Siirry sisältöön

1.7.2021

Valion ja Heinon Tukun välinen yrityskauppa hyväksytty

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) hyväksyi 30.6.2021 yrityskaupan, jossa Valio Oy hankkii Heinon Tukku Oy:n. Kaupan myötä Valio on entistä laaja-alaisempi kumppani ruoka-alan ammattilaisille. 

”Olemme todella iloisia Kilpailu- ja kuluttajaviraston päätöksestä. Jatkossa olemme nykyistä laaja-alaisempi kumppani niille ruoka-alan ammattilaisille, joille laatu, asiakastarpeiden syvällinen ymmärtäminen ja toimitusvarmuus ovat avaintekijöitä. Heinon Tukku on perinteikäs perheyritys ja Valion omistajia ovat puolestaan suomalaiset maitotilalliset. Samanlainen arvopohja yhdistää meitä”, sanoo kaupan myötä syntyvän uuden liiketoimintayksikön vetäjä Tuomas Sorri Valiolta. 

KKV selvitti Valion ja Heinon Tukun välisen yrityskaupan kilpailuvaikutuksia. Kaupassa on kyse valmistajan ja tukkutoimijan yhdistymisestä. KKV:n selvitysten perusteella yrityskauppa ei johda Valion tai Heinon Tukun kilpailijoiden poissulkeutumiseen markkinoilta. Kaupan hyväksymisen ehtona on, että Valio sitoutuu suojaamaan yrityskaupan seurauksena saamansa kilpailijoiden arkaluonteiset tiedot niin, etteivät ne välity organisaatiossa kilpailulle haitallisella tavalla. 

”On tavallista, että yrityskaupan toteutumiseen liittyy tiettyjä ehtoja. Tulemme toimimaan KKV:n päätöksen edellyttämällä tavalla”, toteaa Sorri. 

Tukkuheino Oy:n toimitusjohtaja Petri Heino kertoo tunnelmistaan näin:  

”Erityisesti haluan kiittää kaikkia Heinon Tukun työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä, jota monien kanssa on tehty jopa kymmeniä vuosia. Heinon Tukussa on mahtava henkilöstö, ja yhteisiin vuosiimme on mahtunut paljon hienoja kohtaamisia asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Haikein, mutta hyvin ja luottavaisin mielin luovutamme nyt Heinon Tukun ohjakset Valiolle.” 

”Perheyrityksellämme on elintarvikealan kokemusta jo kolmelta vuosisadalta, ja aiomme pysyä ruoka- ja juomabisneksessä mukana jatkossakin. Yli 120-vuotias tarinamme jatkuu nyt uudessa muodossa. Heinon Tukku on ollut konsernimme suurin, näkyvin ja tunnetuin yritys, mutta omistukseemme jäävät Kalavapriikki, Uniq Drinks Finland ja Anton & Anton. Tulevaisuudessa haluamme keskittyä enemmän muun muassa näiden yritysten kehittämiseen”, jatkaa Heino.  

Taustalla ulkona syömisen kasvu 

Yrityskaupan taustalla on ulkona syömisen ja noutoruoan trendi, jonka ennustetaan palaavan kasvu-uralle, kun koronapandemia hellittää.  

Valiolta saa jatkossa yhdeltä luukulta kaiken, mitä ammattikeittiössä tarvitaan: laajan raaka-ainevalikoiman lisäksi tukea tuotekehitykseen sekä ateria- ja välipalakonseptien rakentamiseen.  

Heinon Tukulla on tuhansien tuotteiden valikoima tuoreista vihanneksista lautasliinoihin ja asiakkaina erityisesti pääkaupunkiseudun ravintoloita ja kahviloita. Valiolla taas on maan laajin jakeluverkosto ja erityisesti julkisen sektorin asiakkaita.  

Lue lisää: 
 
Kilpailu- ja kuluttajavieraston tiedote asiasta julkaistaan KKV:n verkkosivujen Tiedotteet-osiossa.  

Valio ostaa Heinon Tukku Oy:n ─ ruokailu kodin ulkopuolella on pitkän ajan megatrendi, Valion tiedote 27.4.2021 

Valion ja Heinon Tukun yrityskaupan käsittelyaikaa jatkettu, Valion tiedote 31.5.2021 

KKV selvittää tarkemmin Valion ja Heinon Tukun välisen yrityskaupan kilpailuvaikutuksia, Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedote 31.5.2021 

 

Kuvia median käyttöön: 

 
Kuvia Valion aineistopankista

Heinon Tukun kuvapankki

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon
Search