
Meijeristinä Haapavedellä
Mira Haukipuro on meijeristi, joka työskentelee Haapaveden tehtaan jauheosastolla tuotteenvalmistajana. Haapaveden tehtaalla valmistetaan myös suositut Valio Oltermanni® juustot. Huumorintajuinen, sosiaalinen ja helposti innostuva Mira tuli Valiolle ensimmäistä kertaa kesätöihin juuston pakkaamoon. Hän on ehtinyt työskennellä vastaanotolla ja Oulun Valion nestepakkaamossa ennen kuin tuli jauheosastolle vuonna 2008.
Miran työtehtäviin kuuluu kaikki jauheenvalmistuksen tuotteenvalmistajan tehtävät, eli demineralisoitujen herajauheiden ja maitojauheen valmistus, niihin liittyvät tehtävät, näytteiden otto ja omavalvonta. Työ on kolmivuorotyötä, joka sopii aktiiviselle Miralle hyvin, sillä viikolla jää aikaa myös harrastuksille.
”Oma kädenjälki näkyy konkreettisesti lopputuotteessa, joten koen, että voin omalla työlläni vaikuttaa merkittävästi oman toimipaikkani tulokseen.”
Osaston hyvä työilmapiiri saa kiitosta ja Mira kokee, että työpaikalle on mukava tulla. Työkaverit ovat reiluja ja mukavia, ja aina voi pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Huiput työkaverit ovatkin Miran mielestä merkittävä tekijä esimerkiksi työssä jaksamiseen.
”Haasteet ja työssä onnistuminen motivoivat.”
Mira saa työniloa vaihtelevista, välillä haastavistakin työtehtävistä. Myös onnistuminen työtehtävissä motivoi ja saa aikaan hyvän mielen. Alkuaikoina jauheosastolla haastavinta olivat monenlaiset fyysiset, raskaatkin työtehtävät ja ns. teknistä silmää vaativat tehtävät. Vuosien aikana paljon on opittu, ja joka päivä oppii uusia asioita.
Yhteystiedot
Valio Haapavesi | |
---|---|
Käyntiosoite | Teollisuustie 4, 86600 Haapavesi |
Puhelin | 010 381 121 |
Fax | 010 381 6160 |
Google Maps ajo-ohje | Ajo-ohje |