Siirry sisältöön

17.1.2023

Valion pakkausten korkit muuttuvat EU-direktiivin myötä

17.01.2023

Valion korkilliset pakkaukset kuten maito- ja kermatölkit muuttuvat asteittain EU-direktiivin vaatimusten mukaisesti. Single use plastic -direktiivin tavoitteena on vähentää muoviroskan määrää ympäristössä, etenkin merenrannoilla, sekä edistää kiertotaloutta. Muutoksen myötä kaikkien alle kolmen litran kokoisten juomapakkausten korkin on pysyttävä kiinni pakkauksessa.  Ensimmäiset muutokset Valion pakkauksissa näkyvät jo vuoden 2023 alkupuolella. Kaikki tarvittavat muutokset on tehty viimeistään direktiivin määräaikaan mennessä eli ennen heinäkuuta 2024.

EU:ssa pyritään vähentämään luontoon ja meriin päätyvän muoviroskan määrää ja edistämään kiertotaloutta. Ensimmäinen askel oli muovisten kertakäyttöisten aterimien, lautasten ja pillien kieltäminen vuoden 2021 heinäkuussa. Direktiivi laajenee 3.7.2024, jolloin voimaan tulee vaatimus korkkien kiinnipysymisestä alle kolmen litran juomapakkauksissa.

Valiolla muutos koskee suurinta osaa nestemäisiä tuotteita sisältäviä, alle kolmen litran pakkauksia, joissa on muovikorkki. Yhteensä siis noin kahtasataa Valion tuotetta, kuten esimerkiksi maito-, kerma- ja piimätölkit, ruuanlaittokermat, smoothie-juomat, puurot ja marjakeitot.

”Muutos on vaatinut paljon valmistelua ja suunnittelua sekä sisäisesti että pakkauskumppaneidemme kanssa. Teemme tehtaillamme muutoksesta aiheutuvia laitteistoinvestointeja pakkaustyypistä riippuen. Kierrätettävyyden näkökulmasta on mielestämme erittäin tärkeää, että kaikki kierrätettävät materiaalit – myös muovikorkit – saadaan kiertoon ja uudelleen hyödynnettäväksi. Näin myös muovikorkit saadaan varmemmin kerättyä eivätkä ne päädy luontoon”, sanoo Valion pakkauskehityspäällikkö Jussi-Pekka Lumme.

Korkki on monille arkea helpottava pakkausinnovaatio

Muovikorkki maitopurkissa herättää toisinaan keskustelua puolesta ja vastaan. Valiolla on tehty useita kuluttajatutkimuksia suomalaisten pakkausmieltymyksistä. Tutkimustulosten perusteella monikaan ole valmis luopumaan korkeista esimerkiksi maitotölkissä.

”Tiiviillä korkilla suljettavan pakkauksen etu on esimerkiksi se, että sen voi helposti ottaa mukaan ja sitä voi säilyttää jääkaapissa myös kyljellään. Valion kaikki Suomessa myytävät harjakattoiset maito-, piimä-, kerma- ja jogurttipakkaukset ovat korkkeja myöden 100-prosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja. Pakkausten muoviosat on valmistettu sokeriruokoteollisuuden sivuvirroista valmistetusta bioetanolista, ei fossiilisesta öljystä. Myös ns. perinteinen kaadettava tölkki toimii edelleen ja moni valitsee mieluiten tämän vaihtoehdon”, Jussi-Pekka Lumme kertoo.

Pakkausuudistuksen myötä myös maitotölkin kierrätysohje muuttuu. Korkki pitää jatkossa kierrättää kartonkikierrätyksessä kartonkipakkauksen mukana. Muovi saadaan kuitenkin eroteltua kartongista kierrätyslaitoksessa. Jätteenkäsittelyssä kartonkipakkaukset liotetaan, jolloin kastunut kartonki painuu pohjalle ja muovi nousee pintaan ja muoviosat saadaan eroteltua.

”Kannustamme kuluttajia kierrättämään kaikkia pakkauksia oikein. Olemme mm. lisänneet pakkauksiimme helposti löydettävät selkokieliset kierrätysohjeet. Kierrättämällä kaikki pakkauksen osat säästetään luonnonvaroja ja voidaan vähentää esimerkiksi neitseellisen muovin käyttöä. Arvioiden mukaan kierrätetty muovi vähentää tuotteen hiilijalanjälkeä 40–60 prosenttia verrattuna ei-kierrätetystä fossiilisesta öljystä valmistettuun muovituotteeseen”, Valion pakkauskehityksestä vastaava Juhana Pilkama kertoo.

Pilkama kertoo, että Valiolla pakkauksia kehitetään jatkuvasti paremmin kiertotalouteen sopiviksi ja niiden ilmastovaikutuksia minimoidaan. Ympäristöviisas pakkaus on parhaimmillaan kiertotalouteen sopiva ja valmistettu uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista.

Valion tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä kaikki pakkaukset sopivat aitoon kiertotalouteen eli niistä on mahdollista valmistaa uusia tuotteita.

”Tavoitteenamme on vähentää kokonaisympäristövaikutuksia fiksusti: oikeanlaiset pakkaukset suojaavat tuotteita ja estävät ruokahävikkiä, ja uusiutuvista tai kierrätetystä materiaalista valmistetut pakkaukset pienentävät tuotteiden hiilijalanjälkeä. Pakkauksen osuus Valion tuotteiden hiilijalanjäljestä on tyypillisesti noin pari prosenttia. Teemme töitä nollataksemme maidon hiilijalanjäljen vuoteen 2035 mennessä”, Juhana Pilkama summaa.

Lisää pakkauksista voi lukea Valion verkkosivuilta: Ilmastoviisaat pakkaukset Valio

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon
Search