Parasta luokassaan - Valio Alppi Kreivi® voitti kultaa Tanskassa

Valio Alppi Kreivi® voitti kultaa Pohjoismaisten juustojen laatukilpailussa lokakuun 2014 lopussa Herningissä, Tanskassa. Vuosittain järjestettävään kilpailuun osallistui kovatasoisia juustonvalmistajia pääosin Ruotsista ja Tanskasta. Saatu palkinto on kunnianosoitus suomalaiselle juusto-osaamiselle. Valio Alppi Kreivi® juuston kehitys alkoi marraskuussa 2007. Kauppoihin se tuli syyskuussa 2010.

Ei tullut Nobel, tuli koloton ja tiivis vuoristojuusto

Täyteläinen Valio Alppi Kreivi® on vähintään seitsemän kuukautta kypsytetty juusto, joka valmistetaan suomalaisesta maidosta  ValionToholammin tehtaalla ja pakataan kolmiopalapakkaukseen Valion Joensuun tehtaassa.

-Alppi Kreivi® juuston taustalla oli monta erilaista ideaa, kertoo asiantuntija Hanna Jatila, joka toimi uutuustuotekehitysprojektin alkaessa Valion juustojen tuotekehityksessä.

-Yksi idea oli ensi vuonna 110-vuotta täyttävän Valion kunniaksi valmistettava juhlajuusto. Toisenlainen idea oli Nobel-emmental, jossa olisi hyödynnetty A.I. Virtasen aikanaan kehittämiä emmental-hapatteita. Juusto kulkikin koko tuotekehitysprojektin ajan työnimellä Nobel, jatkaa Hanna Jatila.

Juustosta ei kuitenkaan haluttu tehdä emmentalia isoine koloineen. Juusto muovautui koloton ja tiivis, josta juontaa myös sen nimi vuoristojuusto.  Alppi Kreivi® juuston esikuvia ovat Ranskan ja Sveitsin Alpeilla valmistettavat kolottomat juustot Comté ja Gruyère, jotka ovat alkuperäissuojattuja ja josta syystä Alppi Kreivi® juustoa ei saa kutsua nimellä Gruyère.

Tanskassa lokakuun 2014 lopussa käydyssä Pohjoismaisessa juustokilpailussa Valio Alppi Kreivi® juusto voitti erikoisjuustot -sarjassa kultaa. Sarjassa kilpaili yhteensä 41 juustoa.

Haasteita ja mahdollisuuksia

Valio Alppi Kreivi® juuston kehittäminen kesti vajaa kolme vuotta. Tuotekehityksessä juuston propionikäyminen oli samalla suuri haaste ja mahdollisuus.

-Jotta Alppi Kreivi® juustoon saatiin makea ja vivahteikas maku, sen valmistuksessa käytetään muiden hapatteiden lisäksi propionihapatetta. Propionihapate tuottaa myös hiilidioksidia, joka tekee emmental-juustoon sille tyypilliset pyöreät kolot. Alppi Kreivi® juustoon ei näitä koloja haluttu, jatkaa Hanna Jatila.

Juustonvalmistusprosessin ohjaaminen tuotti tekijöilleen myös päänvaivaa, sillä tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset näkyivät vasta kuukausien kuluttua.

-Alppi Kreivi® tyyppinen juusto on erityisen herkkä prosessin ja kypsytyksen aikaisille olosuhteiden muutoksille, kertoo tuotekehittäjä Kristiina Oikarinen Valion juustojen tuotekehityksestä.

-Onneksi Toholammilla on osaavia asiantuntijoita, jotka tarkkailivat juuston laatua ja tekivät tarvittavat käännökset, jatkaa Kristiina Oikarinen.

Tanskan Herningessä järjestettävään Pohjoismaiseen laatukilpailuun voivat osallistua kaikki meijerituotteet. Juustoilla on kilpailussa pisimmät traditiot, ne ovat käyneet kisaa omissa sarjoissaan jo 20- 30 vuotta. Pisteistä ja osallistujien määrästä riippuen kulta-, hopea- ja pronssisijoituksia jaetaan kilpailussa useita. Joka luokasta valitaan kilpailun paras. Valio Alppi Kreivi® valittiin luokan (140) parhaaksi.


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi