25.3.2011

Lähiruoka tekee hyvää Seinäjoella

Valio Seinäjoen tehdas tuottaa todellista lähiruokaa: Maidonkeräilyn keskietäisyys Seinäjoesta on vajaat 54 km.

Työpaikkoja omalle talousalueelle

Seinäjoen tehtaan tärkeimmät tuotteet ovat: Valio Voi, KevytLevi®, Oivariini®, teollisuusvoi, piimät, rahka, Gefilus® ja Evolus® 2-tehojuomat, raejuusto ja maitojauhe. Valio tuo alueelle suoraan ja välillisesti yli 3000 työpaikkaa ja noin 135 miljoonaa euroa.

Seinäjoen tehdas, maidon keräily sekä maitotilat suoraan ja välillisesti työllistävät yhteensä yli 3000 henkilöä Etelä-Pohjanmaalla.

Voin valmistusta Seinäjoealla

Verotuloja ja menestystä maaseudulle

Verotulojen, palkkojen ja hankintojen kautta Valioryhmän toiminta toi vuonna 2010 rahaa seudulle noin 30 miljoonaa euroa.

Myös Valion maksut maidontuottajille ylläpitävät Etelä-Pohjanmaan taloutta. Tehdas ottaa vuosittain vastaan maitoa ja kermaa noin 400 miljoonaa litraa, josta 220 miljoonaa litraa kerätään Etelä-Pohjanmaalta. Niistä maksettu Valion tilityshinta oli vuonna 2010 noin 90 miljoonaa euroa.

Yhteensä Valion tuotannollinen toiminta ja Valioryhmän maidontuotanto tukineen toivat Etelä-Pohjanmaalle noin 135 miljoonaa euroa.

Vastuu hyvinvoinnista

Valion arvoihin kuuluu Vastuu hyvinvoinnista. Sitä toteutamme toimintamme kaikilla tasoilla. Tehtävä on edistää suomalaisen maidontuotannon menestystä Suomessa. Olemme yli 9000 suomalaisen maidontuottajan omistama yritys.

Suomalaisen maidon ja sitä kautta suomalaisen maaseudun elinkelpoisuuden eteen Valiossa työskentelee noin 4400 ihmistä, joista noin 3600 Suomessa. Valio-konsernissa tarvitaan ammattilaisia hyvin erilaisiin tehtäviin, mm. maitotalouden, meijerialan, myynnin ja markkinoinnin, viennin, tuotekehityksen ja eri tukitoimintojen ammattilaisia.

Kuluttajat arvostavat vastuullisuutta

Vuonna 2010 Helsingin Sanomien teettämässä kyselyssä Valio valittiin Suomen vastuullisimmaksi yritykseksi jo toisen kerran. Kuluttajien näkemys vastuullisuudesta on vastuun kantamista ympäristöstä ja ihmisistä, tuotteiden ja palveluiden laadukkuutta ja turvallisuutta sekä henkilöstön hyvinvointiin ja osaamiseen panostamista.
 

Seinäjoki on rautateiden risteyskohtaan kasvanut Etelä-Pohjanmaan maakuntakeskus, joka sai kaupunkioikeudet 1960. Seinäjoki oli alun perin pieni Pohjanmaan radan asemakylä. Nykyisin se on yksi Suomen nopeimmin kasvavista kaupungeista, joka tunnetaan mm. Alvar Aallon suunnittelemasta Lakeuden rististä, Tangomarkkinoista, Provinssirockista ja Extreme Duudsoneista. Markkina-alueeltaan se on maan kuudenneksi suurin, ja koulutustasoltaan maan kahdeksas. Seinäjoella puhutaan Etelä-Pohjanmaan murretta, jossa lehmät ovat itikoita ja viili fiiliä.

tttew

Kirjaudu tai luo tunnukset
Kirjaudu sisään
Virheellinen sähköpostiosoite.
Antamasi käyttäjätunnus ja salasana eivät täsmää. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kirjautuminen epäonnistui teknisen vian takia.
Antamasi käyttäjätunnus on poistettu. Ole hyvä ja ota yhteyttä kuluttajapalveluun.
Muista minut
Unohtunut salasana

Anna sähköpostiosoitteesi niin lähetämme Sinulle linkin jolla pääset vaihtamaan salasanasi

Virheellinen sähköpostiosoite.
Kiitos,
tarkista sähköpostisi!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla pääset vaihtamaan salasanasi.

Jatka
Luo uusi tunnus
Rekisteröityminen ei ole sallittu tästä sähköpostiosoitteesta.
Sähköpostin lähetys epäonnistui.
Antamasi sähköpostiosoite on jo käytössä.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Rekisteröityminen on toistaiseksi estetty sivustolla.
Kiitos,
tarkista sähköpostisi!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin jota klikkaamalla pääset jatkamaan palvelun käyttämistä normaalisti.

Jatka
Kirjaudu Facebook-tunnuksillasi

Oma kauppalista

muokkaaTyhjennä lista

    Kauppalistasi on tyhjä

    Lisää ainekset suoraan resepteistä. Voit myös lisätä muita aineksia tai muistiinpanoja.

      Lisää tuotteita kauppalistalle

      Lisää
      Tyhjennä lista

        Kauppalista on myös matkapuhelimessasi osoitteessa valio.mobi

        sulje

        Esikatselu

        Jaa kauppalista

        Jaa kauppalista ystävillesi käyttämällä sähköpostiosoitetta tai valio.fi-käyttäjän omaa käyttäjätunnusta.

        Lisää vastaanottaja

        Vastaanota jaettu kauppalista

         haluaa jakaa kanssasi kauppalistan “”.

        Vastaanota lista

        Kun vastaanotat listan, lisäät kauppalistan “” omiin kauppalistoihisi.

        Kieltäydy
        KAUPPALISTAT

          Oma keittokirja

          Reseptit
          Kaikki reseptit
          Ateriat

          Kaikki reseptit

          muokkaa
          LISÄÄ
          Mikäli haluat että Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit tallentuvat, tulee sinun kirjautua palveluun >

          Digitaalinen leikekirja keittiösi aarteille

          • Oma keittokirja on sinun sähköinen arkistosi, jonne voit tallettaa kaikki suosikkisi. Luo kansioita, joiden alle saat helposti lajiteltua reseptit ja ideat teemoittain.
          • Seuraa, mitä muut käyttäjät resepteistäsi kommentoivat (jos olet antanut ne julkiseen käyttöön).
          • Toisin sanottuna Valio tarjoaa nyt jokaiselle kotiruoanlaittajalle digitaalisen leikekirjan keittiön aarteille. Luo tunnukset ja rakenna omasi!
          Mikäli haluat että Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit tallentuvat, tulee sinun kirjautua palveluun >

          Mikäli sinulla ei ole vielä Valion tunnuksia voit tallentaa Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit luomalla tunnukset tästä antamalla sähköpostiosoitteesi.

            Tallenna työsi tilaamalla itsellesi oma tunnus
            Oma ruokalista
            Kalorilaskuri
            • Edellinen
            • Päivä
            • Viikko
            • Seuraava

            Koekeittiön ehdotukset tälle viikolle

            Kokeile tällä viikolla myös

            Ilmoitus ei onnistunut

            Jos haluat ilmoittaa asiattoman viestin, sinun täytyy ensin kirjautua palveluun.

            Sulje
            sulje

            Huomio!

            Poista resepti Peruuta

            Huomio!

            Poista viikon reseptit Peruuta
            Vastaa kyselyyn!

            Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

            Osallistu Ei kiitos
            Valitse mille päivälle haluat lisätä reseptin.
            RESEPTIT
            Sulje

            Päivän ravintosisältö

            • Energia
              (kcal)
            • Hiilihydraatti
              (g)
            • Proteiini
              (g)
            • Rasva
              (g)
            • Kalsium
              (mg)
            • Kuidut
              (g)
            • D-vitamiini
              (µg)
            Ruokavalio on hyvä rakentua monipuolisista valinnoista (lisää tuote kauppalistaan klikkaamalla)
            Sulje
            Lisää tietosi
            kalorilaskuria varten