Töissä Valiolla, paremman elämän palveluksessa
Valiolla missiomme on olla paremman elämän palveluksessa. Tämä näkyy työskentelykulttuurissamme, joka perustuu arvoihimme asiakaskeskeisyyteen, vastuullisuuteen, uudistumiseen ja yhteistyöhön.
Tutkimuslaboratoriotamme pitkään johtaneen nobelisti A. I. Virtasen perintö näkyy edelleen tuotekehityksessämme, missä kehitetään aina uusia makunautintoja ja innovaatioita.
Visio, missio ja arvot ovat yhteisiä meille kaikille valiolaisille eri maissa. Arvot ovat osa jokapäiväistä toimintaamme ja arvoissamme näkyy myös se, että omistajiamme ovat suomalaiset maidontuottajat. Heille maksamme toimintamme kaikki tuotot.
Uudistuminen on meille tärkeää, ja siihen tarvitaan jokaista. Valiolla arvostetaan kouluttautumista, taitojen ylläpitämistä sekä sitä, että omassa työssä oppii päivittäin uutta. Uudistumme osaajina ja ihmisinä joka päivä. Toimimme ketterästi ja kehittelemme jatkuvasti uusia tuotteita ja toimintamalleja. Meillä uutta kokeillaan rohkeasti, palautetta pyydetään ja virheistä opitaan. Tuotekehitykseen pääsee osallistumaan monissa työtehtävissä, esimerkiksi havainnoimalla kehitteillä olevia tuotteita Aistilabrassa.
Asiakaskeskeisyys on meille kaikki kaikessa. Haluamme luoda tuotteita, jotka helpottavat ihmisten elämää arjessa ja juhlassa. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen, olemme kiinnostuneita asiakkaistamme ja heidän tarpeistaan. Helpotusta arkeen tarjoamme esimerkiksi Valio Koekeittiön testaamilla resepteillä, jotka tavoittavat yli miljoona kävijää kuukaudessa kotikeittiöistä ammattilaisiin. Valion brändi ja tuotteet tunnetaan, joten mahdollisuuksia asiakaskohtaamisiin tarjoutuu päivittäin.
Vastuullisuus tarkoittaa meille konkreettisia tekoja maitotilalta ruokapöytään, ja suomalaiset ovatkin valinneet Valion vastuullisimmaksi yritykseksi jo yhdeksän kertaa. Olemme ylpeitä tästä tunnustuksesta, ja tavoitteenamme onkin tehdä maidontuotannostamme aidosti hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä. Vastuullisuus näkyy tietenkin myös jokaisen valiojengiläisen omassa työssä. On yhteinen vastuumme, että työt tehdään turvallisesti ja laadukkaasti, omaa osaamista kehittäen, tietoa jakaen ja myös omasta työkyvystä huolehtien.
Valiojengissä toimimme yhteistyössä ja yhdessä ratkaisuja etsien. Avoimeen työskentelykulttuuriimme kuuluu, että kollegan apua tai mielipidettä voi kysyä aina. Arvostamme jokaista yksilönä erilaisine vahvuuksineen. Palautetta annetaan ja saadaan, se nähdään mahdollisuutena kehittää toimintaa. Myös yksilöllinen kehittyminen on meille tärkeää. Haluamme, että jokainen valiojengiläinen pääsee kehittymään työssään ja saa siihen parhaat eväät.