Siirry sisältöön
Ikääntyneen aliravitsemus ja sen hoito
Ikääntyneet

Ikääntyneen aliravitsemus ja sen hoito

Ikääntyneen aliravitsemus ja sen hoito
Hanna Kautiainen
ETM, ravitsemusasiantuntija

Perhe-elämästä ja mökkeilystä innostuva ruokaharrastaja, joka nyhjää vaikka tyhjästä päivällisen pöytään.

Ikääntyneen ruokavaliossa on erityisen tärkeää huolehtia riittävästä energian ja proteiinin saannista ruokahalun heikkenemisestä huolimatta. Vaikka ikäännyttäessä lähes aina menetetään lihasmassaa, niin selkeä painon putoaminen on kuitenkin hälyttävää. Tahaton painon putoaminen on usein merkki vajaaravitsemuksesta.

Huonosta ruokahalusta huolimatta on tärkeää, että  ikääntynyt saa syömästään ruoasta saa riittävästi energiaa, proteiinia ja muita tärkeitä ravintoaineita. Tahaton painon putoaminen on usein seurausta vajaaravitsemuksesta, mikä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yleiseen hyvinvointiin, tulehdusalttiuteen, lihaskuntoon ja sairauksista toipumiseen. Painon muutoksista tulisi aina mainita läheisille, kotihoidon henkilökunnalle tai esimerkiksi lääkärille.

Painon putoamiseen on reagoitava

Ikääntyminen, sairaudet ja lääkitykset voivat heikentää ruokahalua. Myös haju- ja makuaistissa tapahtuu muutoksia, eikä ruoka välttämättä maistu enää yhtä hyvin. Ikääntyneen sopiva painoindeksi (BMI) on 25-30 kg/m2, mikä on suositeltua normaalipainoa hiukan korkeampi. Tahaton painon putoaminen on aina hälyttävä merkki, johon tulee reagoida heti. Jos ruoka ei maistu ja paino vain putoaa, on omaisten tai hoitohenkilökunnan tehtävä tarvittavia muutoksia ruokavalioon. Päivittäistä energiansaantia voi onneksi turvata monin eri tavoin.

Tunnista vajaaravitsemus ja aliravitsemustila

Ikääntyneen vajaaravitsemuksen ja aliravitsemustilan tunnistaminen on tärkeää, jotta ravitsemustilan heikkenemiseen pystytään puuttumaan riittävän aikaisessa vaiheessa. On tärkeää muistaa, että vajaaravitsemus ei aina näy päällepäin. Ylipainoinenkin voi kärsiä proteiinialiravitsemuksesta ja sen aiheuttamasta lihaskadosta.

Ravitsemustilan arviointiin on nopeita työkaluja (esimerkiksi MNA-testi ja NRS2002-lomake) , joita omaiset ja hoitohenkilökunta voivat käyttää ikääntyneen ravitsemustilan arviointiin ja seurantaan.

Tip icon

Muista nämä, jos ruoka ei maistu ja paino putoaa:

  • Tärkeintä on turvata riittävä energian ja proteiinin saanti.
  • Tarjotun ruoan ravintoainetiheyden on hyvä olla mahdollisimman suuri.
  • Ravinnonsaanti todennäköisesti kasvaa, kun:
    • Tarjotaan ruokaa noin 3 tunnin välein pieninä annoksina.
    • Yöpaasto ei veny liian pitkäksi (yli 11 h)
    • Ruoka maustetaan mieleiseksi. Lisätään ruokaan: mausteita, juustoraastetta, maustekurkkua, puolukkahilloa tai sinappia/ketsuppia.
    • Suositaan paljon proteiinia sisältäviä tuotteita kaikilla pääaterioilla ja välipaloilla.

Search