Siirry sisältöön
Keittiössä nyt

Viisi herkullisinta vispipuuroreseptiä  

Lappapuuro, vispipuuro, marjapuuro… rakkaalla herkulla on monta nimeä. Nautitpa vispipuuroa minkä nimisenä tahansa, jälkkäriksi taikka välipalaksi, näiden reseptien avulla et voi mennä vikaan! 

Maitoon, veteen vai kermatilkkaan? Tapoja on monia, mutta kuohkea lopputulos palkitsee syöjän joka tapauksessa. Myös makuvaihtoehtoja on olemassa  pilvin pimein, sillä vispipuuroa voi tehdä kulloinkin sesongissa olevista marjoista tai hedelmistä. Kesäisessä puurossa maistuvat vadelma, mustikka ja perinteinen puolukka, syksyyn sopivat niin omenat kuin luumutkin.  

Marjasurvoksen tekoon voi käyttää pakastimen perukoilta löytyviä edellisen kesän marjoja, joten vispipuuro toimii ympäri vuoden myös pakastimen tyhjentämisherkkuna.  

Erityisen hyvää puurosta saa lisäämällä päälle nokareen kermavaahtoa tai kinuskikreemiä, kuten alta löytyvässä huippuherkullisessa omenavispipuuron reseptissä.  

Vaaleanpunainen klassikkovispipuuro 

Puolukoista tai punaherukoista keitelty vispipuuro lienee vispipuuroista kaikkein tunnetuin ja rakastetuin. Helppo puuro valmistuu tuossa tuokiossa marjoista, sokerista ja mannasuurimoista. Puuron makeutta on helppo säädellä sokerin määrää lisäämällä. Makeampi puuro sopii jälkkäriksi, vähemmän makea maistuu myös välipalana. 

3 vinkkiä vispipuuron tekoon

  • Vispipuuron valmistuksen tärkein vaihe on vatkaaminen. Puuroa kannattaa vatkata jopa 15 minuuttia, jotta siitä tulee mahdollisimman kuohkeaa.
  • Malta jäähdyttää puuro kunnolla, sillä lämmin puuro ei vatkaudu. Jäähdyttelyn ajaksi seos on hyvä peittää kelmulla, jotta sen päälle ei muodostu kalvoa. 
  • Erityisen sileän vispipuuron salaisuus piilee siivilöinnissä. Kun puristat marjat ja hedelmät keittämisen jälkeen siivilän läpi, tulee puurosta ihanan samettista.

Rukiinen kuningatarpuuro 

Vispipuuron kuitupitoisempi versio onnistuu näppärästi ruisjauhoista keittelemällä ja kuohkeaksi vatkaamalla. Mustikan ja vadelman herkullinen yhdistelmä tekee puurosta ihanan raikkaan. Annos viimeistellään vadelman ja mustikan makuisella Oddlygood® Dreamy Berries -tuotteella. Mikä parasta, vatsaa hellivä resepti on ilmastovastuullinen ja täyttää myös Sydänmerkki-aterian kriteerit.  

Kaurainen mustikka-kardemummavispipuuro 

Syvänvioletti mustikkapuuro hurmaa sekä kardemummaisella maullaan että upealla värillään. Kaurajuomaan keitetty puuro maistuu erityisen täyteläiseltä, sillä myös mannasuurimot ovat tässä reseptissä kauraisia. Vanilja täydentää kardemumman makua mainiosti, ja mustaherukat tuovat mustikoiden rinnalle juuri sopivaa kirpeyttä.

Kinuskinen omenavispipuuro 

Loppukesän omenasato saa tässä reseptissä kyytiä! Happamista hedelmistä saatu omppuraaste tekee vispipuurosta houkuttelevan mehevää. Makuhermoja hivelevän kermaisuuden takaa helppo valmistuskikka: lisää puolet vispikermasta puuroon vasta jäähdyttämisen jälkeen, juuri ennen puuron vatkaamista. Viimeistele annos kinuskikreemillä, kanelilla ja maidolla.

Syksyinen luumuvispipuuro 

Tuoreet luumut ovat yllättävä mutta erittäin maukas vispipuuron raaka-aine. Käytä herkkuun syksyllä parhaimmillaan olevia kotimaisia luumuja, niin saat puurosta aivan erityisen ihanaa. Luumujen pieni hapokkuus tuo annokseen perinteisen vispipuuron tuntua. Tarjoa kuohkea puuro jälkiruoaksi turkkilaisen jogurtin tai kermavaahdon kera tai välipalana maidolla hunnutettuna.


Search