Siirry sisältöön

1.9.2019

Osuuskunta Maitosuomi aloittaa toimintansa 1.9.2019

Tiedote 01092019

Uusi Osuuskunta Maitosuomi aloittaa toimintansa 1.9.2019 Osuuskunta ItäMaidon ja Maitosuomen sulautuessa yhteen. Valioryhmään kuuluvan Osuuskunta Maitosuomen omistaa noin 2400 maitotilayrittäjää laajalla alueella, joka ulottuu ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ja Pirkanmaan pohjoisosista Ylä-Kainuuseen. Maitosuomen jäsentilojen tuottama maitomäärä oli vuonna 2018 noin 888 miljoonaa litraa eli noin puolet kaikesta Valioryhmässä tuotetusta maidosta. Tilojen keskimääräinen maidontuotanto oli 311 000 litraa. Maidonkeräilyssä on 35 maitoautoyhdistelmää.

Suomalaiset maitotilat omistavat Valion alueellisten osuuskuntien kautta, ja Valio maksaa toimintansa kaikki tuoton osuuskuntien kautta tiloille. Osuuskunta Maitosuomi omistaa 42,7 prosenttia Valion osakkeista.

Osuuskunta Maitosuomen hallitus muodostuu maitotilayrittäjistä. Hallituksen puheenjohtajana toimii Mikko Heikkinen Lapinlahdelta ja varapuheenjohtajana Hannu Hokkanen Kangasniemeltä.

Ylintä päätösvaltaa osuuskunnassa käyttävät osuuskunnan jäsenet osallistumalla osuuskunnan edustajiston vaaliin. Ensimmäinen uuden osuuskunnan edustajiston vaali pidetään marraskuussa 2019.

Osuuskuntaperiaatteen ja Valion omistajastrategian mukaisesti myös uudessa osuuskunnassa kaikilla osuuskunnan jäsenillä on edustajiston vaalissa yksi ääni, ja maitotilayrittäjille maksetaan maidosta sen koostumuksen ja tuotantotavan mukainen hinta, joka ei riipu tilan koosta tai sijainnista.

Suomen maidontuotannon edelläkävijä

Osuuskunta Maitosuomen kotipaikka sijaitsee Lapinlahdella ja toimitusjohtajana toimii Ilpo Lukkarinen. Osuuskunnan liiketoimintoja ovat Valion omistuksen sisällään pitävä sijoitustoiminta, maidontilitys ja taloushallinto, omistajapalvelut maitotiloille, Valmakauppa, tilasäiliöpalvelut ja maidon keräily. Osuuskunnan viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi.

– Tavoitteemme on olla Suomen maidontuotannon suunnannäyttäjä ja edelläkävijä. Maitosuomi luo omistajilleen mahdollisuuden menestyä osana valiolaista maitoketjua. Tuotamme suomalaista, turvallista ruokaa eettisesti ja kestävästi, hallituksen puheenjohtaja Mikko Heikkinen sanoo.

– Alkuvuoden aikana olemme omistajahallinnon ja henkilöstön kanssa määrittäneet uuden osuuskunnan tulevaisuuden suuntaa, tavoitteita ja konkreettista toimintaa. Keskeisimpiä uuden Maitosuomen tavoitteita on mahdollisimman korkea tuottajahinta. Tulemme tarjoamaan maitotilayrittäjille kustannustehokkaasti palveluita, jotka auttavat tilan kehittämisessä ja joita he osuuskunnalta toivovat, toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen toteaa.

Valion suurin omistaja

Osuuskunta Maitosuomi on Valion suurin omistaja. Osuuskunnalla on 42,7 % Valion osakkeista, ja se toimittaa noin puolet Valion vastaanottamasta maidosta. Maitoa keräillään laajalta, alla olevan kartan osoittamalta alueelta.

Valion hallintoneuvoston 23 maidontuottajajäsenestä 10 tulee Osuuskunta Maitosuomesta. Hallintoneuvoston puheenjohtaja on Maitosuomen hallituksen jäsen, lapualainen maitotilayrittäjä Esa Kotala. Valion nelihenkisessä hallituksessa Maitosuomesta jäsenenä on maitotilayrittäjä Jarno Kämäräinen Kiuruvedeltä.

Osuuskunta Maitosuomen aluekartta

Osuuskunta Maitosuomi keräilee maitoa 117 kunnan alueelta.
Evijärven Osuusmeijeri on Osuuskunta Maitosuomen jäsenmeijeri.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search