Eeddspeaks ♥ Valio

Eetu Pesonen eli Eeddspeaks on suomituben pioneereja. Eetun kanavalla on totuttu näkemään arkista kokkailua ja miehekkäitä ruoka-annoksia. Nyt Eetu sukeltaa vielä syvemmälle ruoanlaiton maailmaan yhteistyössä Valion kanssa.

Yhdessä kokkailu on mitä parhain tapa viettää aikaa yhdessä kavereiden tai perheen kanssa eikä lainkaan hankalaa - jos Eetu onnistuu, niin onnistut sinäkin!

"Rakastan ruokaa. Sen tekeminen voi vain tuntua joskus ylitsepääsemättömältä urakalta, vaikka tajuatkin puolessa tunnissa vääntäneesi uuden lemppariannoksesi ja toteat sen olleen todellakin "vaivan" arvoista. Mä inspiroidun muiden kokkailuista ja reseptikokeiluista jonka myötä tykkään jakaa omia arkisia kokkailuhetkiä muillekin - toiveenani inspiroida parempiin valintoihin... LUE: Unohda takeaway, tee se itse. Kiität mua vielä kun saat ensimmäisen haukkaisun siitä rakkaudella valmistamastasi ruoasta." kertoo Eetu.

  • Lihapullat ja perunat saavat Eetun käsittelyssä uuden twistin kun hän kokeilee ensimmäistä kertaa hyrskypottuja.

NÄILLÄ RESEPTEILLÄ ONNISTUT

Eetu kruunaa sekä potut että lihapullat ultimate lempparillaan - Valio Aura® sinihomejuustolla! Myös entinen sientenvihaaja alkaa tämän myötä muuttaa mieltään… Kauniit annokset ja herkulliset maut - näitä kelpaa tarjota vaikka kylään tuleville vieraille!

  • Tänään kokkaillaan herkullinen ja ruokaisa nachopelti ja suolaisen painoksi sitten sellainen unelmapirtelö ettet oo aikaisemmin nähny!

Näillä resepteillä onnistut

Nyt löytyi THE nachopeltiresepti! Eetu kokkailee kotona täydellisen herkkusetin ja tekee ensimmäistä kertaa vuosiin itse pirtelöä. Unelmapirtelö on todellakin nimensä veroinen!

  • Tänään kokkaillaan herkullinen ja helppo keitto. Sille sitten kaveriksi leipä jossa säästyt sämpyläpyörittämisen vaivalta!

Näillä resepteillä onnistut

Tällä kertaa kokkaillaan herkullinen ja helppo keitto. Sille sitten kaveriksi leipä, jonka valmistuksessa säästyt sämpylänpyörittämisen vaivalta.

  • Ekassa osassa valmistamme perinteisen tomaattikastikepohjaisen lasagnen, pienellä twistillä!

Eedspeaks lasagne kesäkurpitsasta

Ensimmäisessä jaksossa valmistuu kaikkien rakastama herkku, suussa sulava lasagne… Vieläpä ohjeilla joilla et voi kuin onnistua! Tässä versiossa kesäkurpitsa toimii pastan korvikkeena, voit silti käyttää myös pastalevyjä jos haluat turvautua perinteisempään.

Vaikka tää vuosi on toistaseks näyttäny synkältä, pääsiäistä ja sen tuomaa iloa ei multa pois viedä! 🐣 Tein ekaa kertaa ihan itte Pashaa joka on perinteinen pääsiäisajan rahkapohjainen herkku (iha mun lempparia!!).

Mun äiti teki sitä aina mulle kun olin lapsi ja luulin vuosia et se ois kauheen hankalaa valmistaa, mutta olin väärässä! Käy tsekkaamassa mun IG-storyt ja ylläty miten helposti se onnistu!!

katso IG postaus

Resepti pashalle

Pääsiäisen kunniaksi Eetu kokeilee ensimmäistä kertaa elämässään valmistaa pashaa! Superhelpolla reseptillä syntyy perinteistä pashaa kevyempi, sitruunaisen raikas versio tutusta pääsiäisherkusta.

Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen.Lisätietoja ›