Siirry sisältöön

27.10.2023

Jari Laaninen Valion Eläkekassan ja Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön toimitusjohtajaksi

VALIO 20170925 CARD 02 419

Kauppatieteiden maisteri Jari Laaninen on nimitetty Valion Eläkekassan ja Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön toimitusjohtajaksi 1.5.2024 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Pekka Perälä jää samalla eläkkeelle. Laaninen on toiminut 1990-luvulta lähtien erilaisissa rahoituksen tehtävissä ja vuodesta 2020 Valion rahoitusjohtajana.

Valion Eläkekassa on toiminut yli 100 vuotta. Se vastaa noin 11 000 valiolaisen vakuutetun ja eläkeläisen työeläkkeistä ja hallinnoi yli miljardin euron sijoitusvarallisuutta. Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö hoitaa lakisääteistä tapaturmavakuutusta, jonka sen osakkaat ovat ottaneet työntekijöidensä työtapaturmien ja ammattitautien varalta. Jari Laaninen on ollut Eläkekassan ja Vakuutusyhtiön hallituksen jäsen vuoden 2022 alusta alkaen.

Laanisella on yritysrahoituksen lisäksi vankka kokemus muun muassa strategiatyöstä, riskienhallinnasta ja vakuutuksista, yritysten arvonmäärityksestä sekä sijoittajasuhteista.

”Jari Laaninen tuo toimitusjohtajan pestiin pitkän kokemuksen rahoitustehtävistä, riskienhallinnasta ja vakuuttamisesta. Valion eläkekassan hallituksessa Jari on paneutunut suomalaiseen sosiaaliturvajärjestelmään ja siihen liittyviin vakuutuksiin sekä vakuutusyhtiöiden toimintaympäristöön. Toivotan Jarille paljon onnea uuteen tehtävään”, Valion Eläkekassan ja Keskinäisen Vakuutusyhtiön hallituksen puheenjohtaja Sauli Lähteenmäki toteaa.

”Tunnistan tehtävän vaativuuden ja odotan malttamattomana, että pääsen aloittamaan työt yhdessä ammattitaitoisen henkilöstön kanssa. Olen kokenut rahoitusmarkkinoiden vapautumisen, 1990-luvun laman, pankkikriisit ja korona-ajan sekoittamat pääomamarkkinat. Tärkein oppini on, että riskeihin tulee varautua ja vahvimmat pärjäävät parhaiten. Valion Eläkekassassa ja Vakuutusyhtiössä asiat on hoidettu mallikkaasti ja niiden vakavaraisuudet ovat erinomaisella tasolla. Tätä työtä on kunnia päästä jatkamaan”, Laaninen toteaa.

Valion Eläkekassan ja Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön nykyinen toimitusjohtaja Pekka Perälä jää 30.4.2024 eläkkeelle. Perälä on ollut toimitusjohtajana vuodesta 2015.

”Haluan kiittää Pekkaa hyvin tehdystä työstä ja pitkäaikaisesta panoksesta eläkekassan ja vakuutusyhtiön eteen. Pekan syväosaaminen sijoitus- ja vakuutusalalta yhdistettynä kykyyn ymmärtää eläkesijoitusten pitkäjänteisyys ovat vahvuuksia, joilla Valion Eläkekassa ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Pekan johtamana ovat saavuttaneet hyvät tulokset. Pekan johdolla tehtiin myös uudistus, jonka myötä valiolaisille maitotiloille tuli mahdolliseksi eläkevakuuttaa tilan työntekijät Valion Eläkekassaan. Toivotamme Pekalle kaikkea hyvää tuleville vuosille”, Lähteenmäki lopettaa.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon
Search