Siirry sisältöön

6.6.2024

Suomen Lantakaasu Oy edistää kahden uuden biokaasulaitoksen kehittämistä Pohjanmaalla

6.6.2024

Valion ja energiayhtiö St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu Oy on selvittänyt biokaasulaitoshankkeen käynnistämistä Pohjanmaan alueella. Selvityksen perusteella yhtiö on päättänyt jatkaa kahden uuden laitoshankkeen suunnittelua Pedersöre-Kruunupyyn ja Nivala-Sievin alueilla. Suunnitteilla olevien uusien laitoskokonaisuuksien myötä Suomen Lantakaasu Oy etenee kohti asettamaansa yhden terawattitunnin tuotantotavoitetta vuoteen 2030 mennessä.

Suomen Lantakaasu hankki helmikuussa enemmistöosakkuuden Nurmon Bioenergia Oy:stä. Yhtiö kehittää jo parhaillaan Etelä-Pohjanmaalla biokaasulaitoshanketta. Uusien biokaasuhankkeiden keskuslaitoksen tonttivaihtoehdot on selvityksen perusteella rajattu Pohjanmaalle Pedersören ja Kruunupyyn kuntiin. Pohjois-Pohjanmaalla jatkokehitys keskittyy Nivala-Sievin alueelle, jossa laitos sijoittuisi 28-tien varrelle lähelle alueen Valion maitotiloja.

Pedersöre-Kruunupyy ja Nivala-Sievi ovat potentiaalisia sijainteja biokaasulaitoksille. Pedersöre-Kruunupyyn alueella on paljon biokaasuntuotannon raaka-aineeksi soveltuvaa lantaa tuottavia maatiloja. Pedersören ja Kruunupyyn seutua rakennuspaikaksi puoltavat toimintaan hyvin soveltuvat tontit, yksi Suomen suurimmista maatalouskeskittymistä sekä seudun vahva vihreän energian teollisuus. Nivala-Sievin alueella puolestaan on merkittävä maitotilakeskittymä, jossa on paljon potentiaalia biokaasuliiketoiminnalle. Yhtiön tekemän syötekyselyn mukaan molempien alueiden maatalousyrittäjät ovat kiinnostuneita ryhtymään Suomen Lantakaasun biokaasulaitoksen syötetoimittajiksi.

”Tällä hetkellä teemme tarkempia selvityksiä biokaasulaitosten rakennuspaikoiksi parhaiten soveltuvilla tonteilla. Meneillään olevien luonto- ja infrastruktuuriselvitysten valmistuttua voimme päättää tonttien lopullisesta sijainnista ja alkaa solmia aiesopimuksia tarkentuneilla alueilla”, kertoo Suomen Lantakaasun liiketoiminnan kehityksestä Valiolla vastaava Leena Helminen.

Suomen Lantakaasun biokaasuliiketoimintahankkeet etenevät

Suomen Lantakaasun kaksi aiempaa biokaasulaitoshanketta Etelä-Pohjanmaan Nurmossa ja Ylä-Savon Kiuruvedellä lähestyvät investointipäätösvaihetta. Molemmissa on käynnissä jo valmistelevia maanrakennustöitä biokaasulaitoksille ja laitosten on tarkoitus olla toiminnassa vuoden 2026 aikana. Yhdessä Ylä-Savon ja Nurmon hankkeiden kanssa Suomen Lantakaasun uudet edistettävät hankkeet vastaavat selvästi yli puolta yhden terawattitunnin tuotantotavoitteesta.

Suomen Lantakaasun tuotantolaitossuunnitelmien edistyessä ripeästi kohti yhden terawattitunnin tuotantotavoitetta vuoteen 2030 mennessä, on kysynnän rakentuminen erittäin tärkeää. Kuljetusliikkeiden biokaasunkäytön edistämiseksi kattava ja luotettavasti rakentuva tankkausinfra on kriittistä, jotta kuljetusyritykset ja loppuasiakkaat voivat investoida vähäpäästöiseen raskaaseen kalustoon. Kasvava jakeluasemaverkostomme auttaa asiakkaitamme edistämään energiamurrosta ja vähentämään päästöjä niin maataloudessa kuin liikenteessäkin”, sanoo St1:n kaasuliiketoiminnan johtaja Matti Oksanen.

Suomen Lantakaasu on käynnistänyt rekrytoinnit rakenteilla olevien laitosten syötehankintaan, taloushallintoon ja laitosten tuotannon johtamiseen.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search