Onko tavallista kotiruokaa enää olemassa?  

Kolumnisti Sanna Stellan tarkastelee muuttuvaa ruokakulttuuria, jossa lanttu taipuu som tamiksi ja nuorten arkiruoka saa inspiraationsa somesta. Mitä tavallinen kotiruoka oikeastaan tarkoittaa, kun jokaisella sukupolvella on siitä oma käsityksensä?

Sain thaimaalaisen lounasravintolan buffetissa erinomaista som tam -salaattia, jossa papaija oli korvattu lantulla. Hykertelin kekseliäästä kotimaisen lähiruoan käytöstä. Rakastan kaukomaiden makuja, mutta tunnen ilmastoahdistusta pitkän matkan takaa kuljetetuista ainesosista. Muutenkin säälin lanttua, joka saa oman 15-minuuttisensa kuuluisuutta jouluna, mutta muuten en sitä osaa käyttää. 

Myös nauris on erinomainen raaka-aine, mutta senkin ohitan kaupassa toisaalle katsoen. Harvemmin tulee valmistettua kaskinaurista nuotiolla, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Olen ihan kuten kaikki me muutkin suomalaiset ruoanlaittajat. Minäkin haluan arkiruoan nopeasti ja helposti. Mutta entä jos lähiruokaa ei tarvitsekaan syödä perinteiseen tapaan? Lantusta voi tehdä thaimaalaista som tamia, ja yhtäkkiä kotimainen juures maistuu koko maailmalta. 

Ruokakulttuurin muutoksen huomaan myös omassa keittiössäni. Siinä missä äitini pistää perunat kiehumaan ja alkaa sitten miettiä, mitä lihaa niiden kanssa tarjoaisi, toivovat lapseni korealaista tofua ja avokado-bowleja ihan tavallisena torstai-iltana. Keikun näiden ääripäiden välimaastossa ja kuulen sanovani (äitini äänellä!), että ei kun ihan tavallista ruokaa pitää syödä! Mutta mitä edes on enää tavallinen ruoka? Mielelläni ajattelisin tavallisen ruoan olevan kotimaista ja lähellä tuotettua. Lasteni ruokakomeron ovesta sen sijaan pääsee minne vain. Heidän ruokamaailmansa kumpuaa somesta, on globaalia, värikästä, mausteista, tulista ja mitä milloinkin. Kaikki on mahdollista ja saatavilla. Maailman maut ovat heille perusruokaa. 

Lasteni ruokakomeron ovesta pääsee minne vain.

Omat lapseni kokeilevat innoissaan Tiktokin trendireseptejä. Keittiöopit tulevat sieltä. Heillä on aina lime-viinirypäleseos jäätymässä pakastimessa tai nutella-crunch tekeytymässä jääkaapissa. He ripottelevat tottuneesti seesaminsiemeniä sweet’n’sour kukkakaali-wingsien päälle ja riisi tai pasta korvaa perunan – paitsi jos perunat ovat double-baked rosmariiniöljyssä. 

Olen tyytyväinen, että keittiössäni häärii innostunutta nuorisoa. Parasta on, kun meitä on siellä kolme sukupolvea. Vaikka lasteni opit tulevat somesta ja tekoälyltä, niin uskon, että hiljaista tietoa siirtyy niissä hetkissä, kun mummu johtaa keittiötä. 

Itsekin muistan teininä äksyilleeni, kun isäni valitti tonnikalapurkeista ja säilykeherkkusienistä. Hän oli oikeassa. Asuimme maaseudulla, jossa kalaa sai järvestä ja sieniä metsästä. Silloin isän murina tuntui tietenkin täysin naurettavalta. Nyt ymmärrän häntä paremmin. Huomaan myös kiinnostuneeni äitini resepteistä ja osaamisesta enemmän kuin aiemmin. Paperilapulle kirjoitettu joulupipareiden resepti pitäisi säilyttää tallelokerossa, niin arvokas se on. 

Äitini teki taannoin jumalaista suppilovahverokeittoa. Kysyin reseptiä. Äiti virnisti ja kysyi, haluanko kuulla salaisen ainesosan. Vastasin, että anna tulla. 

”Vähän päiväysvanha kermanloppu jääkaapista.”  

Tätä ei TikTokissa opeteta.