Siirry sisältöön
Ruokajuhlat

5 + 1 ihanaa ideaa pipariherkutteluun 

Piparit

Pipareiden lempeän mausteinen ja makea maku sopii monenlaisiin leivonnaisiin ja jälkiruokiin. Perinteisten piparien ja piparkakkutalon lisäksi ihanaa piparkakunmakua voi tuoda mukaan muihinkin hurmaaviin kahvipöydän herkkuihin.

Pipareiden tunnistettava maku syntyy piparkakkumausteesta. Kanelia, inkivääriä, neilikkaa ja pomeranssinkuorta sisältävä makupommi sopii mainiosti kaikenlaiseen makeaan leivontaan ja tuo ilahduttavan mausteisen vivahteen esimerkiksi kakkuihin ja jälkiruokiin.  

Erilaiset piparileivonnaiset ovat olleet osa leivonta- ja juhlatraditioita monissa eri kulttuureissa jo vuosisatojen ajan. Ennen vanhaan pipareiden uskottiin myös vauhdittavan ruoansulatusta, joten niitä tarjottiin usein raskaiden aterioiden päätteeksi. Tee siis hyvillä mielin useampikin piparinmakuinen herkku joulunajan juhlapöytään. 

1. Aura-piparitortut

Näissä tortuissa kohtaavat joulun rakastetut suosikit: mausteinen piparitaikina, suolainen AURA-juusto sekä makea viikunahillo. Superhelpot suolaiset tortut valmistuvat oikoteiden kautta käyttämällä valmistaikinoita, joten herkuttelemaan pääsee jopa puolessa tunnissa. Viimeistele halutessasi timjaminoksilla ja tarjoile juhlapöytään!

2. Piparkakkuboston

Joulupullan leipominen on ihana perinne, ja myös vaihtoehtoja riittää perinteisistä sahramipullista upeisiin pullakransseihin. Tämän joulun kahvipöytähitti on mehevä piparkakkuboston, jonka kierteisiin piilotetaan piparinmakuista tuorejuustoa. Koukuttavan hyvä päällinen saa makunsa ruskistetun voin ja tuorejuuston yhdistelmästä.  

3. Talvikäpy

Joulunajan kahvipöydän kuningatar on tässä! Käpykakku on näyttävä klassikkoleivonnainen, joka saa nyt päälleen kauniin lumihunnun valkoisesta kuorrutuksesta. Talvikävyn täytteenä ilahduttavat raikas luumu-kanelirahka sekä täyteläinen piparinmakuinen tuorejuusto. Käpykakun tekemistä ei kannata jännittää – pinnan kuviot leikellään ronskisti saksilla.

4. suklaamousse ja piparkakkuvaahtoa

Kulhosta jaettava suklaamousse on ihana jälkiruoka pikkujouluihin tai joulupäivällisen päätteeksi. Mousse valmistuu helposti kuohukermasta ja tummasta suklaasta. Suklaaunelman päälle tehdään helppo piparkakkuvaahto, joka kuorrutetaan rapeilla granaattiomenan siemenillä sekä suolatuilla pähkinöillä tai manteleilla. Koko komeus viimeistellään kaakaojauheella tiramisun tyyliin.

5. Pipari-kinuskijuustokakku

Piparit ja kinuski ovat lyömätön makupari. Tässä näppärästi valmistaikinan avulla valmistuvassa juustokakussa ne saavat kaverikseen raikkaita marjoja ja hedelmiä. Kakun koristelu on superhelppoa: levitä jäähtyneen täytteen päälle valmista kinuskikreemiä ja viimeistele viipaloiduilla viikunoilla ja puolukoilla.

+1 glögijuustokakku lasissa

Tässä joulun hittijälkkärissä klassikkokakku kohtaa modernin muodon: glögijuustokakku tehdään nyt lasiin! Raikas, näyttävä ja vaivaton joulun jälkiruoka kootaan lasin pohjalle murustetuista pipareista, valkosuklaa-tuorejuustovaahdosta ja glögin makuisesta kerroksesta.