Siirry sisältöön

21.4.2022

Kevin Deegan nimitetty johtamaan Valion tulevaisuuden innovaatioita

Deegan Kevin

Elintarviketieteiden tohtori Kevin Deegan on nimitetty Chief Innovation Officer -tehtävään johtamaan Valion innovaatiotoimintaa. Kevin Deegan siirtyy Valiolle Saarioiselta, jossa hän on vetänyt kuluttaja- ja markkinanäkemyksen strategista kokonaisuutta ja ollut johtoryhmän jäsen. Sitä ennen hän vastasi Valiolla kuluttajatutkimuksesta. Kevin aloitti tehtävässään maaliskuussa 2022. Hän raportoi tehtävässään Valion kasvuliiketoiminnasta, tuotekehityksestä ja tutkimuksesta vastaavalle johtoryhmän jäsen Tuomas Salusjärvelle.

”Valion visiona on olla edelläkävijä maito- ja elintarvikealan innovatiivisissa ratkaisuissa ja panostamme jatkossa yhä enemmän tulevaisuuden innovaatioiden kehittämiseen. Tämä vaatii vahvaa innovaatiotyötä ja -kulttuuria koko organisaatiolta. Olemme erittäin iloisia saadessamme Kevin Deeganin takaisin. Hän ottaa kokonaisvastuun innovaatioiden kehittämisestä ja johtamisesta ja fasilitoi erityisesti pitkän tähtäimen innovaatiotoimintaa. Kevin tuo meille uutta, kansainvälistä näkökulmaa ja osaamista”, Tuomas Salusjärvi sanoo.

Kevin Deeganin keskeisiä vastuualueita ovat innovaatiotoiminnan johtaminen, kehittäminen ja fasilitointi sekä innovaatiotoiminnan mittareiden, tavoitteiden ja seurannan kehittäminen sekä yhteistyöverkostojen luominen.

“On hieno mahdollisuus päästä johtamaan innovaatiotyötä juuri Valiolla, joka on yksi maailman innovatiivisimmista elintarvikealan yrityksistä. Teen parhaani innovatiivisen pioneerihengen ja -kulttuurin rakentamisessa Valiolla. Näin varmistamme, että Valio on jatkossakin edelläkävijä tulevaisuuden ratkaisujen luomisessa kuluttaja- ja teollisuusasiakkaille”, sanoo Kevin.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search