Siirry sisältöön

16.5.2019

Valio Akatemia® stipendien haku käynnistyi – hakuaika päättyy 28.7.2019

Akatemiauutinen netti

Lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia tukevat Valio Akatemia® stipendit ovat haussa jo seitsemättä kertaa. Stipendiä voivat hakea kaikki vuonna 2001 ja sen jälkeen syntyneet liikuntaa harrastavat tai siitä kiinnostuneet.

Stipendien tavoitteena on tukea ja lisätä lasten ja nuorten liikuntaa ja hyvinvointia. Raha-, tuote-, tapahtuma-, ja ravitsemusstipendejä voi hakea kaikenlaiseen liikuntaan, ei vain vakiintuneisiin liikunta- ja urheilulajeihin.

– Nyt kannattaa pistää hakemukset tulille. Kesäkausi kuluu nopeasti ja lomatkin saattavat aiheuttaa haasteita, jos hakemusta tehdään isommalla porukalla. Lomakkeen voi täyttää vaiheittain ja tallentaa sen järjestelmään myös keskeneräisenä viimeistelyä odottamaan, Valion projektipäällikkö Nina Wahlström kertoo.

Valio Akatemia® järjestää stipendiaateille myös innostavia kohtaamisia toistensa ja ohjelman kummien kanssa. Kummit osallistuvat stipendiaattien valintaan ja kannustavat heitä liikunnan ja terveellisten elämäntapojen pariin Valion verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa sekä tapaamalla heitä eri tilaisuuksissa.

Stipendien saajat vuodelle 2020 julkaistaan Valio Akatemia® ohjelman nettisivuilla lokakuun 2019 loppuun mennessä. Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnoista.

Tutustu Valio Akatemia ohjelmaan.

Stipendiaatti-lännenratsastaja eteni nuorten MM-kisoihin

Ruut Vidgren ratsasti huhtikuun lopulla ensimmäisen kansainvälisen FEI CRIJ*** -starttinsa Ruotsissa 13-vuotiaana ja voitti luokan omalla ennätyksellään 70,5 joka on huikea pistemäärä myös Euroopan tasolla. Tällä tuloksella Ruut lunasti kirkkaasti paikkansa Reining-ratsastuksen nuorten MM-kisoihin Sveitsiin! Reining-ratsastus on eräs lännenratsastuksen laji. Instaa Ruut päivittää nimellä @ruutreining 

Lue lisää Valio Akatemia® stipendiaattien kuulumisia.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search