Siirry sisältöön
Ilmasto

Tietoa Bovaer®-rehunlisästä

Me Valiolla teemme kunnianhimoista, tieteeseen perustuvaa ilmastotyötä ja tavoitteenamme on edelleen vähentää maidontuotannon ilmastovaikutuksia monin eri tavoin. Elintarviketurvallisuus ja eläinten hyvinvointi ovat toiminnassamme aina etusijalla. Tuotteidemme turvallisuus on koko liiketoimintamme perusta. Työskentelemme jatkuvasti valiolaisten, maitotilojen ja yhteistyökumppaniemme kanssa, jotta voimme tarjota turvallista ja huippulaatuista ruokaa joka päivä.

Valion ilmastotoimet tähtäävät maidontuotannossa syntyvien päästöjen vähentämiseen. Etenemme kohti hiilineutraalia maidon arvoketjua pääasiassa neljää reittiä:  

  1. Sidomme nurmipeltoihin nykyistä enemmän hiilidioksidia ilmasta.
  2. Teemme lannasta biokaasua, joka korvaa raskaan liikenteen fossiilisia polttoaineita.  
  3. Vähennämme soista kuivatettujen turvepeltojen päästöjä ja kehitämme osalle turvemaita sopivia ennallistamisen menetelmiä.   
  4. Jatkamme hyvää työtä eläinten hyvinvoinnin, ruokinnan ja jalostuksen saralla. 

Metaanintuotantoa lehmän ruoansulatuksessa vähentävä ruokintaratkaisu on yksi monista keinoista vähentää maidontuotannon ilmastovaikutuksia. 

Valio pilotoi metaanituotantoa vähentävää ruokintaratkaisua muutamalla kymmenellä maitotilalla. Ilmastotoimien vieminen osaksi kannattavaa liiketoimintaa on kestävän liiketoiminnan ja kilpailukyvyn säilyttämisen kannalta keskeistä. Vähentämällä päästöjä omassa arvoketjussamme autamme myös asiakkaitamme vähentämään päästöjään.

Lue lisää Valion ilmastotoimenpiteistä ja -ohjelmasta.

Valiolla on noin 3200 maitotilaa eri puolilla Suomea. Olemme testanneet metaanin tuotantoa vähentävää ruokintaratkaisua, ja käyttökokemukset ovat olleet erittäin hyviä.

Bovaer® on tutkitusti todettu turvalliseksi eläimille ja ihmisille

Suomessa ja EU:ssa eläinten ruokinnassa saa käyttää vain hyväksyttyjä rehunlisäaineita. Jotta rehunlisäaine voi saada hyväksynnän, sen turvallisuus eläimille, ihmisille ja ympäristölle arvioidaan kattavasti. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto (EFSA) on antanut lausunnon aineen turvallisuudesta perustuen laajaan tutkimusnäyttöön tuotteen tehokkuudesta ja turvallisuudesta. EU:n elintarvikeviranomaiset ovat todenneet aineen käytön turvalliseksi sekä eläimille että ihmisille.

Bovaer® on hyväksytty yli 60 maassa lypsykarjan ruokinnassa metaanipäästöjen vähentämiseksi ja se on laajasti käytössä useassa EU-maassa. Sen avulla lehmien ruoansulatuksessa syntyvien metaanipäästöjen määrää voidaan vähentää 30 prosenttia ja näin edistää maatalouden ilmastokestävyyttä.

Bovaer®-rehunlisän valmistaja DSM-Firmenich antaa seuraavat tiedot aineen turvallisuudesta:

  • Bovaer® on tieteeseen perustuva ratkaisu, jota on tutkittu yli 15 vuoden ajan. Viime vuosikymmenen aikana ainetta on tutkittu yli 150 kokeessa 28 maassa ja eri ruokintajärjestelmillä, ja nämä kaikki tutkimukset on julkaistu yli 85 artikkelissa vertaisarvioiduissa lehdissä.
  • Bovaer®-rehulisällä on myyntilupa EU:ssa ja se on saanut hyväksynnän lypsykarjan ruokinnassa EU:ssa ja Isossa-Britanniassa. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto (EFSA) ja Ison-Britannian elintarvikevirasto (Food Standards Agency) ovat antaneet antaneet lausunnot aineen turvallisuudesta perustuen laajaan tutkimusnäyttöön tuotteen tehokkuudesta ja turvallisuudesta. Molemmat viranomaiset ovat todenneet aineen käytön turvalliseksi sekä ihmisille että eläimille.
  • Ruokintaratkaisu ei vaikuta maidon tai lihan laatuun tai koostumukseen eikä siitä tule jäämiä maitoon, lihaan tai lantaan. Aine hajoaa lehmän ruoansulatuksessa nopeasti yhdisteiksi, joita on luonnostaan lehmän mahassa. Tämä tarkoittaa, että se ei siirry lehmästä maitoon tai maitotuotteita käyttävään ihmiseen.

Tarkempiin kysymyksiin löytyy vastauksia Bovaerin valmistajan DSM:n sivuilta(aukeaa uuteen välilehteen).

Bovaer®-rehunlisän käyttö ei ole sallittu luomutuotannossa.

Elintarvikelainsäädännön mukaiset pakkaustiedot tuotteen sisällöstä ovat aina selkeästi esillä jokaisen Valion tuotteen elintarvikenimen yhteydessä. Eläintenrehut eivät kuulu pakollisiin pakkausmerkintöihin.

Me Valiolla luotamme Euroopan turvallisuusviranomainen EFSA:n tekemään selvitykseen aineen turvallisuudesta lypsylehmien ruokinnassa ja sen perusteella annettuun myyntilupaan EU-alueella. Suomessa tuotantoeläinten ruokinnassa sallittujen rehujen turvallisuutta ja käyttöä valvoo Ruokavirasto.

Lue lisää Valion elintarviketurvallisuuskäytännöistä.

Lue aiheesta Ruokaviraston sivuilla.

Lue enemmän Valion ilmasto-ohjelmasta.