Lehmien talven ruoka säilötään kesällä
Lehmien ruokinta perustuu Suomessa nurmesta tehtyyn säilörehuun. Koska nurmi ei Pohjolassa kasva ympäri vuoden, täytyy se säilöä talvea varten. Maitotiloilla nurmesta korjataan kesän aikana talteen kahdesta kolmeen rehusatoa. Talvella lehmä saa siis ravintonsa kesällä tehdystä säilörehusta. Nurmen lisäksi säilörehua tehdään palkokasveista, nurmen ja palkokasvien seoksista sekä jonkin verran viljasta.
Suurin osa lehmän ravinnosta on nurmea
Lehmä on märehtijä. Siksi sillä on kyky hyödyntää kuitupitoisia karkearehuja, joista Suomessa parhaiten menestyy nurmi. Lehmä saa sisäruokintakaudella 40 - 60 prosenttia ravintonsa kuiva-aineesta säilörehusta. Kuiva-aineella tarkoitetaan rehun määrää, mistä on vähennetty rehukasvin sisältämä vesi. Tärkeää on, että hyvälaatuista ja maittavaa karkearehua on aina tarjolla, ja että eläimillä on mahdollisuus päästä syömään yhtä aikaa. Tuorekiloina ilmaistuna nurmisäilörehun ja laidunnurmen yhteenlaskettu osuus ravinnosta on noin 75 prosenttia.
Lehmä tarvitsee maidon muodostamiseen paljon energiaa ja ravintoaineita. Nurmikasveista tehty säilörehu onkin lehmien tärkeintä ravintoa. Rehunurmen kasvivalinnoilla ja korjuuajankohdalla voidaan vaikuttaa säilörehun rehuarvoon. Esimerkiksi puna- ja valkoapilat sekä erilaiset virnat ja mailaset lisäävät säilörehun valkuaispitoisuutta, jolloin varsinaisen valkuaisrehun määrää voidaan vähentää.
Maitotilayrittäjät viljelevät itse lähes kaikki nurmirehut, koska niiden käyttömäärät ovat suuria. Ostorehuja ovat usein rehuvilja sekä rypsi- ja rapsirouhe ja muut täydennysrehut. Rehuvilja on viljelty Suomessa, mutta muiden täydennysrehujen kotimaisuusaste vaihtelee.
Suomessa öljykasvien viljelystä ei saada riittävästi valkuaisrehua lypsylehmien tarpeisiin, joten varsinkin rapsirouhe on tuontitavaraa. Öljy- ja palkokasvien viljely on haasteellista, ja siksi näiden kasvien tuotanto ei ole houkutellut riittävästi suomalaisia viljelijöitä. Myös lähes kaikki vitamiinit ja osa kivennäisaineista, kuten suola, tuodaan ulkomailta. Lypsylehmän rehujen kotimaisuusaste on arviolta noin 76 - 88 prosenttia kuiva-aineesta.
Vaikka lehmät laiduntavat kesällä, niille annetaan tarpeen mukaan lisäksi säilörehua.
Tasapainoinen ruokinta
Yhä useammalla valiolaisella maitotilalla lehmät syövät säilörehua myös kesällä, vähintään lisärehuna. Eli vaikka lehmät laiduntavat kesällä, niille voidaan antaa laidunnurmen lisäksi säilörehua. Laadukkaan rehun lisäksi lehmä tarvitsee juotavaksi puhdasta vettä. Sitä tulee olla aina saatavilla, sillä lehmä juo paljon – talvellakin jopa 100 litraa päivässä.
Säilörehuruokintaa täydennetään väkirehulla, jotta lehmä saisi riittävästi tarvittavia ravintoaineita maidontuotantoon ja tiineyteen. Esimerkiksi vilja on yleinen täydennysrehu. Lehmille annetaan myös proteiinia sisältäviä valkuaisrehuja. Valiolaisilla maitotiloilla lehmät eivät saa ulkomailta tuotua soijaa, vaan tavallisimpia lehmien valkuaisrehuja ovat kasviöljytuotannon sivutuotteena saatavat rypsi- ja rapsirouheet ja -puristeet sekä palkokasvit kuten herne ja härkäpapu. Lisäksi ruokintaa täydennetään kivennäisaineilla ja vitamiineilla.
Valioryhmän maitotiloilla eläinten ruokinnan perustana ovat hyvät ruokintaperiaatteet. Kaikkien rehujen koostumus tulee analysoida, jotta lehmien ruokinta olisi tasapainoista. Rehuanalyysien perusteella tehdään ruokintasuunnitelma. Ruokintasuunnitelman onnistumista seurataan tilatasolla havainnoimalla navetassa esimerkiksi rehunkulutusta, eläimiä ja maitomäärää. Suunnitelma sekä rehuannoksen koostumus päivitetään säännöllisesti.
Valioryhmän maitotilayrittäjien käytössä on oma rehulaboratorio Seinäjoella. Valio Artturi®-rehuanalyysi kertoo rehujen koostumuksen sekä ruokinnallisen ja säilönnällisen laadun ja on luotettava pohja ruokinnansuunnittelulle. Valio Artturi® Korjuuaikapalvelu auttaa määrittämään sopivimman nurmen korjuuajan. Valio Alkutuotannon ja osuuskuntien säilörehuasiantuntijat auttavat säilörehun tuotantoon liittyvissä asioissa.
Jokaisella valiolaisella maitotilalla on käytössään hyvän valiolaisen maidontuotannon ohjeet, joissa on muun muassa määritelty eläinten hyvät ruokintaperiaatteet.