Siirry sisältöön

10.6.2024

Valion uusi biokaasulla kulkeva maitoauto liikenteeseen Riihimäen ja Jyväskylän suunnalla

Biokaasulla kulkeva maitoauto

Valion Riihimäen ja Jyväskylän meijeriin on toukokuun alusta alkaen kuljetettu maitoa uudella biokaasukäyttöisellä maitoautolla. Nesteytetyllä biokaasulla kulkevan auton päästöt ovat 85 prosenttia pienemmät dieselillä kulkevaan keräilyautoon verrattuna. Valion tavoitteena on lisätä biokaasuautoja maidonkeräilyyn vuosittain jakeluverkoston kehittyessä.

Valion tavoitteena on nollata maidon hiilijalanjälki vuoteen 2035 mennessä. Yksi keino kohti hiilineutraalia maitoa on kuljetusten päästöjen vähentäminen. Biokaasua käyttämällä voidaan kuljetuksen kasvihuonepäästöjä pienentää jopa 85 prosenttia fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.

”Uusiutuvan biokaasun hyödyntäminen kuljetuksissa on kiertotaloutta parhaimmillaan. Uusi biokaasulla kulkeva keräilyauto on aiempia biokaasuautoja tehokkaampi, ja siksi sillä voidaan kerätä ja kuljettaa maitoa suurempia määriä kuin aiemmilla pienempitehoisilla kaasuautoilla. Maitoa voidaan ottaa kyytiin maksimissaan noin 48 tonnia eli keskimäärin noin 18 Valion maitotilan maidot. Kun samassa kuormassa on enemmän maitoa, kustannuksia säästyy ja myös päästöt pienenevät”, kertoo Valion maidonkeräilystä ja kuljetuksista vastaava logistiikkapäällikkö Petteri Laine.

Uusi maitoauto käyttää polttoaineenaan teollisuuden sivuvirroista sekä yhdyskuntajätteestä valmistettua nesteytettyä biokaasua eli LBG:tä. Hartolassa, Sysmässä ja Joutsassa maitoa Valion tiloilta keräävä auto liikkuu päivässä noin 800 kilometriä ja se tankataan joko Jyväskylässä tai Lahdessa. Valiolla on nyt maidonkeräilyssä kuusi nesteytetyllä biokaasulla kulkevaa autoa.

Valion sekä kuljetusyrittäjien kokemukset biokaasuautojen käytettävyydestä, toimivuudesta ja luotettavuudesta ovat erittäin hyviä. Seuraavat maidonkeräilyyn tulevat biokaasuautot ovat lähdössä liikenteeseen tulevana syksynä ja alkuvuonna 2025. Tankkausverkoston rajallisuus on suurin este tällä hetkellä kaasukäyttöisten auton määrän nopeaan lisäämiseen. Autojen määrä lisääntyy nopeammin lähivuosina tankkausasemaverkoston laajentuessa.

Valion maidonkeräilyautoilla ajettiin vuoden 2023 aikana yhteensä 18,8 miljoonaa kilometriä. Biokaasukäyttöisillä maitoautoilla näistä liikuttiin noin 1,2 miljoonaa kilometriä. Tämä pienensi maidonkeräilyn päästöjä vuoden aikana yhteensä noin 750 hiilidioksiditonnia eli noin 6 prosenttia maidonkeräilyn kokonaispäästöistä.

”Logistiikan optimointi, kilometrien säästäminen ja päästöjen pienentäminen ovat osa jokapäiväistä työtä Valion logistiikassa niin maidon keräilyssä kuin jakelussakin. Sen lisäksi, että pienennämme omia päästöjämme, autamme myös asiakkaitamme saavuttamaan päästövähennystavoitteensa. Vaikka kuljetusten osuus Valion tuottaman maidon hiilijalanjäljestä on vain noin 1,5 prosenttia, on logistiikan fossiilisten päästöjen vähentäminen tärkeää paitsi Valion, mutta myös koko Suomen ilmastotavoitteiden kannalta”, Petteri Laine summaa.

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon
Search