Siirry sisältöön

31.5.2021

Valion ja Heinon Tukun yrityskaupan käsittelyaikaa jatkettu

Valio kertoi huhtikuun lopulla aikeistaan ostaa Heinon Tukku Oy. Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hyväksyntää. KKV on päättänyt siirtää kaupan jatkokäsittelyyn, joka voi voi kestää enintään 69 työpäivää. Virasto on ensimmäisen vaiheen selvityksissään kuullut kilpailijoita, asiakkaita ja tavarantoimittajia lausunto- ja selvityspyynnöin. KKV pitää tarpeellisena jatkaa yrityskaupan kilpailuvaikutusten selvittämistä.

Tietyt liikevaihtorajat ylittävät yrityskaupat on kilpailulain säännösten perusteella ilmoitettava Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV). KKV arvioi sille ilmoitettuja järjestelyjä tapauskohtaisesti, eikä kauppaa saa panna täytäntöön ennen viraston päätöstä.

”Odottelemme rauhassa päätöstä. Valion ja Heinon Tukun toiminnot eivät ole päällekkäisiä, vaan toisiaan täydentäviä. Siksi olemme luottavaisia sen suhteen, että KKV hyväksyy kaupan. Toivomme kaupan toteutuvan kesän 2021 aikana”, sanoo myyntijohtaja Tuomas Sorri Valiolta.

Lue lisää:

Valio ostaa Heinon Tukku Oy:n ─ ruokailu kodin ulkopuolella on pitkän ajan megatrendi

Kilpailuvirasto tiedote

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon

Search