Valio Koekeittiön kuulumiset -ruokablogi

Tervetuloa Valio Koekeittiön ruokablogiin, jota kirjoittavat Marke, Ilona, Petteri ja Jani, eli Valio Koekeittiön porukka. Blogissa sukelletaan ruoanlaiton maailmaan vinkkien, sesonkiherkkujen ja muiden ajankohtaisten aiheiden kautta.

Katso kaikki kuulumiset
14.3.2011Valio Koekeittiö

Näin muutat annoskokoja oikein!

0 kommenttia

Reseptin annosmäärää muutettaessa on oltava tarkkana. Valio Koekeittiön ruokaohjeet on kokeiltu toimiviksi reseptissä  olevilla raaka-ainemäärillä. Jos muutat reseptin annosmäärää, huomioi mm. seuraavat seikat:

  • leivonnaiset: vaahdotetut taikinat ja hiivataikinat eivät kestä pitkää seisottamista. Se vaikuttaa leivonnaisten rakennetta heikentävästi.  Ota siis uunisi koko ja paistamiskapasiteetti huomioon,  jos suurennat ohjetta.

 

Huom!

Annosmäärää muutettaessa pienemmäksi tai suuremmaksi vain raaka-aineiden määrät muuttuvat, valmistusohje pysyy alkuperäisenä. Huomioi tämä esimerkiksi peltien, vuokien tai muiden paistoastioiden tarpeessa sekä määrän että koon osalta. Esimerkiksi kakkupohja, kuivakakku tai vaikkapa pannukakku kuivuu, jos se paistetaan liian suuressa paistoastiassa.

  • maustaminen: mausteiden määrää ei aina voi suurentaa suoraan kertomalla. Mausteiden käyttö ja annostelu suurissa annosmäärissä  vaatii omaa harkintaa, maistelua ja kokemusta. Lisää siis mausteita varoen. Joihinkin ruokiin, esim. keittoihin, kastikkeisiin ja pataruokiin voi lisätä mausteita vielä valmistuksen lopussa.

Ruokaohjeiden suurentaminen kertomalla vaatii yleensä ruoanlaittokokemusta. Varmimmin onnistut käyttämällä alkuperäistä Valio Koekeittiössä testattua ruokaohjetta.

Valio Koekeittiö voi vastata ohjeiden laadusta vain alkuperäisessä muodossa.

Älä kuitenkaan säikähdä, sillä useasti ohjeen annoskoon muuttaminen onnistuu ongelmitta. Nauti siis ruoanlaitosta – suuremmallekin porukalle – mutta pidä silmällä edellä mainittuja seikkoja.

  • Käyttäjien kommentit (0)

  • Kiitos!

    Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.

    1 2 3 4 5 0 tähteä

    Osoitetta käytetään kommentin vahvistamiseen, sitä ei näytetä palvelussa.

Kirjoittajat

Ilonaa innostaa ruoanlaitossa uusien raaka-aineyhdistelmien ja valmistustapojen kokeilu. Ruoanlaitossa voi olla luova ja vähän hullukin! Mielessä on kuitenkin vahvana äidin kultainen neuvo, ettei ruoalla pidä leikkiä. Suosikkiraaka-aineita ovat rahka ja pähkinät sekä yrteistä korianteri.

Marken mielestä leivontareseptiikan kehittely on yksi antoisimmista työn osa-alueista. Lisäksi se on ihanan rentouttavaa. Toisaalta ruoan maailmassa parasta on myös kaikki se mitä ruoka symboloi: vieraanvaraisuutta, ystävyyttä, huolenpitoa, rakkautta, terveyttä, juhlaa & arkea, sesonkeja ja suomalaisuutta

Petteriä kiinnostaa ruoanlaitto intohimoisesti nyt, ja on kiinnostanut aina. Hän on jo pikkupoikana päättänyt mikä hänestä tulee isona, eli Kokki isolla K:lla. Koska ruoanlaitto on käsityöammatti, juuri sen luovuus tuo mielenkiinnon työhön.

Jani arvostaa ja kunnioittaa puhtaita raaka-aineita: niistä syntyy oikea maku. Ja maku on aina tärkein! Rohkea kokeilija rakastaa ruokaa - sekä syömistä että valmistamista.

Pirjo, Koekeittiön avustaja, huolehtii että Koekeittiöllä on raaka-aineet ja ruoanlaittovälineet kohdillaan. Koekeittiön arvokas tukipilari jokapäiväisen inspiraation rullaamisessa.

Ajankohtaista


Kirjaudu tai luo tunnukset
Kirjaudu sisään
Virheellinen sähköpostiosoite.
Antamasi käyttäjätunnus ja salasana eivät täsmää. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kirjautuminen epäonnistui teknisen vian takia.
Antamasi käyttäjätunnus on poistettu. Ole hyvä ja ota yhteyttä kuluttajapalveluun.
Muista minut
Unohtunut salasana

Anna sähköpostiosoitteesi niin lähetämme Sinulle linkin jolla pääset vaihtamaan salasanasi

Virheellinen sähköpostiosoite.
Kiitos,
tarkista sähköpostisi!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla pääset vaihtamaan salasanasi.

Jatka
Luo uusi tunnus
Rekisteröityminen ei ole sallittu tästä sähköpostiosoitteesta.
Sähköpostin lähetys epäonnistui.
Antamasi sähköpostiosoite on jo käytössä.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Rekisteröityminen on toistaiseksi estetty sivustolla.
Kiitos,
tarkista sähköpostisi!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin jota klikkaamalla pääset jatkamaan palvelun käyttämistä normaalisti.

Jatka
Kirjaudu Facebook-tunnuksillasi

Oma kauppalista

muokkaaTyhjennä lista

    Kauppalistasi on tyhjä

    Lisää ainekset suoraan resepteistä. Voit myös lisätä muita aineksia tai muistiinpanoja.

      Lisää tuotteita kauppalistalle

      Lisää
      Tyhjennä lista

        Kauppalista on myös matkapuhelimessasi osoitteessa valio.mobi

        sulje

        Esikatselu

        Jaa kauppalista

        Jaa kauppalista ystävillesi käyttämällä sähköpostiosoitetta tai valio.fi-käyttäjän omaa käyttäjätunnusta.

        Lisää vastaanottaja

        Vastaanota jaettu kauppalista

         haluaa jakaa kanssasi kauppalistan “”.

        Vastaanota lista

        Kun vastaanotat listan, lisäät kauppalistan “” omiin kauppalistoihisi.

        Kieltäydy
        KAUPPALISTAT

          Oma keittokirja

          Reseptit
          Kaikki reseptit
          Ateriat

          Kaikki reseptit

          muokkaa
          LISÄÄ
          Mikäli haluat että Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit tallentuvat, tulee sinun kirjautua palveluun >

          Digitaalinen leikekirja keittiösi aarteille

          • Oma keittokirja on sinun sähköinen arkistosi, jonne voit tallettaa kaikki suosikkisi. Luo kansioita, joiden alle saat helposti lajiteltua reseptit ja ideat teemoittain.
          • Seuraa, mitä muut käyttäjät resepteistäsi kommentoivat (jos olet antanut ne julkiseen käyttöön).
          • Toisin sanottuna Valio tarjoaa nyt jokaiselle kotiruoanlaittajalle digitaalisen leikekirjan keittiön aarteille. Luo tunnukset ja rakenna omasi!
          Mikäli haluat että Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit tallentuvat, tulee sinun kirjautua palveluun >

          Mikäli sinulla ei ole vielä Valion tunnuksia voit tallentaa Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit luomalla tunnukset tästä antamalla sähköpostiosoitteesi.

            Tallenna työsi tilaamalla itsellesi oma tunnus
            Oma ruokalista
            Kalorilaskuri
            • Edellinen
            • Päivä
            • Viikko
            • Seuraava

            Koekeittiön ehdotukset tälle viikolle

            Kokeile tällä viikolla myös

            Ilmoitus ei onnistunut

            Jos haluat ilmoittaa asiattoman viestin, sinun täytyy ensin kirjautua palveluun.

            Sulje
            sulje

            Huomio!

            Poista resepti Peruuta

            Huomio!

            Poista viikon reseptit Peruuta
            Vastaa kyselyyn!

            Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

            Osallistu Ei kiitos
            Valitse mille päivälle haluat lisätä reseptin.
            RESEPTIT
            Sulje

            Päivän ravintosisältö

            • Energia
              (kcal)
            • Hiilihydraatti
              (g)
            • Proteiini
              (g)
            • Rasva
              (g)
            • Kalsium
              (mg)
            • Kuidut
              (g)
            • D-vitamiini
              (µg)
            Ruokavalio on hyvä rakentua monipuolisista valinnoista (lisää tuote kauppalistaan klikkaamalla)
            Sulje
            Lisää tietosi
            kalorilaskuria varten