Siirry sisältöön

Ilmiöt ja ihmiset

Bella Table <3 Valio

Bella Table on ystävysten Kian ja Petran ruokafiilistelyn, uusien kokeilujen, mokailujen ja voittojen ruokayhteisö. Bellat ja
Valio ovat kutsuneet ruokaystäviä kokkaamaan yhdessä sekä reissanneet yhdessä mummojen herkkureseptien perässä halki Suomen.

Valio Keittiön pöydässä

Kesäkuussa Valio, Bella Table ja Emili Kumpuniemi yhdistivät voimansa Valio Keittiön pöydässä -tapahtumassa. Luvassa oli yhdistelmä Kitchen Clubin ja arkiruokakerhon parhaita paloja. Mukaan brunssille arvottiin 30 onnekasta osallistujaa, jotka pääsivät kokkailemaan Petran, Kian ja Emilin kanssa.

Petran kanssa tehtiin herkulliset jogurttibowlit, joissa maistuivat vaniljarahka, kreikkalainen jogurtti, mehevä raparperikompotti, rapea tattarigranola sekä tietysti tuoreet marjat.

Kian opissa syvennyttiin täydellisen bruschetan saloihin. Rapean hapanjuurileivän päälle lusikoitiin sitruunaista raejuustotahnaa ja mintuilla maustettua hernesalaattia. Koko komeus viimeisteltiin pikkelöidyllä fenkolilla ja jalapenoilla.

Emilin kanssa valmistettiin suloiset pienet kesäleivokset tartalettipohjiin. Täytteeksi purostettiin kinuskikreemiä, sitruunakreemiä ja mascarponevaahtoa. Pikkumakean kruunasivat tuoreet vadelmat.

Kokkailun jälkeen valmiin brunssipöydän ääreen saapui vielä onnekkaiden kutsumat 30 ystävää ympäri Suomea aina Rovaniemeltä asti. Hyvästä ruoasta ja seurasta nautittiin siis sankoin joukoin. Brunssilla syötiin, tehtiin uusia tuttavuuksia ja jaettiin tarinoita kesäsuunnitelmista, kosinnoista ja koiranpennuista!


Bella Table mummoturnee Tampere Raineri

Bella Table

Jakso 5 – Täydellinen perunamuusi ja perunarieskat

Voi niitä voisattumia! Unohda ensilumi, nyt sataa perunalunta. Täydellinen perunamuusi on niin hyvää, että se saa kyyneleet kirpoamaan silmiin.

Jakso 4 – Ruskistettu ja kirkastettu voi

Voita, voilà! Nyt ollaan suurten asioiden äärellä – samppanjan ikäännyttäminen ja voin ruskistaminen. Tänään Bellojen johdolla opitaan niin kirkastamaan kuin ruskistamaan voita sekä paistamaan täydellinen kala. Mitä muuta voi edes toivoa?

Jakso 3 – Hollandaise, kastikekoulu osa 2

Kolmannessa jaksossa nähdään kastikekoulun toinen osa. Kaiken keskiössä on tietenkin yksi ranskalaisen keittiön äitikastikkeista, herkullinen hollandaise. Tästä ei hollandaisen valmistus paljon helpommaksi muutu!

Jakso 2 – Bearnaise, kastikekoulu osa 1

Ja näin valmistuu kuohkean samettinen bearnaise! Kauden toisessa jaksossa Bellat uppoutuvat ranskalaisten klassikkokastikkeiden pariin. Kastikekoulun 1. osassa valmistetaan iki-ihana bearnaise, johon voit dipata vaikkapa rapeita perunoita. Niin yksinkertaista ja niin hyvää!

Jakso 1 – Jogurttikastike

Kauden ensimmäisessä jaksossa Bellat jakavat parhaat vinkkinsä mielettömän monipuolisen, herkullisen ja tasapainoisen jogurttikastikkeen maustamiseen – ja maistamiseen.

Bella Table Cooking Club – Teaser

Voitaisiin puhua ranskalaisilla keittiötermeillä, mutta ei puhuta. Hallittu epätäydellisyys on kaunista ja tärkeintä on tekemisen meininki – jos siitä tuli hyvää, siitä tuli täydellistä! Luotetaan omiin aisteihin, maistetaan, maustetaan, maistetaan!

Bella Table
Bella Table
Search