Siirry sisältöön
Oppitunti

Keitä riisipuuro veteen ja viimeistele kermalla

Anna Jalas-Karjalainen
Valio Markkinointi

Anna uskoo, että parastakin soppaa kannattaa hiukan hämmentää.

Kun riisipuuro keitetään veteen ja joukkoon lorautetaan lopuksi kuohukermaa, syntyy vastustamattoman pehmeä ja täyteläinen joulupuuro vähällä vaivalla.

Oletko joskus tuskaillut riisipuurokauhan varressa? Tai kenties jynssännyt pohjaan palanutta puurokattilaa? Kokeilepa keittää riisipuuro veteen ja lisää loppuvaiheessa joukkoon täyteläistä kuohukermaa.

Saat ihanan pehmeän ja täyteläisen puuron ja taklaat samalla kaikki mahdolliset puuropulmat pohjaan palamisesta laktoosittomuuteen! Kun riisi kypsyy maidon sijaan vedessä, jatkuvaa sekoittamista ei tarvita, ja pohjaan palamisen riski pienenee selvästi.

Kermaiseen riisipuuroon tarvitset:

  1. Sekoita kiehuvaan veteen riisi ja mausta suolalla.
  2. Keitä n. 30 min. Sekoita välillä.
  3. Lisää joukkoon kerma. Anna hautua kevyesti sekoitellen n. 5 – 10 min.

Helppo, laktoositon ja täyteläinen – kenties maailman paras riisipuuro?

Riisipuuro on ihana herkku joulun aikaan tai vaikka ympäri vuoden. Moni kuitenkin hikoilee puurokattilan ääressä, sillä maitoon keitetty riisipuuro vaatii vahtimista ja hämmentämistä. Pohjaan palamaton Valio Kiehu® -maitojuoma on mainio puuromaito, mutta se ei valitettavasti ole laktoositonta. Laktoosittomaan maitoon keitetty puuro taas voi olla aavistuksen punertavaa väriltään.

Kun puuron keittää veteen ja viimeistelee laktoosittomalla kuohukermalla, puuro ei pala herkästi pohjaan, se on väriltään ihanan valkoista ja maultaan täyteläisen pehmeää. Toisin sanoen täydellistä riisipuuroa.

P.S. Kuuluuko jouluaamuusi riisipuuro? Astetta rennomman aattoaamun saat keittämällä puuron kermaa vaille valmiiksi edellisenä iltana.

Search