Siirry sisältöön

10.3.2025

Hyvää Auran päivää – Valio AURA® täyttää 90 vuotta

Valio AURA

Tänään 10.3. juhlitaan Auran nimipäivää, ja juhlan aihetta on lisääkin: on tullut kuluneeksi herkulliset 90 vuotta siitä, kun Valio AURA® sinihomejuusto ilmestyi kaupan hyllyyn. Pehmeän kirpeä, hopeakuoreen kääritty makupala on tänään Suomen suosituin sinihomejuusto ja esimerkiksi pizzatäytteiden kruunaamaton kuningatar. Valio AURA® valmistetaan Äänekoskella, jonne valmistuivat reilu vuosi sitten uudet, tilavammat kypsytyskellarit – vastaamaan kyltymättömään kysyntään.

”Olemme ylpeitä siitä, että olemme saaneet vaalia ja uudistaa tätä suomalaista, ikonista juustoa. Yhä uudet sukupolvet ihastuvat siihen, ja juustoa valmistuukin Äänekoskella vuosittain pari miljoonaa kiloa. Tässä tarvitaan modernia teknologiaa, mutta yhä myös juustonvalmistuksen erityistaitoa ja käsityötä, jolla varmistetaan Valio AURA® juuston uniikki maku”, Valion liiketoimintapäällikkö Maija Vanhala sanoo.

Sattumasta suosituksi herkuksi

Moni loistokeksintö on syntynyt sattumalta. Näin uskotaan käyneen myös homejuuston kohdalla, sillä Etelä-Ranskassa kalkkikiviluolaan unohdettuun juustoon tarttui paikasta bakteerikantaa, joka synnytti Penicillium Roquefort -homekasvustoa. Uusi maku ihastutti, ja juustoa alettiin valmistaa tarkoituksella sillä tavoin.

Kalkkikiviluolia ei ollut mailla eikä halmeilla, kun 1930-luvulla tanskalainen juustomestari Maurits Rasmussen yritti pähkiä, miten hän saisi valmistettua suomalaisille roquefort-tyyppistä sinihomejuustoa, ja vieläpä lampaanmaidon sijaan lehmänmaidosta. Vuonna 1934 alkoi tapahtua, kun Rasmussen sai suunnitella Turun meijeriin ajanmukaisen juustolan ja kypsytyskellarin. Vuotta myöhemmin päivänvalon näki suomalaiseen makuun sopiva kirpeän hapan ja kermainen sinihomejuusto, joka sai nimensä Aurajoen mukaan.

Kalkkikiviluolan olosuhteet Keski-Suomen sydämessä

Alun perin AURA juustoa valmistettiin kuuden kilon kiekkoina, mutta kun 1940-luvulta lähtien palvelutiskit vähenivät, lanseerattiin juustosta nykyäänkin tuttu kolmiopala. Jo tuolloin pala sai foliokääreen, jossa on Turun tuomiokirkon kuva. Vuonna 1968 juuston valmistus siirtyi Äänekosken tehtaalle, jossa sen tuotanto on edelleen. Juuston tärkein raaka-aine, eli suomalainen maito, kerätään lähitiloilta.

Äänekosken tehtaalla Valio AURA® juustoa valmistetaan yhä pitkälti alkuperäisen reseptin mukaan. Juustot kypsyvät nyt uutukaisessa kypsytyskellarissa, jonka olosuhteet ovat mahdollisimman lähellä kalkkikiviluolia.

”Kypsytyskellarissa on viileää ja kosteaa, eikä ilmavirtaa ole juuri lainkaan. Juustolle siis parasta mutta rakentamisessa tarvittiin paljon tietotaitoa ja kokemusta”, Valion Äänekosken tehtaanjohtaja Marko Palosaari sanoo.

AURA® monessa muodossa ja moneen käyttöön

Kirpsakka 90-vuotias AURA® valmistetaan yli 90 vuotta vanhan reseptin mukaan: se keitetään, kypsytetään ja pakataan. Homeeksi kelpaa vain Penicillium Roquefort -homekanta. Kahteen tuhanteen kiloon homejuustoa tarvitaan 10 000 litraa maitoa ja vain 7 grammaa sinihomeviljelmää. Valmistukseen liittyy paljon käsityötä: keitetty ja muotissa puristunut juusto irrotetaan ja suolataan käsin. Sen jälkeen siihen laitetaan reikiä, jotta home saa happea ja alkaa kasvaa. Pari viikkoa kellarissa tuo homeen juuston sisälle ja pintaan. Lopuksi juustot muhivat makua kylmävarastossa kuusi viikkoa. Ennen pakkausta juuston ulkonäkö, maku ja rakenne tarkistetaan, minkä jälkeen kolmen kilon kiekko lohkotaan kolmiopaloiksi tai murennetaan.

Vaikka AURA® -juustoon liittyy paljon perinteitä, se on myös uudistunut. 1990-luvulla tuotiin markkinoille toivottu ja odotettu Valio AURA® murennettu, ja myös vahvemman maun ystäville tuplasti pidempään eli 12 viikkoa kypsytetty Valio AURA® Gold. Vuosien saatossa Valio AURA® on hypännyt myös tuorejuusto- ja juustodippirasioihin ja jopa jäätelöön piparin ja lakritsin makupariksi.

”Valio AURA® on herkuttelun ja ruoanlaiton runsaudensarvi. Sitä käytetään läpi vuoden, vaikka joulun aika korostuukin myynnissä. Valio AURA® inspiroi kokkaajia ruokalajeihin alkupaloista jälkiruokiin. Valio.fi:ssä ja Valio sovelluksessa on yli 200 reseptiä Valio AURA® palalle ja muruille, ja lisää syntyy omassa koekeittiössämme sekä kotikeittiöissämme jatkuvasti”, Maija Vanhala kertoo.

Tutustu tarkemmin Valio AURA® tuotteisiin ja herkullisiin resepteihin

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon
Search