Siirry sisältöön
Lapset ja nuoret

Lasten kasvisruokavaliot

Lasten kasvisruokavaliot
Janita Bergström
ETM, ravitsemusasiantuntija

Kaurapuurosta ja ihmisistä energiaa ammentava ruokafiilistelijä, jonka tavoitteena on juosta aina vain pidemmälle.

Oikein koostettu kasvisruokavalio on ravintosisällöltään riittävä niin aikuisille kuin lapsillekin. Ruokavalion monipuolisuus on lapsilla erityisen tärkeää, sillä lapsi tarvitsee paljon ravintoaineita tiheässä muodossa. Lisäksi jotkin vitamiinit ja kivennäisaineet, kuten rauta, imeytyvät heikommin kasviperäisestä kuin eläinperäisestä lähteestä.

Kasvisruokavalio lapsella

Suomalaisista keskimäärin noin 2–5 % noudattaa jotakin kasvisruokavaliota. Kasvissyöjälapsia on tutkittu vielä melko vähän, mutta arvioiden mukaan lapsista noin 0,6 % olisi kasvissyöjiä. Yleisimmin kasvissyöjät ovat lakto-ovovegetaristeja, jolloin ruokavalioon kuuluvat maitotuotteet ja kananmuna. Katso kasvisruokavalioiden määritelmät tarkemmin täältä.

Sekaruokavalion tavoin monipuolisen kasvisruokavalion perusta koostuu kasviksista, hedelmistä ja marjoista, joiden lisäksi käytetään täysjyväviljoja, vähärasvaisia tai rasvattomia maitotuotteita ja kasviöljyjä. Proteiininlähteenä käytetään vaihtelevasti esimerkiksi kananmunaa, palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä sekä niistä tehtyjä kasviperäisiä tuotteita. Pikkulasten ruokavaliossa on kuitenkin tärkeää huomioida näihin ruoka-aineisiin liittyvät mahdolliset rajoitteet. Esimerkiksi siemeniä tai runsaasti nitraattia sisältäviä kasviksia ei suositella alle 1-vuotiaan ruokavalioon.

Lasten kohdalla on myös hyvä muistaa, että kerralla syöty ruoka-annos on usein melko pieni. Tällöin ruoassa pitää olla tiheässä suhteessa energiaa ja tärkeitä ravintoaineita. Lapsen siirtyessä sekaruokavaliosta kasvisruokavalioon, kannattaa asia ottaa puheeksi terveydenhuollon henkilöstön kanssa ruokavalion riittävyyden arvioimiseksi.

Esimerkki lapsen vegaaniruokavaliosta

AteriaRuoka-aineet
AamupalaKaurapuuro keitettynä kaurajuomaan + marjoja, hedelmiä tai kasviksia
LounasLautaselle: 1/3 hiilihydraattia, 1/3 kasviproteiinia, 1/3 kasviksia + täysjyväleipää, kasviöljyä sisältävää levitettä + lasillinen Valio Oddlygood® kaurajuomaa
VälipalaValio Oddlygood® gurtti + pähkinöitä
PäivällinenLautaselle: 1/3 hiilihydraattia, 1/3 kasviproteiinia, 1/3 kasviksia + täysjyväleipää, kasvisöljyä sisältäävää levitettä + lasillinen Valio Oddlygood® kaurajuomaa
IltapalaLeipää, kasvisöljyä sisältävää levitettä ja kasviksia + hedelmä + lasillinen Valio Oddlygood® kaurajuomaa

Lisää tarvittaessa toinen välipala aamupalan ja lounaan väliin. Muista tarjota kasviksia lapselle sekä kypsennettyinä että kypsentämättöminä.

Tip icon

Lapsen vegaaniruokavalio – muista nämä!

  • Kiinnitä huomiota riittävään energian ja ravintoaineiden saantiin.
  • Ruokavalion perustana toimivat viljavalmisteet, kasviksia unohtamatta.
  • Korvaa maitotuotteet täydennetyillä kaura-, soija- tai pähkinäjuomilla. Ei riisijuomia yksinomaisena juomana alle 6-vuotiaille.
  • Ruokavaliota täydennetään D-vitamiini-, B12-vitamiini- sekä jodilisillä.
  • Vegaaniperheiden tulee saada aina ravitsemusterapeutin ohjausta.

Kasviperäiset Valio Oddlygood® tuotteet on monipuolisesti täydennettyjä

Search