Siirry sisältöön

13.9.2018

Valio ja Arla pääsivät sovintoratkaisuun vahingonkorvauskiistassa

Lehmät laitumella

Valio ja Arla ovat päässeet sovintoratkaisuun vahingonkorvausprosessissa, jonka Arla käynnisti vuonna 2014. Kanne perustui perusmaidon hinnoittelua koskevaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkintaan, jonka tuloksena korkein hallinto-oikeus lopulta tuomitsi Valion määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Arla on yksi asiassa Valiolta vahingonkorvausta vaatineista meijeriyrityksistä.

Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme kommentoi Valion ja Arlan sopimusta seuraavasti: ”Oikeusprosessi ei ole kenenkään kannalta paras tapa ratkaista erimielisyyksiä. Olemme tyytyväisiä, että pitkään jatkunut oikeusprosessi on saatu päätökseen sovinnollisesti. Sovintosopimuksen sisältö on luonnollisesti Valion ja Arlan välinen asia.”

Toimitusjohtaja Kai Gyllström Arlalta toteaa: ”Olemme tyytyväisiä hyvässä yhteisymmärryksessä Valion kanssa tehtyyn sopimukseen. Sopimukseen pääseminen on hieno asia. Toivomme, että voimme nyt jättää asian taaksemme ja keskittyä jatkamaan sitä, mikä on Suomen maitomarkkinan ja kuluttajien parhaaksi.”

Valio ja Arla eivät anna lisätietoja sopimuksesta.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon
Search