Siirry sisältöön

19.4.2023

Valio sijoittaa eniferBioon uuden PEKILO® -sieniproteiinin tuotannon kasvattamiseksi globaaleille ruoka- ja rehumarkkinoille

Tiedote 19042023

Valio sijoittaa eniferBioon, jonka teknologian avulla maa-, metsä-, ja ruokatalouden sivuvirroista luodaan korkean ravintoarvon PEKILO®-sieniproteiinia globaaleille ruoka- ja rehumarkkinoille. Rahoituksen myötä eniferBio voi alkaa kasvattaa kotimaisen, vastuullisesti tuotetun PEKILO®-sieniproteiinijauheen tuotantoa merkittävästi. Valion lisäksi eniferBion A-rahoituskierrokseen osallistuivat hollantilainen Aqua-Sparks sekä suomalaiset Tesi, Voima Ventures ja Nordic Foodtech VC.

Proteiinin kulutuksen arvioidaan tuplaantuvan vuoteen 2050 mennessä. YK ennustaa maailman väkiluvun kasvavan 9,7 miljardiin vuoteen 2050 mennessä 2015 väestöennusteen mukaan. Ruoan tarpeen kasvaessa sitä täytyy myös tuottaa nykyistä puolta pienemmillä päästöillä. Siksi tarvitaan uusia vaihtoehtoja ruoka- ja rehuntuotannon proteiinitarpeen turvaamiseksi.

”Tarvitsemme perinteisen ruoantuotannon rinnalle uusia, kiertotaloutta edistäviä tapoja tuottaa ruokaa. Solumaatalouden keinoin tuotetuilla elintarvikkeilla on merkittävä rooli tulevaisuuden ruoantuotannossa. Myös rehuteollisuuden tarve vastuullisesti tuotetulle proteiinille kasvaa. eniferBio on alansa huippuosaaja ja kehittänyt uudenlaisia tapoja hyödyntää elintarviketeollisuuden sivuvirtoja proteiininvalmistuksessa. Olemme innoissamme saadessamme olla yhä aktiivisemmin mukana kehittämässä uusia ruoantuotannon tapoja globaalisti kasvavaan tarpeeseen”, sanoo Valion kasvuliiketoiminnasta ja tuotekehityksestä vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi.

PEKILO® on suomalainen innovaatio ja maailman ensimmäinen mykoproteiinivalmiste, joka kehitettiin alun perin jo 1970-luvulla. Perinteisten eläinperäisten proteiinien, soija- tai herneproteiinien tapaan PEKILO® soveltuu hyvin myös ihmisten ravinnoksi. Ravintoarvoltaan laadukasta sieni- eli mykoproteiinijauhetta voidaan hyödyntää rehu- ja ruokalaatuisena ainesosana monissa eri tuotteissa.

Mykoproteiinia voidaan tuottaa tehokkaasti maa-, ja metsätalouden sivuvirroista ja ruokatalouden sivujakeista. Se sisältää jopa 70 % proteiinia, 20–30 % kuitua, 10 % hyvälaatuisia rasvoja ja mineraaleja sekä runsaasti B-vitamiinia. Tuotantoprosessi on tehokas ja se käyttää hyvin vähän energiaa, vettä ja maapinta-alaa, eikä se rehevöitä vesistöjä.

“Olemme kiitollisia Valiolle ja muille sijoittajille heidän tuestaan vaihtoehtoproteiinin viemisestä markkinoille. Saamme heiltä suuren määrän tietoa, ymmärrystä ja kontakteja alalta”, kertoo eniferBion perustajajäsen ja toimitusjohtaja Simo Ellilä.

Valio on ollut mukana tutkimassa solumaatalouden mahdollisuuksia jo vuodesta 2021 ja tehnyt tutkimusyhtestyötä eniferBion kanssa PEKILO®-proteiiniin liittyen vuodesta 2022 alkaen.

Ensimmäisessä vaiheessa eniferBio on kehittänyt PEKILO®-sieniproteiinijauhetta elintarvike- ja rehuteollisuuden käyttöön. Seuraava yhteinen kehitysaskel on kehittää uusia tuotteita PEKILO® -proteiinia hyödyntäen.

”Teemme tämän päivän ylijäämästä arvokkaan tuotteen. Voimme tarjota maailman kilpailukykyisimmän proteiinintuotantoprosessin ja tuotteen, jota on testattu teollisessa mittakaavassa yli 15 vuotta. Olemme nyt valmiita seuraavaan tuotantokapasiteetin ja käyttökohteiden skaalauksen vaiheeseen”, Ellilä päättää.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search