoksi. Omistajien tehtävänä on pitää huolta siitä, että Valio pystyy kehittämään houkuttelevia tuotteita ja että yhtiö toimii kustannustehokkaasti. Kaikkia toimintoja ja tekemistä täytyy tarkastella kriittisesti, sanoo Mikko Heikkinen.

Ruoantuotannolle asetetaan uusia haasteita

Yksi maidontuotannon ja Valion haasteista liittyy ilmastonmuutokseen ja ympäristöön. Yhteiskunta vaatii ruoantuotannon ympäristövaikutusten pienentämistä. Suomessa yhdet ratkaisun avaimista voivat olla maaperän kunnosta huolehtivilla maanviljelijöillä. Nurmeen perustuvassa maidontuotannossa maahan voidaan sitoa merkittävästi hiiltä sopivilla viljelymenetelmillä. Lisäksi uudella teknologialla voidaan lisätä lehmän lannan kierrätystä: Prosessointia lannoitejakeiksi, jolloin prosessissa syntyy myös biokaasua ja puhdasta vettä. Voidaan lisätä myös navetoiden energiaomavaraisuutta sekä parantaa lehmien terveyttä ja hyvinvointia.

- Nämä toimet ovat hyödyllisiä ympäristön lisäksi viljelijöille. Peltojen kasvukunnon parantaminen tuo tiloille taloudellista hyötyä ja resurssitehokkuus kustannussäästöjä. Osuuskunnilla tulee olemaan iso rooli ilmastoystävällisten viljelymenetelmien edelleen kehittämisessä maitotilojen kanssa. Tavoitteenamme on kehittää valiolaista maidontuotantoa kohti hiilineutraaliutta ja samanaikaisesti parantaa tilojen kannattavuutta, toteaa Mikko Heikkinen.

Osuuskunta ItäMaidon ja Osuuskunta Maitosuomen edustajistot päättivät osuuskuntien yhdistymisestä ja valitsivat ylimenokauden hallituksen 28.11.2018.

Perustettavan Osuuskunta Maitosuomen hallitus 4.12.2018 alkaen:

Puheenjohtaja maanviljelijä Mikko Heikkinen, Lapinlahti

Varapuheenjohtaja maanviljelijä Hannu Hokkanen, Kangasniemi

Maanviljelijä Kyösti Anttila, Kurikka

Maanviljelijä Mats Broända, Kruunupyy

Maanviljelijä Hannu Gröhn, Nurmes

Maanviljelijä Arto Heikkinen, Pyhäntä

Maanviljelijä Esa Kotala, Lapua

Maanviljelijä Jarno Kämäräinen, Kiuruvesi

Maanviljelijä Petri Natunen, Joroinen

Maanviljelijä Jari Puhakka, Ilomantsi

Maanviljelijä Satu Pulkka, Vieremä

Maanviljelijä Antti Saari, Lapua

Kuvassa vasemmalta: Perustettavan Osuuskunta Maitosuomen toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen, hallituksen puheenjohtaja Mikko Heikkinen ja hallituksen varapuheenjohtaja Hannu Hokkanen.


Energiatarpeesi