Siirry sisältöön

29.11.2018

Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme nimitetty Elintarviketeollisuusliiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi

Hurme Annikka vaaka

Valio Oy:n toimitusjohtaja Annikka Hurme on valittu Elintarviketeollisuusliiton eli ETL:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään vuoden 2019 alussa, ja on toiminut hallituksen 1. varapuheenjohtajana tänä vuonna. Valinta tehtiin torstaina 29.11.2018 liiton syyskokouksessa Helsingissä.

ETL on Suomessa toimivien elintarviketeollisuuden yritysten työmarkkina- ja elinkeinopoliittinen edunvalvoja. Liiton tehtävä on vaikuttaa alan toimintaympäristöön siten, että yrityksillä on mahdollisuudet menestyä Suomessa ja laajentua myös kansainvälisillä markkinoilla.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon
Search