
Valio Oivariini® – voittamaton maku
Valio Oivariini® on suomalaisten rakastama levite, joka kuuluu ruokapöytään niin arjessa kuin juhlassakin. Sen ainutlaatuinen maku syntyy yksinkertaisista raaka-aineista ja tuoreesta suomalaisesta voista
Uusi Valio Oivariini® merisuola herkku hetkiin
Herkullisempia hetkiä varten syntyi puhtaasta kotimaisesta voista ja rypsiöljystä valmistettu, merisuolasta makunsa saanut uutuus levite Valio Oivariini® merisuola.
Valio Oivariini® kolme öljyä – uusi voittamaton maku
Valio Oivariini® kolme öljyä on vähärasvaisempi uutuuslevite, jonka maussa kohtaavat avokadoöljyn pehmeys ja kurpitsansiementen paahteisuus.
Maistuvia reseptejä
Itse kasvatettu tai itse tehty ruoka maistuu aina maailman parhaalta – onhan se omin käsin ja rakkaudella tehtyä. Sen kaveriksi sopii tietenkin vain Valio Oivariini® sillä sekin on valmistettu huolella puhtaista suomalaisista raaka-aineista. Nauti hyvästä ruoasta, suomalaisen luonnon antimista ja kokeile reseptejämme.

Ranskalainen kanapata

Paahdettu maa-artisokka ja dippi

Pollo limonello

Paistetut ahvenfileet ja uuniperunapuolituiset

Savulohi-varhaiskaalipannu

Paahdetut Oivariini porkkanat

Kukkakaalitacot ja chimichurri

Helppo Oivariini hollandaise

Purjehtijan burgeri

Yrtti-valkosipulileivät
Luonnon aarteita leivontaan
Voittamatonta Valio Oivariini® makua kaikissa näissä tuotteissa

Valio Oivariini® 550 g kolme öljyä vähärasvaisempi laktoositon

Valio Oivariini® 250 g normaalisuolainen HYLA®

Valio Oivariini® Herkku 500 g HYLA®

Valio Oivariini® juokseva 400 ml laktoositon

Valio Oivariini® Luomu™ 350 g HYLA®

Valio Oivariini® 550 g vähemmän suolaa ValSa® HYLA®

Valio Oivariini® 550 g vähärasvaisempi ValSa® HYLA®
Valio Oivariini® maistuu yhtä luonnolliselta kuin itse kasvatettu peruna tai leivottu leipä, koska myös Oivariini® syntyy puhtaista suomalaisista raaka-aineista.