Fami Cao: ”Olen yhden riisin mies”
Famin kotona on aina oltava riisiä – ja sen valmistamisen suhteen hänellä on tarkat, omat sääntönsä.
”Ystäviäni huvittaa, kuinka minusta on tullut tunnettu riisimies. Mutta olen yhden riisin mies: käytän jasmiiniriisiä. Se on minulle ainoa ja oikea riisilaatu, koska sitä vietnamilainen äitini valmisti kotona. Koulussa syötiin pitkäjyväistä tummaa riisiä, joka ei ollut herkkuani.
Lapsuudenkodissani oli keittiöön integroituna ”riisiautomaatti”, josta annosteltiin riisiä astiaan kahvasta vetämällä. Kun äiti teki ruokaa, minä sain pikkupoikana hakata kahvaa. Omassa kodissani säilytän riisiäni kannellisessa, isossa muoviastiassa.
Olen laiska, enkä jaksa kantaa 20 kilon pusseja aasialaisista ruokakaupoista. Ostankin riisini marketista kilon pussissa. Olen koko elämäni syönyt jasmiiniriisiä, mutta rehellisesti sanottuna en edes erota jasmiiniriisien vivahteita, siksi markettiriisi kelpaa minulle. Olen enemmänkin riisin ystävänä ehdoton sen valmistamisen suhteen. Kotona on aina oltava riisiä.
Parasta on, kun jääkaapissa on paljon ruoanlaitosta yli jääneitä vihanneksia ja pääsen paistamaan riisiä niiden kera. Se on kuin suomalainen pyttipannu – mutta riisistä. Paistan riisiä, vihanneksia, lisään soijaa, kanajauhetta tai suomalaisten kauhuksi joskus kidemäistä MSG:tä eli arominvahvennetta.
Paras riisisnack on kulhoruoka, johon tulee jasmiiniriisiä, tonnikalaa, majoneesia ja srirachaa. Sekoitan kaiken kulhossa ja syön. Pienempänä saatoin syödä jopa kylmää riisiä soijan kanssa, mutta nykyään haluan riisini lämpimänä ja kylkeen proteiinia.
En pidä täysjyväriisistä. Mitä terveellisemmäksi riisi muuttuu, sitä vähemmän siitä pidän. En osta tummaa riisiä. Maku on tärkein.
Minulle ruoanlaitto on luovuutta ja vapautta vähän ”roiskia”. En juuri lue reseptejä. Kynnys valmistaa muiden kulttuurien riisiruokia on minulle korkea, koska joutuisin lukemaan valmistusohjeita, mitä en jaksa tehdä. Siksi en esimerkiksi tee paellaa enkä risottoa. En osaa valmistaa edes basmatiriisiä. Olen nähnyt, kuinka arabiystäväni valmistavat sitä ja tiedän, millaista sen pitää olla. Tiedän siis, mihin pystyn ja mihin en pysty.
Minun tyylini on katuruoka, enkä edes kata pöytää erityisemmin. Tyyliini sopii paremmin, jos syömme muovikipoista ja jos riisi tarjotaan suoraan isosta kattilassa. Voin hyvin syödä kulhollisen riisiä lattialla istuen. Tämä saattaa johtua siitä, että lapsena todistin, kuinka kymmenen aikuista levitti olohuoneen lattialle sanomalehtiä ja kantoi ruokakulhot niiden päälle. Riisikattiloitakin oli muutamia. Ruoka syötiin ja jaettiin lattialla. Siitä tarttui minuun tiettyä ronskiutta. En jaksa hienostella, kunhan riisi ja seura on hyvää.
Riisin keittämiseen minulla on tarkat, omat sääntöni. Ne saattavat erota jonkun toisen säännöistä. Ensin pesen riisin, mikä ihmetyttää edelleen Suomessa. Mutta pesemisellä on tehtävänsä: riisistä liukenee tärkkelystä ja mahdollisia haitta-aineita, kuten riisin sisältämää arseenia. Pesen riisin kattilassa reilussa vedessä huljutellen ja vaihdan pesuveden noin viisi kertaa, kunnes vesi on kirkasta. Aasiassa pesuvedet kerätään joskus talteen, sillä sieltä muuallekin levinneen ”kauneuskikan” mukaan riisiveden sisältämät ravinteet hoitavat hiuksia.
Lopuksi jätän riisin kattilaan ja lisään kattilaan keitinvettä niin paljon, että kun asetan sormen riisin pintaan, vesi ulottuu sormen ensimmäiseen niveleen. Älä kysy, miksi tämä kikka toimii, se vain toimii.
Sitten käännän hellan levyn lämpötilan täysille. Kun vesi alkaa kunnolla kiehua, laitan kannen kattilaan ja alennan lämpötilan 1–9-asteikolla kakkoseen. Annan riisin kiehua kymmenisen minuuttia. Käännän lämmön pois mutta jätän riisin levylle tekeytymään. Kattilan voi ”unohtaa” vaikka 20 minuutiksi.
Hyvä riisikattila on kuin luotettava isoäiti: ei petä, ei kärvennä, tietää aina oikean tasapainon veden ja riisin välillä, eikä hyväksy alikypsää riisiä.
Päivän ensimmäinen ateriani on lounas, koska en syö suomalaisittain aamiaista. Yleensä lounas sisältää riisiä.
Syön riisiä 24/7.
Jotkut pitävät ylikypsästä riisistä, joka on hiukan ”kökköistä” ja toiset irtonaisesta. Minä pidän sopivan pehmeästä riisistä, joka on kuitenkin vähän irtonaista.
En koskaan laita riisin keitinveteen suolaa. Suolaisuus tulee pöytäsoijasta, jota lisään riisiin syödessäni. Soija onkin tavallinen pöytämauste vietnamilaisessa ruokakulttuurissa.
Jos säilytät riisiä jääkaapissa, se saattaa kuivua vähän. Kun lämmitän jääkaapissa ollutta riisiä, pirskottelen riisille kädellä vähän vettä ja laitan kulhon mikroon. Vesi kostuttaa riisin uudestaan.
Vietnamilaisessa ruokakulttuurissa arvostetaan sosiaalista syömistä. Ruoka on enemmän kuin polttoainetta. Äitini valmisti ruokaa aina kaikille ja kantoi riisikattilan keskelle pöytää. Hän piti huolen siitä, että jokaisen riisikupissa oli aina riisiä. Hän näytti rakkautensa ja välittämisensä teon kautta, ruoalla.
Kun me äidin kanssa riitelimme ollessani nuori, jossakin vaiheessa äiti tuli sanomaan, että nyt syömään. Myöhemmin vasta tajusin, että se oli äitini tapa osoittaa rakkautta. Huomaan, että toimin nyt samalla tavalla. Minulle hyvän ruoan tarjoaminen on syvemmän yhteyden luomista.
Jos haluan ilahduttaa puolisoani herkkuruoalla, teen hänelle riisistä kulhoruoan.
Parasta omaa lohturuokaani on lämmin nuudelikeitto ja pieni kulho riisiä. Nappaan riisiä lusikkaan ja dippaan sen keittoliemeen, josta riisi imee hyviä makuja. Riisi ei tarvitse koristeeksi tuoreita yrttejä, joita vietnamilaisessa ruokakulttuurissa käytetään paljon. Riisi on täydellistä sellaisenaan, puhtaana.”
Fami Cao on ruokavaikuttaja.
