Voi leivonnassa: vinkit kotileipurille

Voi on yksi leivonnan tärkeimmistä raaka-aineista. Voita käytetään etenkin sen herkullisen maun takia, mutta voilla on olennainen rooli myös leivonnaisten rakenteessa. Mureiden keksien, kuohkeiden ja mehevien kakkupohjien sekä lehtevien voitaikinaleivonnaisten salaisuus on aito voi. Lisäksi voi parantaa leivonnaisten säilyvyyttä.

Valio voi normaalisuolainen

Miten voita tehdään?

Voi valmistetaan pastöroidusta kermasta. Kun kerma kirnutaan, siitä tulee voita. Valio voi sisältää kerman lisäksi ainoastaan ripauksen suolaa.

Mikä ero on suolatulla ja suolaamattomalla voilla?

Suomessa käytetään yleensä suolattua voita. Se sopii niin ruoanlaittoon kuin makeaan ja suolaiseen leivontaan.

Maailmalla yleisempää on suolaamattoman voin käyttö. Suolaamaton voi on etenkin leipurien suosiossa, sillä monet makeat leivonnaiset eivät vaadi suolaa. Suolaamatonta voita käyttämällä suolan määrän voi päättää itse.

Suolatun ja suolaamattoman voin ainoa ero on siis käytännössä suolan määrä. Muuten ne eivät eroa ruoanlaitto- ja leivontaominaisuuksiltaan.

Mihin voita käytetään leivonnassa?

Voita käytetään leivonnassa kiinteänä, pehmeänä tai sulatettuna.

Kiinteä, huoneenlämpöinen tai viileä voi kuuluu leivonnaisiin, joihin halutaan lehtevä tai mureneva rakenne. Esimerkiksi vaniljawienereiden taikinassa voita käytetään ohuiksi leikattuina viipaleina, jotka leivotaan vähitellen mukaan taikinaan. Voitaikinassa kiinteä, huoneenlämpöinen voi nypitään jauhojen joukkoon.

Pehmeästä voista ja sokerista syntyy vaahdottamalla pohja moniin leivonnaisiin, kuten voikakkupohjaiseen sitruuna-mustikkakakkuun ja tiikerikakkuun. Pehmeästä voista saa myös herkullisia kuorrutteita leivonnaisille. Kokeile esimerkiksi upeaa shampanjamoussekakkua, joka on kuorrutettu voikreemillä.

Sulatettuna voi käy moniin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi mureisiin lusikkaleipiin ja iki-ihanien mokkapalojen kuorrutukseen. Huomaa kuitenkin, ettei voisulaa tule käyttää leivonnassa kuumana, vaan sen tulee jäähtyä hieman ennen käyttöä.

Tiesitkö tämän Valio voista?

Valio voilla on pitkä historia, sillä Valio perustettiin alun perin vuonna 1905 voin vientiliikkeeksi. Tavoitteena oli edistää voin vientiä ja valvoa sen laatua. Valio voi on edelleen yksi Valion tärkeimmistä vientituotteista ja sen laatua arvostetaan ympäri maailmaa.


 


Energiatarpeesi