Siirry sisältöön

29.8.2019

Suomalainen startup etsii Itämeren levästä uusia ratkaisuja ruoantuotantoon

Tiedote 29082019

Origin by Ocean ja Valio ovat solmineet aiesopimuksen liittyen Itämeren merilevän hyödyntämiseen elintarviketuotannossa. Valion tutkimus- ja tuotekehitystiimin tutkijat lähtevät testaamaan, miten Origin by Oceanin levästä jalostamat ainesosat toimivat elintarvikkeissa.

Origin by Oceanin visiona on luoda Suomeen Itämeren levään pohjautuva liiketoiminnan ekosysteemi. Valiolla taas on Suomen vahvin elintarvikealan tuotekehitysosaaminen, jolle nobelisti A.I. Virtanen loi pohjan johtaessaan Valion tutkimuslaboratoriota lähes 50 vuotta.

Raaka-ainetta lähilevästä

Välipalojen merkitys suomalaisten arjessa on kasvanut viime vuosina, eikä trendi näytä laantumisen merkkejä. Valmistuksen apuna voidaan käyttää levästä valmistettuja luonnollisia apuaineita, joiden avulla tuotteen rakenne pysyy hyvänä viimeiseen käyttöpäivään asti. Silloin myös ruokahävikkiä syntyy vähemmän. Tulevaisuudessa levästä voidaan toivottavasti saada myös aivan uudenlaisia tuotteita.

– On hienoa olla mukana tukemassa kotimaista yritystä, joka kehittää ruokainnovaatioita lähivesien levästä. Meille Valiolla on kertynyt vuosikymmenien aikana paljon kokemusta eri raaka-aineista maidosta kauraan ja marjoihin. Nyt on hauska päästä testaamaan meille aivan uutta raaka-ainetta yhdessä nuoren yrityksen kanssa, tutkimus- ja kehitysjohtaja Harri Kallioinen Valiolta sanoo.

– Tämä on meille merkittävä askel kohti uusia tuotteita ruoka- ja välipalamarkkinoilla. Tähtäämme siihen, että elintarvikkeissa voidaan tulevaisuudessa hyödyntää yhä enemmän leväpohjaisia ainesosia. Meille on tärkeätä myös se, että tuotanto on lähellä kuluttajaa, sanoo Origin by Oceanin perustajajäsen Chief Business Activist Mikael Westerlund.

Kuva: Origin by Ocean

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon
Search